Kähkönen viihtyy Italian maajoukkueen valmennustiimissä: ”Kaikki jeesaavat koko ajan toisiaan”

Jonne Kähkösen alku Italian naisten ampumahiihtomaajoukkueen valmennuksessa on ollut antoisa. Kähkönen siirtyi italialaisten tiimiin keväällä toimittuaan sitä ennen neljä vuotta Suomen joukkueen päävalmentajana. Tehtävässään mainiosti viihtynyttä Kähköstä moni asia on ilahduttanut jo vajaassa vuodessa.

Jonne Kähkösen alku Italian naisten ampumahiihtomaajoukkueen valmennuksessa on ollut antoisa. Kähkönen siirtyi italialaisten tiimiin keväällä toimittuaan sitä ennen neljä vuotta Suomen joukkueen päävalmentajana. Tehtävässään mainiosti viihtynyttä Kähköstä moni asia on ilahduttanut jo vajaassa vuodessa.

Kähkösellä on kokemusta ampumahiihtovalmentajana Suomen lisäksi myös USA:n maajoukkueesta. Hän tietää, että joka maalla ja joukkueella on omat ominaispiirteensä. Kähkönen sanoo, että Italiassa ehkä ”eletään tunteella” enemmän kuin aiemmissa maajoukkueissa. Toisaalta toiminta on jämäkkää: isossa porukassa jokaisella on selkeät omat roolit.

– Joukkueen johtomme on aika napakka, roolit on ja niissä pysytään. Kun hoitaa oman tonttinsa, sen lisäksi kaikki katsovat koko ajan sitä, että tehdään joukkueena juttuja ja autetaan siinä missä pystytään, Kähkönen kuvaa Maastohiihto.comille.

Naisten maajoukkueen kärkinimiä ovat kansainväliset tähdet Dorothea Wierer ja Lisa Vittozzi. Lisäksi on nuorissa naisissa kolme eri urheilijaa, jotka ovat pystyneet voittamaan IBU-cupin osakilpailun. Moni asia maan menestyksessä pohjautuu historiaan ja pitkäjänteiseen työhön.

– Entisiltä huipuilta on hyvin poimittu asioita. On rakennettu sitä omaa filosofiaa, viety sitä omaa italialaista ampumahiihtokulttuuria eteenpäin. Kohtuuhyvin on entisiä aktiiveja myös pysynyt ringissä, joko ihan huippuja tai niitä, jotka eivät ole olleet ihan maailman huippuja. Ampumahiihtäjiä on saatu pidettyä ampumahiihdon parissa.

Suomessa monelle valmentajalle on tuttua se, että päiviä täyttävät myös monet muut työtehtävät kuin valmennus. Italiassa naisten valmennuksessa oli kesällä kolme valmentajaa, miesten valmennuksessa neljä. Lisäksi päävalmentaja ja joukkueen johtaja.

Urheilijat saavat enemmän, kun valmentaja saa keskittyä valmentamiseen

Miltä tuntui, kun pääsit ympäristöön, jossa saat keskittyä valmennukseen?

– Ensimmäisenä oli, että yritin koko ajan muistuttaa itselleni, ettei tarvitse tehdä tätä ja tätä, vastuualueeni oli vain ammunnan valmennus ja vaan naisilla. Kun kesää mentiin eteenpäin, huomasin, että rupesin nauttimaan siitä todella paljon. Näin, että pystyn antamaan urheilijoille paljon enemmän ja keskittymään siihen mikä tonttini ja vastuualue on.

Vaikka jokainen hoitaa oman tonttinsa, tiimityön arvostus ja painotus on vahvaa:

–  Kaikki jeesaavat koko ajan toisiaan. Totta kai joudun miettimään myös fyysistä puolta, kun ei tämä ole pelkkää ammuntaa. Ja toisin päin, ei se ole pelkkää hiihtoa. Paljon pohditaan asioita yhdessä. Päävalmentaja aina kirjoittaa kaikki ohjelmat.

Mitään leimallista yksittäistä italialaista tapaa Kähkönen ei osaa harjoittelusta nostaa. Tehoharjoituksia tulee harjoituskaudella ”kohtuupaljon”.

– Se on oikeastaan sama mitä Jenkeissä tehtiin paljon, ja sitä rupesin ajamaan sisään Suomen joukkueen kanssa. Kyllä tehollista harjoittelua pitää olla aika varhaisessa vaiheessa kaudesta. Italiassa on ollut syksyllä perinteinen teho- tai testijakso, jossa tulee viikon tai puolentoista viikon sisään paljon tehoja. Sillä imitoidaan talven kuormitusta.

Leirien välissä Kähkönen on vaihtelevasti yhteydessä urheilijoihin. Kesällä oli pari pätkää, jolloin kolmen viikon leirien väliin jäi viikko kotona.

– Silloin se viikko on tietoisesti sellainen, että annetaan urheilijoiden huilata. Mutta oli sellainenkin pätkä, että oli 10 päivää leirien välissä. Silloin olin jälkimmäisen viikon eli osan palautumisesta ja osan uuden jakson alusta mukana Anterselvassa kotiharjoittelussa.

Kun joukkueessa on Wiererin ja Vittozzin kaltaisia urheilijoita, MM-kisoissa tavoitteena on itsestään selvästi mitali.

– Olemme hyvin jalat maassa ja realisteja. Meillä on mahdollista voittaa, jokainen matka sopii Dorolle ja Lisalle. Mitalia lähdetään tavoittelemaan, mutta ollaan nöyriä.

Mitä olet oppinut valmentajana?

– Valmentajana isoin rikkaus on, näkee uusia persoonia, erilaisia urheilijatyyppejä. Kun on oikeasti iso joukkue, jossa olen yksi valmentajista. Tehdään oikeasti tiiminä töitä.

Ampumahiihdon MM-kilpailut alkavat Oberhofissa sekaviestillä 8. helmikuuta.
Ohjelma

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026