Viron suunnistajat kohottavat jo henkeä ja kuntoa kohti MM-kotikisoja 2017
Kotikisaprojektissa MM-kisoihin tähtääviä virolaissuunnistajia auttaa sveitsiläinen valmentaja-hiihtosuunnistaja Gion Schnyder, joka Tarttoon muutettuaan löysi töitä valmennusprojektin muodossa.
Kotikisaprojektissa MM-kisoihin tähtääviä virolaissuunnistajia auttaa sveitsiläinen valmentaja-hiihtosuunnistaja Gion Schnyder, joka Tarttoon muutettuaan löysi töitä valmennusprojektin muodossa.
29-vuotias Schnyder on edustanut Sveitsiä suunnistuksen nuorten MM-kilpailuissa ja hiihtosuunnistuksessa. Hän muutti Tarttoon tavattuaan virolaisen hiihtosuunnistajan Daisy Kudren. Schnyder on hankkinut kokemusta valmentajana Sveitsin nuorten maajoukkueen parissa ja hän on toiminut myös vuonna 2014 nuorten maailmanmestaruuden voittaneen Sina Tommerin henkilökohtaisena valmentajana.
Virossa Schnyder järjestää kerran tai kahdesti kuussa viikonloppuleirin MM-kotikisoihin tähtääville urheilijoille, Team2017:lle. Keväällä tulossa on myös pidempi leiri. Kilpailunomaisten harjoitusten ohessa leireillä tähdätään yhteishengen ja tiimin kehityksen edistämiseen.
Sveitsissä joukkueajattelu on tärkeä osa myös yksilölajin valmentautumista ja sellaista ajattelua Schnyder haluaa juurruttaa virolaiseenkin porukkaan, mutta hän ei koe olevansa Virossa opettamassa virolaisia.
– En näe itseäni opettamassa asioita. En edes tiedä osaisinko tai voisinko opettaa virolaisille mitään. Toivon, että saan heidät ajattelemaan, ketä he ovat. Että he voivat tehdä sen, minkä osaavat. Olemalla sitä omalla juuri tavallaan.
Entä miksi joukkuehenki on Schnyderin mielestä tärkeää, suunnistuksessahan on kyse yksilölajista ja suoritus tehdään yksin?
– Jopa viestissä pitää suoriutua itse! Pärjätä henkisten, fyysisten ja taidollisten haasteiden kanssa. Mutta miten lyhyt aika elämässä tavoitteellisellakin suunnistajalla kuluukaan kilpailemiseen verrattuna aikaan, jolloin yrität kehittyä urheilijana. Tänä kilpailujen ulkopuolisena aikana meillä on yhdessä mahdollisuus moninkertaistaa taitomme ja kulkea sellaisia reittejä, joita yksinäisinä yksilöinä emme koskaan kokisi, Schnyder kuvaa ajatusmalliaan.
Urheilijat innoissaan valmennusavusta
Maajoukkueurheilijat ovat innoissaan tuoreista näkemyksistä ja hyvin järjestetyistä harjoituksista.
– Team2017-projekti on loistava! Uskon, että joukkueen jäsenet oppivat tukemaan toisiaan paremmin ja pyrkimään yhdessä kohti huippua. Individualisteille se on kylläkin monimutkainen haaste, mutta jo nyt tuntuu ilmassa tyytyväisyyttä, joka voi olla vain ja ainoastaan eteenpäin vievä voima. Team2017 ei nähdäkseni ole vain vuoteen 2017 kestävä Gionin johtama projekti, vaan pitkässä perspektiivissä hyvin oleellinen yritys, joka auttaa saavuttamaan kovia tuloksia seuraavinakin vuosina, arvioi Evely Kaasiku.
Hänestä on hienoa, että virolaiset saavat käyttöönsä suunnistuksen huippumaan Sveitsin systeemit tuntevan valmentajan. Kristo Heinmannin mielestä taas oleellista on, että maajoukkuevalmennus on Schnyderin myötä saatu uudelle tasolle. Sekä Heinmann että Kaasiku pitävät joukkueen rakentamista hyvänä lähestymistapana kohti kotikisoja mentäessä.
– Koko porukka tuntee toisensa jo vuosien ajalta, mutta nyt joukkueen pitäisi löytää yhteinen henki, jossa kaikki ymmärtävät toisiaan, miettii Heinmann.
Kristo Heinmann starttaamassa harjoitukseen Võrun leiriviikonloppuna. Kuva: Kestävyysurheilu.fi
– Hyvä joukkuehenki on oleellinen, että löydämme arvokisoissa hyvän ja varman tunteen. Vaikka kilpailemme yksilömatkoilla, tulos riippuu kaikista ympäröivistä tekijöistä. Hyvä joukkuehenki auttaa olemaan itsevarma ja hyvän fyysisen kunnon lisäksi rakentamaan myös henkistä kuntoa, sanoo Kaasiku.
Tarkoista tulostavoitteista urheilijat eivät paljon puhu, mutta ajatuskin kotimaastoissa kilpailemisesta herättää intoa.
– Kotikisat järjestetään juuri niissä maastoissa, missä olen oppinut suunnistamaan. Kaikki pinnanmuodot, kulkukelpoisuus ja kartanpiirtäjien tyyli ovat niin kotoisia, että motivaatio on korkeammalla kuin koskaan. Näen ja tunnen, että kotona minulla on mahdollisuus kaikkeen ja uskon näin olevan koko Team2017:n kohdalla, sanoo Heinmann.
Asioiden muuttamiseksi ei tarvitse olla johtaja
Gion Schnyder on asunut Tartossa syksystä lähtien. Hän kertoo tuntevansa olonsa koko ajan kotoisammaksi ja kieliopinnot ovat käynnissä. Leirien organisoinnin ohessa hän harjoittelee hiihtosuunnistusta varten ja kiertää talvella kilpailuja Sveitsin maajoukkueessa.
Schnyder ei tähtää Viron päävalmentajaksi. Johtotehtävät tuntuvat hänestä kaukaisilta.
– Ei tarvitse olla pää- jotakin tehdäkseen muutoksia. Minulle suuret asiat ovat pienien tekijöiden summa.
Schnyder ei myöskään ole asettanut Team2017:lle tulostavoitteita kotikisoihin. Milloin hän katsoo projektin olevan onnistunut?
– Kun urheilija ylittää maaliviivan hymy kasvoillaan joukkuekavereiden ja yleisön kannustamana vaativien, mutta palkitsevien työvuosien jälkeen. Ja kun henki, muistot ja ystävyys kestävät kauemmin kuin Team2017-projekti.
Joulukuun lopussa ryhmä harjoitteli Etelä-Virossa Võrussa. Schnyder kutsui mukaan myös latvialaisia ja toivottaa harjoituksiin tervetulleeksi kaikki halukkaat, sillä kovemmasta harjoitusseurasta hyötyvät kaikki osallistujat. Viikonloppuleirejä on ohjelmassa yksi tai kaksi joka kuukausi, seuraavan kerran harjoitellaan Tallinnan seudulla tammikuun puolivälissä.
– Outi Hytönen




