Niskanen: ”Yllättävän jees”

Iivo Niskanen oli varsin tyytyväinen torstaiseen kulkuunsa Norjassa.

Iivo Niskanen oli varsin tyytyväinen torstaiseen kulkuunsa Norjassa.

Lue myös: Niskanen viides Norjassa

Niskanen esiintyi tasaisin väliajoin 54 kilometriä pitkän kilpailun kärkipaikoilla, mutta vauhdin noustessa alamäissä 65 kilometriin tunnissa, asetelmat muuttuivat letkassa suuren peesihyödyn myötä. Niskasen omin sanoin ”porukka pyörähti alamäissä ympäri.” Max Novakin iskiessä Niskanen ei ollut parhailla paikoilla ja kolme hiihtäjää pääsi varkain karkuun.

Niskanen oli kuitenkin tyytyväinen kilpailuunsa.

– Yllättävän jees. Aamulla tuntui, että mitähän tästä tulee, mutta kisassa tuntui paremmalta. Pienten marginaalien kisassa vaikuttaa sekin, että kolme viikkoa on tullut harjoiteltua korkealla hitailla vauhdeilla, kommentoi Niskanen Maastohiihto.comille.

Niskanen on kilpaillut Toppidrettsvekassa kahdesti aiemminkin. Ensimmäisellä kerralla Niskanen oli matkassa Matti Heikkisen kanssa. Edellinen kerta oli ennen koronaa vuonna 2019.

– Tämän sai yhdistettyä hyvin leiriin, vaikka reissusta tuleekin pitkä. Järjestäjät houkuttelivat jo talvella tapahtumaan.

Niskasta kiinnostaa nähdä vuoden 2025 MM-kisojen radat Trondheimin Granåsenissa. Radat on uudistettu muutaman vuoden takaisten maailmancupin osakilpailujen jälkeen ja lähes koko pohja on myös asvaltoitu rullahiihtoradaksi. Siellä hiihdetään lauantainen 15 kilometrin kilpailu.

– Luvassa on maailmanluokan kolmen kilometrin rullarata, jossa korkeuseroa on peräti 70 metriä. Tulevissa MM-hiihdoissa latujen alku on sama kuin Skitourilla, mutta loppua on uudistettu.

Niskasen tueksi Norjaan matkusti myös valmentaja Olli Ohtonen.

Niskanen kilpailee seuraavan kerran lauantaina eikä hiihdä huomenna perjantaina sprintissä.

– Itsellä olen yleensä korkealta alastulon jälkeen päivinä 3-5 huonompaa. Mielenkiintoista nähdä miten tämän päivän kilpailu vaikuttaa lauantain vireeseen, sanoo Niskanen.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026