Hilla Niemelä tekee tulosta rennolla asenteella: ”En tiedä kauanko hiihto kiinnostaa, joten haluan vain nauttia hetkestä”

kirjoittaja Venla Rantala • 16.02.2024
Viime viikolla Planicassa järjestetyt nuorten MM-kilpailut olivat 22-vuotiaan Hilla Niemelän osalta varsin onnistuneet: heti ensimmäisenä alle 23-vuotiaiden kilpailupäivänä hän nappasi vapaan sprintistä hopeaa.
Viime viikolla Planicassa järjestetyt nuorten MM-kilpailut olivat 22-vuotiaan Hilla Niemelän osalta varsin onnistuneet: heti ensimmäisenä alle 23-vuotiaiden kilpailupäivänä hän nappasi vapaan sprintistä hopeaa.

Niemelä kertoo, että sprinttiä kohtaan hänellä oli suurimmat odotukset, mutta MM-kilpailut sujuivat myös muiden matkojen osalta hyvin. Etenkin seitsemänteen sijaansa perinteisen kymmenen kilometrin kilpailussa hän oli varsin tyytyväinen.

Vaikka Niemelä tiesi ennen sprinttipäivää olevansa hyvässä kunnossa, ei hän halunnut asettaa liian suuria odotuksia itselleen.

– Tiesin, että olen parhaassa mahdollisessa kunnossa ja pystyn hiihtämään tosi hyvin, mutta en oikeastaan ajatellut mitaleita. Olin tietoinen, että se on mahdollista, mutta en ottanut paineita.

Vaikka sprintti olikin Niemelälle jonkinlainen päämatka, pystyi hän hopeahiihtonsa jälkeen säilyttämään keskittymisensä myös seuraavia matkoja varten.

– Sprintin jälkeen olo oli jollakin tavalla helpottunut. Onnistuin kuitenkin aika hyvin pysymään skarppina, eikä tullut sellaista oloa, että tämä oli nyt tässä.

Myös vapaan 20 kilometrin hiihto sujui Niemelän aiempiin pidemmän matkan kilpailuihin verrattuna hyvin. Hän kertoo usein pidemmillä matkoilla kärsivänsä krampeista, minkä takia hän oli tyytyväinen ehjään MM-hiihtoonsa, joka toi hänelle sijan numero 23.

Niemelän asenteella hiihtoa ja kilpailemista kohtaan voi olla vaikutusta hänen hyviin tuloksiinsa. Se, että urheilija pystyy lähtemään kauden pääkilpailuunsa luomatta paineita itselleen, ei välttämättä ole kaikille itsestään selvää. Sitä se ei aina ole ollut Niemelällekään.

– Ennen kisat jännittivät ihan sikana ja muutama vuosi sitten Vuokatin nuorten MM-kilpailuista olen soittanut isälleni itkien, että en tiedä, tykkäänkö hiihtää kilpaa, jos tämä on tällaista.

Ajatustensa sanoittaminen auttoi Niemelää ja nykyään hän nauttii kilpailemisesta.

– En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta sen sanominen ääneen helpotti. Kun jännittäminen helpotti, huomasin, että tämähän on ihan mukavaa.

– Toki kisat jännittävät edelleen vähän, mutta nykyään on aina todella kiva päästä hiihtämään, kun ei ole koko ajan sellainen olo, että tekisi mieli oksentaa jännityksestä. En kuitenkaan tiedä, kuinka kauan hiihto kiinnostaa, joten haluan vain nauttia hetkestä.

Samanlaista asennetta oli Niemelän mukaan helppo ylläpitää myös Planicassa. Vaikka nuorten MM-kilpailut toivat Suomen joukkueelle myös pettymyksiä, ei se vaikuttanut ryhmähenkeen.

– Vaikka toisille tuli epäonnistumisia, kukaan ei ollut naama väärinpäin, vaan kaikki olivat ihan hyvällä mielellä. Tietenkin se saa harmittaa, mutta rypeminen ei ainakaan paranna mitään.

Niemelä hakee vastapainoa urheilulle opinnoistaan

Hiihdon ohella Niemelä opiskelee ympäristötekniikkaa Tampereen yliopistossa. Opintojen ja urheilun yhdistäminen ei ole tuntunut hänestä hankalalta, oikeastaan päinvastoin.

– Minusta on todella kivaa käydä koulussa ja se tuntuu ihan omalta jutulta. Niiden ihmisten kanssa ei tarvitse puhua urheilusta, joten pääsen välillä pois urheilukuplasta.

– Viime syksynä huomasin, että kaksi päivää sen jälkeen, kun koulu alkoi, treenit alkoivat kulkea todella hyvin. En tiedä oliko se oikeasti syy, mutta voisin väittää, että oli.

Niemelä kokeekin, että opinnot rytmittävät hänen muuten urheilun täyteistä arkeaan hyvin ja tuovat hiihdolle sopivaa vastapainoa.

– Onnistumisen tunteet vievät kuntoa aina eteenpäin ja nyt, kun saan niitä tunteita urheilun lisäksi myös koulusta, se ruokkii hyvää fiilistä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • Team Mäenpää Markus Vuorela
    1

    Team Mäenpää saa jo toisen kovan vahvistuksen tuleviin hiihtoihin

    by Teemu Virtanen
    15.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Hiihtäjän kesäharjoittelun aakkoset – miten pitää kesällä treenata?

    Kaikille kilpa- ja kuntohiihtäjille on itsestään selvää, että kesäharjoittelu on vahvan kuntopohjan luontia ja täten äärettömän tärkeää. On toki kuntohiihtäjiä ja vanhoja aktiiveja, jotka ottavat kesän lomailun kannalta ja kiristävät ruuvia syksyn tullessa, ja he pystyvätkin usein ihan kohtuullisiin suorituksiin tehokkaalla syys- ja talviharjoittelulla. Miten sitten pitäisi harjoitella kuivakaudella, jotta olisi parhaassa iskussa ensi talvena?
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    15.04.2025
  • Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • Verneri Suhonen lopetti uransa – kertoo nyt, miksi hiihto ei enää riittänyt

    kirjoittaja Venla Rantala
    14.04.2025
  • Anikken Gjerde Alnæs oli Ski Classics -kauden vahvin nainen –taustalla hurja loukkaantuminen

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    14.04.2025
  • Sven-Åke Lundbäck oli Vasaloppet-sankari ja arvokisavoittaja

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.04.2025