Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
Iivo Niskanen palaa kisoihin kolmen viikon tauolta
Iivo Niskanen sairastui Planican MM-kisojen jälkeen flunssaan ja hiihtää sunnuntaina ensimmäisen kilpailunsa kolmeen viikkoon.
Iivo Niskanen (arkistokuva),
Niskanen on juuri ennättänyt toipua kilpailukuntoon.
– Perusflunssa pääsi iskemään, kun olin ehtinyt olla viikon kotona Planican MM-kisojen jälkeen, Iivo Niskanen kertoi.
– Tuli tauko harmilliseen aikaan, kun en päässyt hiihtämään Falunissa loppukauden ainoaa väliaikalähtöä perinteisellä.
Flunssa kesti tähän viikkoon, mutta Salpausselällä Iivo Niskanen kilpailee jo terveenä.
– Ei ole enää oireita ja perustason pitäisi olla sellainen, että pystyn hiihtämään 20 kilometrin matkalla ihan hyvin.
Niskanen ennakoi, että miesten yhteislähtö saattaa kehittyä ison ryhmän kirikamppailuksi.
– Latu on sellainen, että iso porukka on varmasti aika pitkään taistelemassa menestyksestä. Nähtäväksi jää, kuinka hyvä latinki itsellä on viimeiselle kierrokselle. Se ratkaisee, Iivo Niskanen arveli.