Ensilumenlatuja avataan pian ympäri Suomea – katso, missä pääsee jo hiihtämään

kirjoittaja Venla Rantala • 10.10.2024
Ulkohiihtokausi on avattu jo Levillä ja lokakuun aikana latuja avataan myös muilla paikkakunnilla. Tulevana viikonloppuna hiihtämään pääsee myös Rukalla ja Vuokatissa.

Ulkohiihtokausi on avattu jo Levillä ja lokakuun aikana latuja avataan myös muilla paikkakunnilla. Tulevana viikonloppuna hiihtämään pääsee myös Rukalla ja Vuokatissa.

Hiihtokauden avaus on käsillä, kun ensilumenlatuja alkaa tulevien viikkojen aikana avautua ympäri Suomea. Levillä hiihtämään on päästy viime viikonlopusta alkaen. Tulevana viikonloppuna ladut avataan sekä Rukalla että Vuokatissa.

Rukalla hiihtokausi käynnistyy huomenna. Maksuton latu on suuntaansa noin 500 metriä. Vuokatissa noin 1,5 kilometrin reitti avataan lauantaina.

Ensi viikolla ensilumenlatujen on määrä avautua Imatralla ja Kontiolahdella. Lokakuun loppupuolella ladut avataan Oloksella ja Rovaniemellä.

Hintaerot eri ensilumenlatujen välillä ovat suuria. Siinä missä Levillä ja Rukalla hiihtäminen on ilmaista, on aikuisen päivälipun hinta esimerkiksi Vuokatissa 29 euroa. Oloksella päivälipun hinta on aikuiselta 40 euroa, kun taas Imatralla, Kontiolahdella ja Rovaniemellä hiihtämään pääsee 15 eurolla.

Kausikorttien hinnat vaihtelevat lokakuussa avautuvien latujen osalta 75 ja 320 euron välillä.

Lokakuussa aukeavat ensilumenladut:

Paikkakunta Avauspäivä Pituus Hinta
Kittilä, Levitunturi 4.10. 5 km Ilmainen
Kuusamo, Ruka 11.10. 1 km Ilmainen
Sotkamo, Vuokatti 12.10. 1,5 km 29 €
Imatra 17.10. 2,3 km 15 €
Kontiolahti 18.10. 1,5 km 15 €
Rovaniemi, Ounasvaara 26.10. 6 km 15 €
Muonio, Olos 28.10. 5 km 40 €

Marraskuussa ladulle pääsee jo useammallakin paikkakunnalla, kuten Kuopiossa, Jyväskylässä, Liperissä ja Jämsän Himoksella. Myös monessa muussa paikassa on mahdollista päästä hiihtämään jo muutamien viikkojen päästä, mikäli säät sen sallivat.  Esimerkiksi Vihdissä latu lumetetaan heti ensimmäisten pakkasten myötä. 

Korkeiden kustannusten takia esimerkiksi Jämin hiihtotunnelia ei avata tälle kaudelle ollenkaan. Sen sijaan ovensa hiihtäjille ovat jo tälle syksyä avanneet esimerkiksi Leppävirran ja Paimion hiihtotunnelit, jotka ovat hyvä vaihtoehto etenkin Etelä-Suomessa asuville hiihtäjille, jotka eivät malta odottaa ensilumenlatujen avautumista.

Lue myös: Onko Suomi katastrofin partaalla – tuhoaako liikkumattomuus yhteiskuntamme?

Lue lisää maastohiihtoon liittyviä artikkeleja täältä tai ProXCskiing.com-sivustolta.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026