Ylläs-Levi: Lauri Lepistö haluaa tällä kertaa jaksaa loppuun asti
Lauri Lepistö on hakenut kevään aikana kokemusta pitkän matkan kilpailuista Norjasta. Hän osallistui Birkebeinnerretiin ja Reistadlöpetiin. Kauden päätteeksi vuorossa on Ylläs-Levin 70 kilometrin kisa, jossa hän toivoo Norjan kokemusten auttavan viime vuotta parempaan sijoitukseen.

‒ Viime vuonna taisin olla Kukastunturin päällä 33:ntena, mutta tipuin loppua kohti. Nyt olisi tarkoitus saada pidettyä parempi sija loppuun asti, Lepistö sanoo.
Viime vuonna hän oli Ylläs-Levin maalissa 46:s. Samoilla tietämillä olivat sijoitukset tämän kevään Norjan kilpailuissa, kun Lepistö oli ensin Birkebeinerrennetissä 47:s ja sitten Reistadlöpetissä 41:s.
‒ Birken oli ensimmäinen pidempi tasurikisa, joten siinä sai varmasti vähän totutettua lihaksistoa. Reistadista ei jäänyt oikein mitään fiiliksiä, kun oli pidon kanssa ongelmia pitokisassa, mutta saihan siinäkin yhden pidemmän kisan hiihdettyä ja tuli kokemusta siitä miten energioiden kanssa pitää jakaa kisa. Siellä riitti hyvin loppuun asti, Lepistö kertaili kevään oppeja.
Ylläksellä hän starttaa hyvillä mielin.
‒ Ihan hyvät fiilikset, nyt on suksitestit käynnissä ja on löytynyt hyvät parit. Aurinko paistaa, joten mukava päättää kausi tällä tavalla.
– Petri Ikävalko ja Outi Hytönen