A-maajoukkuepaikka tuli Juuso Haaralalle yllätyksenä

kirjoittaja Venla Rantala • 18.06.2022
Pohti Ski Teamia edustava Juuso Haarala yllättyi tullessaan valituksi A-maajoukkueeseen. Alkutalvesta hän ylsi maailmancupin pisteille neljästi, mutta vuodenvaihteen jälkeen kilpailukausi ei jatkunut yhtä lupaavasti.

Pohti Ski Teamia edustava Juuso Haarala yllättyi tullessaan valituksi A-maajoukkueeseen. Alkutalvesta hän ylsi maailmancupin pisteille neljästi, mutta vuodenvaihteen jälkeen kilpailukausi ei jatkunut yhtä lupaavasti.

Haarala kertoo, että parhaan kunnon ajoittaminen kauden tärkeimpiin kilpailuihin on haastavaa. Vakiinnuttaakseen paikan maailmancupissa, pitää vireen olla kohdillaan jo ensimmäisistä kilpailuista lähtien.

– Haasteena oli se, että ennen maailmancupin kilpailuita piti harjoitella kovaa ja olla hyvässä kunnossa. Alkutalvesta minulla tuli paljon kilpailuita ja matkustamista, minkä seurauksena olin aika väsynyt. Siihen päälle tuli vielä parin viikon flunssa, enkä sen jälkeen ollut enää samanlaisessa kunnossa.

Viime kaudella B-maajoukkueessa ollut Haarala uskoo, että siirtyminen A-maajoukkueeseen tarkoittaa kovempia leirejä ja isoa taloudellista tukea.

– Totta kai se on iso asia ja varmasti saan otettua ison askeleen eteenpäin. Treenit ovat varmasti hieman kovempia, mihin olen tottunut, mutta uskon, että parhaiten kehittyy, kun saa tehtyä harjoituksia porukassa, jossa on itseä kovempia urheilijoita.

Ensimmäinen maajoukkueleiri käynnistyy kesäkuun lopulla Vuokatissa järjestettävän Aateli Racen yhteydessä. Haaralan mukaan kesäkilpailut ovat aina ”jännittävää aikaa”, jolloin pääsee vertaamaan omaa harjoituskauden kuntoa muihin. Hänellä on kovat odotukset myös oman kilpailunsa suhteen, sillä testitulosten perusteella sekä hänen nopeus- että kestävyysominaisuutensa ovat paremmat kuin vuosi sitten.

Oman kehon kuuntelu merkittävässä roolissa

Haarala kokee, että urheilijana hänen vahvuuksiaan ovat uskallus reagoida kehon tuntemuksiin ja tarvittaessa muuttaa harjoitusohjelmaa.

– On tärkeää, ettei yritä väkisin tehdä kovaa treeniä, jos tuntuu, ettei keho ole tilassa, jossa se olisi järkevää. Olen itse sitä mieltä, ettei urheilija voi täysin vetää sen mukaan, mitä ohjelmaan on kirjoitettu.

Haarala pitää suuressa arvossa myös sitä, että monen vuoden ajan jatkuneen valmennussuhteen takia valmentaja Jarmo Riski tuntee Haaralan urheilijana läpikotaisin ja tietää, millaiset harjoitukset hänelle sopivat.

– Tykkään jutella valmentajan kanssa ja kyseenalaistaa, miksi mitäkin treeniä tehdään. Haluan olla kartalla, mihin niillä pyritään ja, mitä niillä haetaan. Itse kuitenkin tunnistan kroppani tilan paremmin kuin valmentaja, minkä takia minä olen se, jonka täytyy tarvittaessa osata muuttaa harjoittelua.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026