Ensio ja Jani Lakasen henkisen valmennuksen juttusarja oli alusta lähtien tarkoitettu tuoda esille yksityishenkilöinä, puhtaasti omasta ajatus- ja kokemusmaailmasta käsin 30 vuoden suunnistuskokemuksella ja 15 vuoden huippusuunnistuskokemuksella. Mikäli joku lukijoista on tulkinnut julkistetun ensimmäisen osan tai julkistamattomien muiden osien olevan yhteydessä Suunnistusliiton valmennukseen tai valmentajakoulutukseen, hän on ymmärtänyt väärin. Henkisen valmennuksen juttusarjan oli tarkoitus tuoda esille uusi ja erittäin positiivinen, oman kokemuksen kautta koettu, normaalia syvempi näkökulma kokonaisvaltaisen valmentautumisen taustalle. Kaikki lähtee kuitenkin urheilijan päästä. Lisäksi tarvitaan suurta sydäntä. Jatko onkin perinteisempää, työntäyteistä, fyysispainotteista valmentautumista.

Suunnistusliiton ja Lakasten erimielisyyksien takia loput kolme juttua ovat toistaiseksi jäissä. Todennäköisesti niitä ei tulla lainkaan julkistamaan, koska reaktio ensimmäiseen juttuun oli niin yliampuva. On mahdollista, että jutuista kiinnostuneet voivat saada ne luettavakseen myöhemmin.

Kukapa olisi uskonut, että tällainen hulapaloo syntyy viattomasta yrityksestä vihjata, ettei nykytieteestä ole apua etsittäessä henkiselle määrittelyä. Tulee hakematta mieleen noitavainot, kun nimettömät teilaajat, aivan kuin inkvisiittorit keskiajalla vetosivat raamattuun, vetoavat nyt tieteen pyhyyteen. Miten tällaista voi esiintyä vielä 2000-luvulla? Onko tämä porukka todella älykkäitä suunnistajia? Tuntuu kuin olisi tehnyt oikein pahan rikoksen, vähintäänkin pettänyt maansa. Mitähän näillä vainoajilla on pelättävää tässä jutussa niin hirveästi, että se pitää pikimmiten saada pois tietoisuudesta? Jos olisi edes yksikin omalla nimellä esitetty perusteltu asia, jolla tekstin ajatukset olisi voitu kumota, olisin ilomielin vastannut. Minulla on varastossa ainakin kymmenen hyvää perustelua yhtä vastaväitettä kohden, sen verran hyvin olen asioihin perehtynyt. Jos joku ei ymmärrä, hyvään tapaan kuuluisi ystävällisesti kysyä, mitä sillä tarkoitetaan. Tuollainen huu-haan huuto on tietysti helppoa, mutta ei pitäisi kuulua enää sivistyneille ihmisille.

Leimaaminen new-age liikkeisiin ja muihin ääri-ideologeihin ontuu pahasti, sillä niiden julistajat eivät ymmärrä itsekään, mistä puhuvat ja vedättävät herkkäuskoisia omaa etuaan ajaakseen. Kumpikaan ei pidä paikkaansa tässä yhteydessä. Kyse ei ole edes uskon asiasta, vaan olemassa olevan tiedon harvinaisen laajasta analysoinnista, tieteen aukkojen ymmärtämisestä ja aidosta kokemisesta. Uskonnot eli hengellisyys ovat kaukana näistä – eihän siellä sallita edes ajattelua. Siltä suunnalta on turha etsiä apuja huippu-urheiluun.

Mutta tässä vainossa ei olekaan kyse totuuden etsinnästä, vaan henkisen todellisen luonteen mahdollisen paljastumisen pelosta. Joillekin sen pelkkä pohdiskelu on liian vaikeaa ja ahdistavaa ja he haluavat estää muitakin tekemästä mitään sen eteen. Kuvitteleeko joku vielä tosissaan, että henkinen kaikessa laajuudessaan mahtuu nykytieteen todistamien faktojen raameihin? Tiedehän on hylännyt henkisen, koska sen havainnoimiseen ei ole välineitä. Tiede tunnustaa kyllä rajallisuutensa, mutta valitettavasti on edelleen tiedeuskovaisia, jotka luottavat sokeasti tieteen rajojen olevan totaalisia päätepisteitä. Tiede puhuu kyllä muista erittäin todennäköisistä ulottuvuuksista, joilla on erilaiset lait. Kuinka siis tämän alhaisen ulottuvuuden välinein voidaan edes kuvitella voitavan havainnoida toisia ulottuvuuksia? Jos haluamme oikeasti puhua henkisestä edes valmennuksen yhteydessä, meidän on koetettava ymmärtää sellaista, mikä menee tieteen raamien ulkopuolelle.

On helppo osoittaa, missä henkiselle on kosolti tilaa. Tieteemme ei tiedä edes mitä energia on ja on voitu laskea, että maailmankaikkeuden kokonaisenergiamäärästä näkyvä tunnettu osa kattaa vain 4 %. Tuntematonta ns pimeää energiaa, joka mahdollistaa avaruuden kiihtyvän laajentumisen, täytyy olla 73 %. Galakseja pitää kasassa ns pimeä aine, jota on laskettu olevan 23 %. Kaikkein todennäköisin suunta löytää henkinen on se pienin olemassaolon yksikkö, jota tiede koettaa Cern’in kiihdyttimillä parasta aikaa löytää. Ihminen itse on ainut instrumentti, useamman ulottuvuuden yhtäaikainen eläjä, havainnoimaan tuon perushiukkasen vaikutuksia. Se muodostaa kaiken taustalla hienorakenteita, joista meillä ei ole aavistustakaan halusimmepa tai emme. Se on sellainen fakta, jota ei voi todistaa, mutta sen voi hyvin päätellä. Emme tunne niiden luonnetta ja merkitystä, mutta voimme omilla kokemuksillamme saada jotain vihjeitä. Yrittänyttä näin vaikeassa asiassa ei pitäisi rangaista, sillä hapuilua tämä on vielä pitkään. Yhdessä monien ihmisten kokemuksia yhdistelemällä saamme suuntaviivoja, joita sitten voi edelleen kehitellä. Monimutkaisuuteen on varauduttava, ja mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Jos ihminen olisi kone-eläin, ei näistä asioista tarvitsisi edes väitellä, koska emme kykenisi siihen. Vaatii kyllä enemmän naiiviutta uskoa ihmisen pelkkään eläimellisyyteen kuin henkiseen erikoisluonteeseen.

Minulla sen paremmin kuin Janillakaan ei ole varmasti mitään itsekästä tarvetta tuoda uusia perusteltuja ajatuksia toistenkin ajatusmaailman avartamiseksi. Voimme hyvin pitää asiat omina tietoinamme ja ehkä jakaa vain niille, jotka tulevat nimenomaan kysymään. Jos tämä tapahtuisi Ruotsissa, todennäköisesti näiden juttujen julkaisu onnistuisi asiallisesti ja vuorovaikutuksellisesti lukijoiden ja kirjoittajien vielä jatkaessa keskusteluin näiden ajatusten syventämistä ja erilaisten kokemusten samankaltaisuuksien etsimistä. Pitkän prosessin jälkeen siitä voisi kehkeytyä jotain hyvääkin. Tämän päivän huippu-urheilussa pisimmän korren vetää se, joka hyvään perinteiseen valmennukseen löytää vielä jotain uutta, joka nostaa hänen tasoaan juuri sen ratkaisevan pienen lisän verran. Se tuntuu vähäpätöiseltä, mutta pienikin lisä auttaa erottumaan massasta. Sitten kun ruotsalaiset olisivat pystyneet nostamaan tasoaan uusilla ajatuksilla ja kertoisivat lopulta niistä suomalaisillekin, alkaisi täälläkin kiinnostus herätä. Suomalaisten on helpompi matkia muita kuin uskaltaa tehdä itse ensin jotain uutta. Siksi meistä on tullut huippu-urheilun kehittymättömyysmaa. Joskus huu-haastakin löytyy helmiä sille, joka osaa tunnistaa ne.

Omasta taustastani sen verran, että tiedän kyllä varsin hyvin tieteen rajat. Kun nimimerkit suunnistava tai urheileva fyysikko ja maisteri halusivat korostaa lukeneisuuttaan, minä voin liittää itseeni tittelin suunnistava tutkimusgeofyysikko ja arvon tekniikan lisensiaatti. Väitöstyökin jäi vain viittä vaille, kun työtehtävät muuttuivat niin, ettei ollut mieltä jatkaa eikä se minulle ollut tärkeääkään. Olen ollut jatko-opiskelijana Yhdysvalloissa, jos se nyt jokin meriitti on, mutta moniko voi sillä edes kehuskella. Työni on koskenut kaikkein vaikeinta fysiikan osa-aluetta kenttäteoriaa. Olen toiminut varsinaisen työni, malminetsinnän ohessa monta vuotta korkeakoulun luennoitsijana ja jonkin aikaa vt apulaisprofessorinakin. Matematiikastakin voin nostaa esiin ansioni uuden optimointimenetelmän kehittäjänä. Geofysiikkaan kuuluu sähkömagneettiset ja painovoimakentät, seismiset aallot ja radioaktiivinen säteily, joten ydinfysiikkakin on ollut hallussa. Mittauksia on tehty maasta, ilmasta ja kairan rei’istä. Sovellutuskohteena on ollut maan kuoren geologiset esiintymät. Tulosten tulkinnassa sai pian havaita, että matematiikasta loppuu vetoapu jo mineraalikunnan monimutkaisuuden edessä. Lisäksi olen ollut aktiivinen tähtitieteen, nykyisen kosmologian seuraaja jo 45 vuotta. Biotieteitä ja psykologiaakin olen seurannut sen verran, että uskon olevani alojen vastavalmistuneiden kanssa lähes samalla viivalla.

Lähdin jo yli 10 vuotta sitten keräämään tosissani tietoa kaikesta, joka voisi auttaa löytämään analysoimalla ja syntetisoimalla mahdollisimman täydellisen maailmankuvan. Tieteen viimeisimmät havainnot ja spekuloinnit ovat olleet koko ajan lähtökohtana. Itse asiassa aloin pohtia kvanttiteorian ongelmaa, Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta – miksi pienen hiukkasen paikka voidaan arvioida vain todennäköisyysjakaumalla, joka jättää mahdollisuuden ihmeiden syntymiselle? Kuitenkin on hyvin eksaktisti välittyvä ns kietoutumis/lomittumisilmiö, joka tapahtuu valoa nopeammin. Olen lukenut ykkösskeptikkomme ja alkuräjähdyksen parhaan asiantuntijan Kari Enqvistin kahdeksan kirjaa. Agnostikko Esko Valtaojaa olen lukenut, samoin kuin tieteen uusien teorioiden ehdokkaita, kuten säieteoriaa. Parhaan hengentieteen edustajan Rudolf Steinerin noin 20 kirjaa, teosofiaa, kristosofiaa ja gnostilaisuuden vastalöydettyjä tekstejä. Noin sadan parhaan filosofin ajatuksiin olen tutustunut varsin perinpohjaisesti referoimalla. Erään nimimerkin mainitseman Urantia-kirjankin olen lukenut, ja ollut 1970-luvulla sen käännöstyössäkin mukana. Mutta valitettavasti sen tieteellinen anti oli heikko ja uudet kosmologian löydöt vanhensivat sen antamat tiedot tuoreeltaan. On siitä löydettävissä hyvääkin, mutta lopullinen tarkoitus jää hämäräksi. Paljon muutakin soveltuvaa niin normaalia kuin paranormaaliakin tekstiä on tullut vastaan ja kaikista tärkeistä asioista olen koonnut noin tuhatsivuisen materiaalin, joka on järjesteltynä kirjamaiseen muotoon nettisivuillani.

Näistä aineksista olen sitten analysoinut ja etsinyt yhteistä punaista lankaa, joka selittäisi enemmän kuin pelkkä tiede. Näin olen päätynyt harmonisen universumin teoriaan, joka on tavallista pidemmälle viety ns värähdysteoria, joita on esitetty ennenkin. Kaiken lukemani ja analysoimani perusteella se on kaikkein varteenotettavin kaiken teoria, joka pitää sisällään niin tieteen tuntemat kuin tuntemattomatkin asiat, selittää pimeän energian ja pimeän aineen ja poistaa ihmeen mahdollisuudet kvanttiteoriasta. Ns madonreiätkin peittyvät. HUT-teoriassa onkin vähemmän sijaa taikauskolle kuin nykytieteessä. Ainut ristiriita, joka on perustavaa laatuaan, tulee Einsteinin käsitykseen eetteristä, jonkinlaisesta väliaineesta, jonka olemassaolon Einstein hylkäsi. Tosin Einstein hylkäsi staattisen eetterin, tässä kyse onkin erittäin dynaamisen perusenergian jakaumasta. Se on välttämätön selittäjä alkuräjähdyksen energialle, avaruuden nykyiselle kiihtyvälle laajentumiselle ja todetulle syklisyydelle. Näitä olen käsitellyt 230-sivuisessa kirjassani, jonka löytää myös sivuiltani. Se on viimeisin tulos laajasta analyysistäni ja tulos on todella yllättänyt minut itsenikin erikoisine ratkaisuineen, jotka sopivat selittämään kaikki ihmiskunnan tuntemat asiat, siis ne jotka ovat tulleet minua vastaan ja olen pyrkinyt löytämään koko ajan ne vaikeimmat ongelmat. Joka kirjan lukee ajatuksen kanssa ilman ennakkoluulojen värjäämiä laseja, katselee tätä maailmaa uusin paljon syvemmältä luotaavin katsein tai laajemmasta perspektiivistä, miten kukin haluaa sen nähdä.

Olen vielä saattamassa siitä harmonisempaa ja helppolukuisempaa versiota, ennen kuin julkaisen kirjana. Lukija voi pitää sitä tajunnan räjäyttäjänä tai ymmärryksen kehittäjänä tai filosofisena yritelmänä tai vaikkapa tylsänä romaanina, miten itse kukin haluaa. Totuutta meillä kellään ei voi ollakaan tässä suhteellisessa ja epätäydellisessä olevaisuudessamme ja siksi joudumme tyytymään vain sellaiseen maailmankuvaan, joka parhaiten selittää havaitsemamme ilmiöt. Tieteemme teki hyvän työn poistamalla kirkon valtakauden sen pidettyä ihmisten tahdonkin omassa hallinnassaan korruptoituneen toiminnan oikeuttaakseen. Nyt tiede on ottanut saman roolin kahlitakseen ihmisen ajattelunkin vain sen hyväksymiin puitteisiin. Kaikki muu on harhaoppia ja leimataan voimakkaasti huu-haaksi, vaikka tieteellä ei ole mitään eväitä sen kummemmin kuin kirkollakaan aikanaan väittää olevansa ainoa oikeassa oleva taho. Ihmisyksilöinä meille on pahinta jäädä paikalleen polkemaan pelokkaina, sokeina ja ymmärtämättä mitään tästä kaikkeuden valtaisasta seikkailusta, johon me olemme kutsutut. Huippu-urheilu ja henkinen valmennus ovat siinä hyödyllisiä kehitysvälineitä, mutta melko pieniä sivujuonteita. Ihmiskunnan tehtävä on kehittyä henkiseen suuntaan, oppia ymmärtämään maailmankaikkeuden järjestystä voidakseen elää ja menestyä siinä vielä pitkään – ei maan matosena, vaan henkiolentona.

Ensio Lakanen