Ylläs-Levi: Anne Kyllönen tähtää viiden joukkoon
‒ Viime vuonna olin mukana ja olen aina tykännyt keväisin hiihtää pitkiä matkoja. Tällaiset ovat mukavaa vaihtelua ja itsensä haastamista, vastasi Anne Kyllönen, kun kysyttiin mikä innosti lähtemään mukaan Ylläs-Levin hiihtomaratonille.
‒ Viime vuonna olin mukana ja olen aina tykännyt keväisin hiihtää pitkiä matkoja. Tällaiset ovat mukavaa vaihtelua ja itsensä haastamista, vastasi Anne Kyllönen, kun kysyttiin mikä innosti lähtemään mukaan Ylläs-Levin hiihtomaratonille.
‒ Viime vuonna olin seitsemäs, joten kyllä nyt lähden siitä, että jos kaikki on hyvin niin viiden sakkiin pitäisi pystyä taistelemaan.
Mitään täsmäharjoitusta Kyllönen ei ole ehtinyt tiiviin kisakalenterin takia Ylläs-Leviä varten tekemään. Tasatyönnöllä on alun nousujen jälkeen suuri rooli.
‒ Vähän harmi, olisi hyvä jos olisi ehtinyt vähän tasuria tekemään, mutta toivotaan että maailmancupin treenipohjilla pystyy lähtemään kisaan.
Ainakin perjantaina Kyllönen suunnitteli laittavansa pitovoidetta pohjaan lauantaille.
‒ 70 kilometriä tasuria kylmiltään huippunaisten mukana olisi vähän liian kova setti. Siinä saattaisi hyytyä loppuun ja riskinä on, ettei saisi oikein minkäänlaista tulosta aikaan.
Kevään suunnitelmia Kyllönen ei vielä ole lyönyt lukkoon.
‒ Alun perin oli tarkoitus päättää kausi tähän, mutta viime aikoina on tuntunut, että olisi kiva vielä hiihtää vaikka joku kansallinen, mutta katsotaan nyt huominen ensin. Jään joka tapauksessa tänne hiihtämään, katsotaan vähän palautumisen mukaan sitten.
Harjoituskauteen Kyllönen pääsee joka tapauksessa hyvässä tilanteessa. Viime kesänä kiusannut selkävaiva korjaantui syksyn leikkauksella. Hän on jo ehtinyt käydä hieman läpi kulunutta kautta valmentajansa kanssa, eikä suurempia muutoksia liene tulossa.
‒ Lähinnä harjoitusten sisältöihin voidaan tehdä muutoksia, mutta analysoidaan vielä kautta tarkemmin kevään kuluessa.
– Petri Ikävalko ja Outi Hytönen




