Vuorela sai maistaa esikuvansa Colognan vauhtia
Bolshunov ei jätä selittelyille sijaa ja karkaa kohti toista Tour de Ski -titteliään.
Bolshunov ei jätä selittelyille sijaa ja karkaa kohti toista Tour de Ski -titteliään.
Suomen mieshiihtäjät keskittyvät yksittäisten kisojen onnistumiseen maastohiihdon Tour de Ski -kiertueella. Kvartetin tasaisin on ollut Markus Vuorela, joka hiihti keskiviikkona neljännen kerran peräkkäin maailmancupin pisteille.
Vuorela oli Toblachissa 15 kilometrin takaa-ajossa 25:s, mutta sai tuta myös sen, että maailman huiput ovat häntä vielä rutkasti edellä. Esimerkiksi Vuorelan esikuva Dario Cologna oli 24-vuotiaalle suomalaiselle vielä liian kova kirittäjä.
– Ei nappionnistuminen, mutta ei ihan katastrofikaan, Vuorela kommentoi Hiihtoliiton äänitallenteessa.
– Vähän ennen viimeisen kierroksen alkua tuli noutaja. Piti yrittää kasata itsensä, ettei takaa tule muita ohitse, Vuorela tiivisti.
Kuuntele kommentit:
Hän jäi osuuden nopeinta vauhtia pitäneen Aleksandr Bolshunovin vauhdista lähes kaksi minuuttia. Bolshunov pesi toki kaikki muutkin selvästi ja kasvatti kiertueen kokonaiskilpailun etumatkansa yli kahteen minuuttiin, kun maanmies Artjom Maltsev jatkaa toisena.
Ilman sairastumista tai kolarointia Bolshunov on menossa kohti toista peräkkäistä Tour de Ski -titteliä.
Venäläisten keskinäinen otatus
Kun norjalaiset puuttuvat kiertueelta, keskiviikko oli tiistain tapaan lähes venäläisten mestaruuskisa. Yhdeksän parhaan joukossa oli kahdeksan venäläistä, kun kärkikaartin perässä vielä Ilja Semikov oli yhdeksäs. Rintaman rikkoi vain kuudenneksi hiihtänyt Ranskan Maurice Manificat.
Juho Mikkonen päätyi tuloslistassa 51:nneksi, Verneri Suhonen 55:nneksi ja Lauri Lepistö 56:nneksi.
– Ei auta, kun uskoa omaan tekemiseen, Lepistö sanoi.
Kuuntele Lepistön kommentit:
STT – Kaija Yliniemi




