Böök: ”En olisi uskonut, että jalkani jaksavat näin paljon hiihtää”

Lapponian kokonaiskilpailussa naisten kärkikolmikko oli Josefiina Böök, Katariina Lonka ja Anna-Kaisa Saari. Päätöspäivän Karra Huikosen voitti Saari ennen Böökiä ja Lonkaa.

– Erittäin hyvä mieli tästä Lapponiasta jää. En olisi uskonut, että jalkani jaksavat näin paljon hiihtää. Tämä oli tällainen, että katsotaan miten jalat jaksavat ja lonkka kestää. Ihan mukavaa. Kyllä tästä tulee perinne, Böök sanoi.

Ensimmäisen Lapponiansa hiihtänyt Böök taipui päätöspäivänä loppusuoran kirissä Saarelle.

– Oli raju! Rajut kelit ja tämä vika päivä oli ihan hirveä. Tipuin ennen Pallasta ja ajattelin, että siinä meni kokonaiskisan voitto, mutta kapusin itseni takaisin letkaan. Oli alusta asti ihan hirveää, Böök sanoi huokaillen.

– Ei siinä hirveästi kerennyt maisemia katella, mutta oli siellä ihan hyvännäköistä mettää.

Böökin tavoin myös Lonka oli Lapponiassa ensimmäistä kertaa. Lonka on monta vuotta halunnut Lapponian hiihtää ja nyt se oli mahdollista.

– Viimeinen oli helpoin matka. Mentiin aika rauhassa. Tiesin, että Josefiina (Böök) pitäisi ennen Pallasta saada pudotettua, koska tuo alamäkipätkä on niin helppoa ja Josella on ollut ihan älytön suksi koko viikon. Tiesin, että jos hän ei ole siinä jäänyt tarpeeksi, hän on porukassa loppuun asti. Varmistelin kakkospaikan, Lonka sanoo.

Tulokset
Lue myös:

Lepistö vei Lapponian, Koirikivi päätösetapin – Maastohiihto

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • Team Mäenpää Markus Vuorela
    1

    Team Mäenpää saa jo toisen kovan vahvistuksen tuleviin hiihtoihin

    by Teemu Virtanen
    15.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Sven-Åke Lundbäck oli Vasaloppet-sankari ja arvokisavoittaja

    Sven-Åke Lundbäck on yksi ruotsalaisista hiihtäjälegendoista, joka on saavuttanut mainetta arvokisoissa ja voittanut myös Vasaloppetin. Haastattelussamme hiihtäjäsankari muistelee vuoden 1981 voittoaan sekä Sapporon olympialaisia että Lahden MM-kisoja. Hänen mukaansa on myös nimetty Vasaloppetin kuuluisat loppupuolen nousut, jotka kantavat nimeä Lundbäcksbackarna.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.04.2025
  • Petter Northugin kilpailu rajun kritiikin kohteena – naisilta poistettiin palkintorahat

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ruokasooda – hiihtäjän ihmeaine vai turhaa hypetystä?

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ida Dahl avautuu rankasta vuodestaan: ”Ajattelin, että nyt minun on kuoltava”

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.04.2025
  • Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.04.2025