Kova pakkanen koettelee Puijon SM-kisojen järjestäjiä

kova pakkanen
Lämpimän loppusyksyn päätteeksi Suomea on koetellut ankara pakkasjakso, ja nyt viikonlopun SM-kisat Puijolla ovat joutuneet pakkasherran uhriksi.

Lämpimän loppusyksyn päätteeksi Suomea on koetellut ankara pakkasjakso, ja nyt viikonlopun SM-kisat Puijolla ovat joutuneet pakkasherran uhriksi.

Kova pakkanen kiusaa Puijon SM-kisojen järjestäjiä, ja tämän päivän pariviestit on peruttu Kuopiossa, kertoo Hiihtoliitto medialle.

Puijolla oli määrä kilpailla pariviestit perinteisellä hiihtotavalla.

Pakkasta oli aamun mittauksessa 24 astetta. Puijon Hiihtoseura kertoi kisasivuilla, että pakkasen purevuutta lisää tuuli.

Hiihtokisoja ei yleensä järjestetä, jos pakkasta on enemmän kuin 20 astetta. Yksiselitteistä pakkasrajaa ei ole, vaan päätöksiin vaikuttavat myös tuuliolot.

Pariviestissä ladulle odotettiin muun muassa kisojen isäntäseuran riveissä hiihtävää Iivo Niskasta. Hänen oli määrä kilpailla Niilo Mäkisen parina.

SM-kisojen on määrä jatkua lauantaina ja sunnuntaina. Lauantain ohjelmassa ovat vapaalla hiihtotavalla hiihdettävät 10 kilometrin kilpailut. Sunnuntaina vuorossa ovat sprintit perinteisellä hiihtotavalla.

Liity Maastohiihto.com:n jäseneksi ja saat eksklusiivisien artikkelien ohella myös alla olevia muita etuja:

Mitä jäsenyyteen kuuluu? 

Langrenn.comLangd.seMaastohiihto.comProxcskiing.com

Kolme ensimmäistä ovat kukin johtavia hiihtosivustoja maissaan Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Seurannassa ovat niin maastohiihdon, ampumahiihdon kuin pitkän matkan hiihdonkin tapahtumat. Neljäs on englanninkielinen sivusto, joka seuraa maastohiihtoa ja pitkän matkan hiihtoa.

Sivustomme tarjoavat siis todellisen hiihdonystävän olohuoneen lajien äärellä.

SC Play

Kaikki Ski Classics -sarjan Pro Tour -tapahtumat livelähetyksinä ja jälkikäteen katsottavina englanninkielisellä selostuksella. Lähetyksiä maustavat mielenkiintoiset asiantuntijakommentaattorit kuten Petter Eliassen ja Anders Aukland.

SC MyPages

Seuraa kilpailutuloksiasi ja kerää digitaalisia pinssejä. SC MyPages on Ski Classics -sarjan verkkoyhteisö niin Pro Tour -hiihtäjille kuin kuntohiihtäjillekin. Aseta tavoitteita, haasta ystäviäsi ja vertaile tuloksiasi.

Maastohiihto.com:n jäsenenä saat muun muassa suksi- ja muita varustetestejä, harjoitusvinkkejä alan osaajilta, ravintotietoutta, mielenkiintoisia haastatteluja ihmisiltä hiihtomaailmasta ja kaikki live-lähetykset SC Play-suoratoistopalvelussa. Liity siis nyt Maastohiihto.com:n jäseneksi ja pääset hiihdon ytimeen.

Liity jäseneksi täältä.

Teksti: STT Urheilu/Teemu Virtanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Nilssonille Marcialonga Bodøn voitto
    1

    Nilssonille kolmas peräkkäinen voitto ja Augdal oli miesten väkevin Marcialonga Bodø-hiihdossa

    by Teemu Virtanen
    22.03.2025
  • kova pakkanen
    1

    Kova pakkanen koettelee Puijon SM-kisojen järjestäjiä

    by Maastohiihto.com
    09.01.2026
  • Kaksoisvoitto Ruotsiin
    1

    Kaksoisvoitto Ruotsiin – Joensuu paras suomalainen Trondheimin vapaan kisassa

    by Maastohiihto.com
    07.12.2025
  • Saksan Oberhofissa
    1

    Saksan Oberhofissa kohtuu hyvä päivä Suomen ampumahiihtäjillä

    by Teemu Virtanen
    10.01.2026
  • uransa paras sijoitus Preben Horven
    1

    Oli lähes lopettaa uransa ja nyt hiihtäjä päihitti huiput Oloksella

    by Maastohiihto.com
    19.11.2025

Lisää artikkeleita

  • Suomalaisväriä Oberhofin miesten kympin palkintopallilla

    Maastohiihdon maailmancup jatkui Saksan Oberhofissa miesten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisalla. Iivo Niskanen näytti, että hän edelleen varteenotettava mitalisuosikki olympialaisissa.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    18.01.2026
  • Voimaharjoittelu kehittää taloudellisuutta, nopeutta ja matkavauhtia

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    17.01.2026
  • Tampereen nuorten SM-hiihdot jatkuivat tänään sprinteillä

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    17.01.2026
  • Suomalainen ampumahiihtäjä kauden parhaaseen miesten pikakisassa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    17.01.2026
  • Suomen sprinttimiehet rakentelivat yllätystä Oberhofissa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    17.01.2026