Lylynperä nujersi Niskasen: ”Ihan hyvä päivä oli”

Takareisivammasta kuntoutunut Katri Lylynperä juhli perinteisen sprintin SM-kultaa ennen Kerttu Niskasta ja Tiia Olkkosta.

Takareisivammasta kuntoutunut Katri Lylynperä juhli perinteisen sprintin SM-kultaa ennen Kerttu Niskasta ja Tiia Olkkosta.

Lylynperä oli karsinnan toinen Niskasen jälkeen. Finaalissa Lylynperä ei kuitenkaan ollut yllätettävissä.

– Finaalissa ajatus oli, että Kertun peesiin. Viimeiseen laskuun olisin halunnut jo Kertun edelle, mutta en päässyt. Loppuun sitten kaikki mitä irtoaa, tiesin, että siinä on hyvät mahdollisuudet Kerttu ohittaa. Ihan hyvä päivä oli. 

Vaikka Lylynperällä oli onnistunut päivä ja vire näytti hyvältä, kesän harjoittelu ei ole sujunut täysin ongelmitta.

– Takareisi revähti heinäkuussa, ja heinäkuun harjoittelu oli aika korvaavaa harjoittelua eikä kovia harjoituksia oikeastaan ole pitkään aikaan tullut. Yhden kovemman harjoituksen pystyin tekemään ennen tätä kisaa, Lylynperä sanoi.

Niskasella oli myös hyvä päivä.

– Finaalissa tiesin, että Katri on tällä radalla ja pertsan sprintissä todella kova, Niskanen kehui.

Hänellä on ollut hyvä harjoituskausi, ja edellisvuoteen verrattuna hän on päässyt myös alusta asti juoksemaan.

– Paikat ovat pysyneet ehjänä. Ehjä harjoituskausi ollut. Viime kesänäkin oli hyvä tatsi ja tekemisen halu, ja se fiilis on ollut sama tänä kesänä. Kaikki kunnossa, Niskanen sanoi.

Pronssin nappasi Tiia Olkkonen ennen Jasmin Kähärää, Johanna Ukkolaa ja Jasmi Joensuuta.

Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026