Yhdysvaltalaisjuniori hiihti kaksi nuorten MM-mitalia kotikisoissaan, mutta ahdistuneisuushäiriö sekoitti seuraavat kaudet

Maailmancupin pisteille päättyneellä kaudella hiihtänyt Katharine Ogden kertoi suurelle yleisölle, miksi hiihtouran kehitys tyssäsi sen jälkeen, kun hän voitti kaksi nuorten MM-mitalia kolme vuotta sitten. Ja miten pohjalta on tultu ylös.

Maailmancupin pisteille päättyneellä kaudella hiihtänyt Katharine Ogden kertoi suurelle yleisölle, miksi hiihtouran kehitys tyssäsi sen jälkeen, kun hän voitti kaksi nuorten MM-mitalia kolme vuotta sitten. Ja miten pohjalta on tultu ylös.

 

 

Helmikuussa 2017 Katharine Odgenin hiihtoura oli kovassa nousussa, kun hän oli voittanut kaksi pronssia Soldiern Hollow’n nuorten MM-kilpailuissa. Nuori yhdysvaltalainen taivalsi Jessie Digginsin jalanjäljillä.

(julkaistu aiemmin italiaksi Fondoitalia.it-sivustolla)

Pohjois-Amerikan hiihtomedia vertasi häntä Minnesotan suureen hiihtotähteen. Itse asiassa Ogden oli paremmassa vauhdissa, sillä Jessie Diggins ei koskaan kyennyt saavuttamaan mitalia nuorten MM-hiihdoista.

Mutta seuraavat kaudet olivat Vermontista tulevalle hiihtäjälle todella vaikeita. Ogden kilpaili vain satunnaisesti Yhdysvaltain U.S. Super Tour -kiertueella, joskin niissä kisoissa tulokset olivat hyviä.

Kansainväliset tulokset lähtivät nousuun vasta päättyneen talven Tour de Skillä, jossa Ogden hiihti sijalle 28. Loppunousun huipentamassa päätösosakilpailussa hän oli 21. nopein hiihtäjä. Päätösosakilpailun lisäksi osa muistakin Keski-Euroopan viikon starteista antoivat väläytyksiä siitä vauhdista, joita Ogden oli osoittanut parin vuoden takaisissa Utahin kotikisoissa ja muissa Pohjois-Amerikan starteissa.

Keväällä 22-vuotias Ogden kertoi pari vuotta hiihtouraa häirinneistä ongelmistaan Cross-Country Skier -sivuston podcastissa. Hän kertoo kuulijoille myös opiskeluista Dartmouth Collegessa, viime talven Tour de Skistä sekä halusta yhdistää hiihtoura ja opiskelu.

Ogden04012020ModicaNFKuva: Modica/NordicFocus

Nuorten MM-mitaleja ja viikkoja sängyssä

Soldier Hollow’n kaksi MM-mitalia olivat Ogdenille suuri ilo ja unelmien täyttymys hiihtouralla, joka käynnistyi jo viisivuotiaana. Mutta Utahin kisojen aikaan ensimmäiset ahdistushäiriön oireet olivat jo näkyvillä.

Aiemmin tänä talvena Ogden julkaisi Fasterskier-sivustolla kirjoituksen, jossa hän kertoi ahdistuneisuushäiriön syntyneen kolmisen vuotta sitten Tour de Skin jälkeen.

“Nuorten MM-vuonna ja ennen diagnoosia minun oli vaikeaa nukkua ja vielä vaikeampi syödä riittävästi. Uudenlaiset rajut pelon ja hallitsemattomuuden tunteet olivat tehneet myös matkustamisen ja kilpailemisen erittäin vaikeaksi. Tuona vuonna kilpailin Pohjois-Amerikan kiertueella, kansalliset mestaruuskilpailut ja nuorten MM-kisat. Mutta välillä vain piileskelin huoneessani. Hiihdin ainoastaan, jos oli aivan pakko. En syönyt riittävästi, sillä ahdistus aiheutti pahoinvointia ja olin jatkuvasti energiavajeessa. Nuorten MM-hiihtojen jälkeen olin aivan poikki. Helmikuun alun jälkeen en enää kilpaillut enkä harjoitellut. Peruin kaikki suunnitellut kilpailureissut ja antauduin omalle ahdistukselleni.”

”Keväällä 2017 minulla todettiin ahdistuneisuushäiriö, ja se alkoi viedä elämääni ehdottomasti parempaan suuntaan. Olin viettänyt viikkoja lähinnä sängyssä, kunnes jostain vihdoin löytyi yhdistelmä rohkeutta ja epätoivoa tavata psykiatri. Tohtori Stanger opetti, kuinka pystyn hallitsemaan kokemiani kauhun tunteita. Hän määräsi minulle lääkkeitä ja neuvoja häiriööni. Ne saivat elämän tuntumaan heti paremmalta. Ennen lääkärin tapaamista en tiennyt, että elämäni voisi muuttua paremmaksi. Uskoin, etten kykenisi enää jatkamaan kilpahiihtoa tai koulua. Oli vaikea kuvitella enää itseään kiipeämässä Alpe Cermisiä ylöspäin Tour de Skin päätöspäivänä.”

Ogden20220ThibautNFKuva: Thibaut/NordicFocus

Kolme vuotta myöhemmin hän kertoo olevansa ylpeä selvittyään huonoista hetkistä. Tällä hetkellä hän voi hyvin. Ogden opiskelee Dartmouth Collegessa Vermontin naapuriosavaltio New Hampshiressa.

“Siitä keväästä lähtien olen kolmen vuoden ajan keskittynyt parantumaan ja luottamaan uudelleen itseeni. Olen jälleen oppinut nauttimaan hiihdosta ja kilpailemisesta. Olen myös oppinut tekemään eron ahdistuksen sekä kilpailemisen ja matkustamisen välille. Yliopistossa hiihto on täydellinen yhdistelmä hauskanpitoa, rentoutumista ja kilpailullisuutta. Se antoi minulle mahdollisuuden parantua ja toipua. Pystyin pitämään taukoa kansainvälisistä kilpailuista kilpailemalla Uuden Englannin upeilla laduilla, joilla jo lapsena opin rakastamaan maastohiihtoa.“

Oma isä ja osavaltion perinteet veivät hiihtoon

Katharine Ogdenin isä Sam Ogden toimi maastohiihtovalmentajana West Fairlee Ski Clubissa ja tämän myötä myös tytär Katharine löysi lajin pariin jo kolmevuotiaana. Intohimo tarttui Katharinen lisäksi hänen kahteen sisarukseensa. Ben voitti nuorten MM-kultaa viestissä Saksan kisoissa maaliskuussa ja neljä vuotta nuorempi Charlotte on noussut palkintopallille jo Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa.

Katharine Ogden on syntynyt Seattlessa, mutta perhe muutti Vermontissa sijaitsevaan Landgroven alle 200 asukkaan kylään hänen ollessaan kaksivuotias. Isä oli kansallisen tason hiihtäjä ja pärjäsi osavaltion tasolla myös maantiepyöräilyssä. Maastohiihdolla on perinteitä vermontilaisessa urheilussa, ja tämä vaikutti osaltaan Katharinen päätymiseen juuri tämän lajin pariin. Nuori hiihtäjä näytti lahjakkuutensa heti paikallisissa hiihtokilpailuissa.

Kestävyyslahjakkuuden lisäksi Ogden on hiihtäjänä monipuolinen. Hän hallitsee sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan, eikä ole täysin hampaaton sprintissäkään. Ogdenin paras ystävä Julia Kern hiihtää niin ikään Yhdysvaltain maajoukkueessa. Kern kehuu Ogdenia energiseksi ja iloiseksi ihmiseksi. Näitä samoja piirteitä on nähtävissä myös muissa Yhdysvaltain maajoukkuehiihtäjistä kuten Digginsistä, Caldwellista ja Kernistä itsestään. Maastohiihtokauden ulkopuolella Ogden pitää maastopyöräilystä kotiseutunsa luonnossa.

Heti lukion alussa Ogden niitti menestystä, ensin omassa osavaltiossaan, myöhemmin kansallisesti. Tulokset toivat hänelle paikan vuoden 2015 nuorten MM-hiihtoihin. Debyyttikisoissaan Almatyssa hän oli kuudes yhdistelmähiihdossa. Seuraavana vuonna Rasnovissa kilpailijat taistelivat heikkoja lumiolosuhteista vastaan. Tuolloin 18-vuotiaan Ogdenin tulokset eivät olleet häikäiseviä, mutta seuraavan vuoden kotikisoissa Soldier Hollow’ssa hän pystyi vihdoin osoittamaan lahjakkuutensa koko maailmalle.

Eri latuja kuin Diggins

Soldier Hollow’ssa Ogden voitti ensimmäisenä yhdysvaltalaisena nuorten MM-pronssia yhdistelmähiihdosta Marte Mählum Johansenin ja Ebba Anderssonin takana. Viestissä Ogden hiihti osuutensa nopeimman ajan ja tämä siivitti joukkueen pronssille. Vaikka loppukausi osoittautui jo mainittujen seikkojen takia erittäin vaikeaksi, muistelee hän lämmöllä kotikisoja ja niistä tulleita mitaleja.

“Koko vuosi oli minulle vaikea, mutta olen ylpeä niistä tuloksista. En unohda niitä koskaan.”

USANaiset24032019ModicaNFKatharine Ogden (oik.) on yksi Yhdysvaltain maastohiihdon nuorista nimistä. Kuva: NordicFocus

Lukion jälkeen Ogden päätti opiskella Dartmouth Collegessa, vaikka häntä neuvottiin seuraamaan Jessica Digginssin latuja täysammattilaiseksi. Diggins ei mennyt yliopistoon, vaan satsasi hiihtoon sataprosenttisesti viettäen viisi kuukautta vuodesta Euroopassa. Ogden on omaan päätökseensä tyytyväinen, vaikka se piti tehdä ahdistushäiriön ollessa pahimmillaan.

“Kun tuntee menettäneensä hallinnan tunteen, on tärkeintä muistuttaa, että vain itsellä on valta tehdä omaa elämää ja tulevaisuutta koskevia päätöksiä muiden mielipiteitä pelkäämättä.”

Yliopiston kolmas vuosi ei ole saanut Ogdenia katumaan urheilun ja opiskelun yhdistämistä.

“Hiihdon ja opiskelun yhdistäminen on toiminut tähän mennessä erittäin hyvin. Minulle on tärkeä valmistua koulusta ja Dartmouth tarjoaa hienoja mahdollisuuksia. Tällä hetkellä opiskelen varhaiskasvatuspsykologiaa ja myöhemmin tavoitteenani on työskennellä opetusalalla. Se on intohimoni ja olen todella onnekas, että pystyn toteuttamaan sitä Dartmouthissa. Tulevien vuosien tärkeimmät tavoitteet ovat viedä koulu loppuun ja kilpailla yliopiston joukkueessa. Sen jälkeen en tiedä, mitä tapahtuu. Haluaisin jatkaa vielä jollain tapaa urheilun parissa joko ammattiurheilijana tai opiskelemalla. Ensi vuosi kertoo enemmän, enkä tällä hetkellä pysty sanomaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Tähän asti vermontilainen on kyennyt luomaan erittäin hyvän tasapainon opintojen ja urheilun välille.

“Tietenkin välillä pitää tehdä uhrauksia urheilun puolella, jotta opiskeluvelvollisuudet saa hoidettua pois. Ja toisaalta niitä pitää tehdä myös koulun puolella, jotta pystyy kilpailemaan tärkeissä kilpailuissa maailmalla ja Pohjois-Amerikassa. Dartmouthissa onkin tärkeää, että opettajat kykenevät järjestämään luentoja treenien ja kilpailujen välissä. En osallistu kaikille maajoukkueleireille. Se auttaa opiskeluissa ja harjoittelu Vermontissa onnistuu myös erinomaisesti. Minulle on tärkeää, etten elä pelkässä maastohiihtokuplassa, vaan teen myös jotain muuta. En usko, että hiihtoon löytyisi samanlaista intohimoa, jos tekisin vain sitä. Dartmouthissa omaa energiaansa voi vapauttaa monia eri kanavia pitkin.”

Uusi sukupolvi tulossa

Urheilun puolella Ogden haluaa antaa oman panoksensa siihen, että yhdysvaltalainen hiihto jatkaa menestysuralla myös Digginsin ja Bjornsenin valtakausien jälkeen. Uuteen “Made in USA” -sukupolveen kuuluvat Ogdenin sisarusten ohella Julia Kern, Kendall Kramer ja Gus Schumacher. He kaikki ovat jo osoittaneet kykynsä nuorten MM-laduilla edellisen kolmen vuoden aikana.

“Erityisesti Gus Schumacher, Luke Jager ja veljeni Ben on todella lahjakas porukka, jossa riittää energiaa. Muutaman vuoden kuluttua uudesta sukupolvesta monet ovat jo maajoukkueessa ja tärkeässä roolissa maailmancup-laduilla. Siitä ei ole epäilystäkään.“

Ogden halusi tuoda omat ongelmansa suurempaan tietoisuuteen antaakseen tärkeän neuvon maastohiihdon nuorelle sukupolvelle.

“Jokaisen pitäisi olla oma itsensä. Omat neuvoni kumpuavat omista kokemuksistani, mutta muilla nuorilla saattaa olla toisenlaisia ongelmia. Maastohiihto on erittäin hauska urheilumuoto, eikä sen tarvitse viedä koko elämää. Lajissa voi saavuttaa huipun, mutta samalla voi saavuttaa muita tavoitteita muilla osa-alueilla, esimerkiksi opiskeluissa. On tärkeä löytää oikea tasapaino. Osa uhraa koko elämänsä maastohiihdolle, ja se on hienoa. Huippuhiihto vaatii valtavan määrän harjoitustunteja, mutta vuorokaudessa jää jäljelle vielä monta tuntia, joiden aikana voi tavoitella muita asioita. Yksi esimerkki tästä on Julia Kern, joka on hiihtänyt hyviä sijoituksia maailmancup-laduilla, mutta samalla kerännyt huippuarvosanoja täällä Dartmouthissa insinööriopinnoissa. Tällaista suosittelen nuorille hiihtäjänaluille.“

-Paolo Romano,
vapaa suomennos Juho-Veikko Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026