Lindholm mestariksi, Hakola vei cupin

Remi Lindholm vei vahvalla loppuvedollaan kultaa 50 kilometrin perinteisen mestaruuden. Markus Vuorela otti hopeaa ja Miro Karppanen pronssia.

Remi Lindholm vei vahvalla loppuvedollaan kultaa 50 kilometrin perinteisen mestaruuden. Markus Vuorela otti hopeaa ja Miro Karppanen pronssia.

– Tiedän hyvin, millaista vauhtia pystyn hiihtämään tällaisen matkan ja ylläpidin aika lailla sitä samaa vauhtia läpi matkan. Oli tämä minulta uran parasta pertsaa, paremmin vapaalla toistaiseksi pärjännyt Lindholm sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Lindholm nousi kärkipaikalle 48 kilometrissä ja ero taaksepäin Vuorelaan oli 7,2 sekuntia. Maalissa ero oli jo 17,5 sekuntia. 

Lindholm suuntaa seuraavaksi Lapponiaan, jonne ovat ilmoittautuneet myös Vuorela ja Karppanen. Vuorela ennakoi, ettei kaikkia matkoja hiihtäisi. Lapponiaan hän suuntaa monen huippuhiihtäjän tavoin leppoisammalla asenteella:

– Laturetkimielessä enemmän, mutta varmaan totinen tulee kilpailusta.

Miesten kokonaiscupin voitti Ristomatti Hakola ennen seurakavereitaan Lauri Lepistöä ja Vuorelaa.

Haku-Veikon Pokaalin eli kolmen hiihtäjän yhteisaikojen paras oli Imatran Urheilijat.

Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026