Kauden päätavoite jäi Jasmin Kähärältä saavuttamatta – ”Odotukset ylittyivät vähän toisella tavalla”

kirjoittaja Venla Rantala • 16.03.2022
Tähän kauteen lähdettäessä Jasmin Kähärä oli asettanut itselleen selkeän tavoitteen: sprinttimitali nuorten MM-kilpailuista. Se jäi Kähärältä saavuttamatta, mutta tavoitteet ja odotukset ylittyivät vähän toisella tavalla, kun hän pääsi aiemmin helmikuussa edustamaan Suomea Pekingin talviolympialaisiin.

Tähän kauteen lähdettäessä Jasmin Kähärä oli asettanut itselleen selkeän tavoitteen: sprinttimitali nuorten MM-kilpailuista. Se jäi Kähärältä saavuttamatta, mutta tavoitteet ja odotukset ylittyivät vähän toisella tavalla, kun hän pääsi aiemmin helmikuussa edustamaan Suomea Pekingin talviolympialaisiin.

Sprinteissä maailmancupin pisteille tällä kaudella murtautunut Jasmin Kähärä pitää olympiakokemustaan arvokkaana tulevia kausia ajatellen. Hän kertoo, että seuraavista aikuisten arvokilpailuista on tarkoitus lähteä hakemaan enemmän menestystä.

– Näissä olympialaisissa en voinut odottaa itseltäni minkäänlaista menestystä, mutta oli tärkeää päästä näkemään, missä oma taso menee. Sprintin karsinnassa tein hyvän hiihdon, mutta paljon on työtä edessä, että erähiihdot tulevat loppuun asti. Nyt on helpompi lähteä seuraavia arvokilpailuita kohti, kun tietää mitä kaikkea siinä on ympärillä esimerkiksi median kanssa.

– Olosuhteet olivat aika erilaiset kuin mihin kukaan on tottunut. Kyllä se oli aika erikoinen ympäristö, kun kiinalaiset kulkivat valkoisiin muovisäkkeihin pukeutuneina ja koronarajoitukset olivat niin tiukat. Oli se silti hienoa päästä edustamaan Suomea, olympialaiset ovat aina olleet suuri unelma.

Kähärä kertoo, että harjoittelussa hänelle on tärkeää pitää koko ajan sprinttiharjoituksia mukana ja ylläpitää vahvuuksiaan, eli nopeus- ja kimmoisuusominaisuuksia. Sen lisäksi hän pitää ryhmäharjoituksia merkittävinä, sillä ne kehittävät sprinttierien taktista puolta. Leirien ulkopuolella ryhmähiihtoa tulee melko vähän, mutta Kähärä kertoo olevansa aina valmis, jos joku ehdottaa yhteistreenejä.

– Maailmancupeissa olen huomannut, että koko ajan pitää olla hereillä ja jokainen mahdollisuus linjan tai ladun vaihtamiseen on hyödynnettävä. En myöskään aina pysyttäydy omassa taktiikassani ja saatan lähteä höntyilemään keulaan. Ehkä sellaista rohkeutta tarvitsee enemmän ja luottoa siihen, että ratkaisuja voi tehdä myöhemminkin.

Kansainvälisiä kilpailuita Suomen joukkueen mukana kiertänyt Kähärä kokee, että hänellä on hyvä ”kilpailupää” ja onnistumisia tulee oikeissa paikoissa. Suomen joukkueessa oppijan rooliin mukautuminen on ollut hänelle helppoa.

– Sellaisen ”junnun” leiman olen toistaiseksi ainakin saanut, mutta ei se mikään huono juttu ole. Minusta on todella kiva, että siellä on kokeneita ja menestyneitä hiihtäjiä samassa porukassa ja tuntuu, että he ovat ottaneet todella hyvin vastaan.

Kansainvälisten kilpailujen makuun päässyt Kähärä kokee, että hänen kohdallaan kotimaan kilpailujen merkitys on muuttunut etenkin tämän kauden aikana. Viime sunnuntaina hän voitti nuorten SM-kultaa 20 kilometrin yhteislähtökilpailussa Kuopiossa. Vielä perjantaina hän oli Falunissa maailmancupin sprinttikilpailuissa.

– Ennen SM-kilpailut olivat kauden pääkisoja, mutta enää niitä ei aseta niin tärkeään asemaan. Nytkin, kun Faluniin lähtevä joukkue ilmoitettiin, ajattelin, että pääsisipä hiihtämään jonkin normaalimatkan. Sitten tajusin, että voisin ehtiä Kuopioon ja lähdin sellaisella asenteella, että menee, miten menee. Edelleen on silti kiva kilpailla kotimaan kilpailuissa, niissä on omanlainen tunnelma.

Kähärä mieltää itsensä sprintteriksi, mutta haluaa kehittyä myös normaalimatkoilla. Hän uskoo, että pelkkien sprinttikilpailujen hiihtäminen ei ole kannattavaa, sillä normaalimatkojen kautta saa vietyä suorituskykyä eteenpäin ja pidettyä kropan paremmin tasapainossa. Hän kuitenkin toteaa, että kansainvälisellä tasolla normaalimatkoilta tuskin voidaan ainakaan pariin vuoteen odottaa samanlaista menestystä kuin sprinteissä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026