Viktor Mäenpäällä oli Vasaloppetissa vain yksi tavoite: tehdä irtiotto
Vöyrillä hylätty tasatyöntäjä ei tiedä vieläkään, missä hän hiihti sääntöjen vastaisesti.
Vöyrillä hylätty tasatyöntäjä ei tiedä vieläkään, missä hän hiihti sääntöjen vastaisesti.
Maastohiihtokausi päättyi yllättäen, mutta mieleenpainuvia kisoja saatiin silti hiihdettyä. Yksi kaudella 2019/2020 esille nousseista suomalaishiihtäjistä oli Viktor Mäenpää, jonka rohkeat otteet laduilla toivat väriä pariinkin eri kilpailuun.
Tammikuisissa Vöyrin SM-hiihdoissa Mäenpää piti 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun kolmanneksi nopeinta vauhtia, mutta hänet hylättiin. Reilua kuukautta myöhemmin mies johti kenties maailman arvostetuinta hiihtomaratonia Vasaloppetia yhdessä muutaman muun hiihtäjän kanssa. Irtiotto ei kestänyt, mutta maalissa sijoitus oli silti upea 24.
Visma Ski Classics -sarjan kokonaistuloksissa hän oli kolmanneksi paras suomalainen sijalla 48.
Kestävyysurheilu.fi kyseli Viktor Mäenpään mietteitä Vöyrin 15 kilometrin kisasta ja Vasaloppetista.
Hylkäys väärin perustein Vöyrillä
Vöyrin SM-hiihdoissa Mäenpää hiihti ilman pitovoiteita tasatyöntämällä. Hän pääsi matkaan numerolla neljä ja piti kärkipaikkaa väliajoissa. Tuomarineuvosto kuitenkin hylkäsi hänet. Syy: luistelupotkut perinteisen hiihtotavan kilpailussa.
Maaliin asti hiihtänyt Mäenpää kellotti ajan, jolla hän hävisi noin minuutin ja 41 sekuntia mestari Perttu Hyväriselle. Se olisi riittänyt pronssiin, mutta tuomarineuvoston päätös vei nimen tuloslistan alaosaan.
– Minut hylättiin väärin perustein, hän kertoo Kestävyysurheilu.fi:lle.
– Tuomaristo keskittyi etsimään virheitä tasatyönnöllä edenneiden urheilijoiden hiihdosta, enkä vieläkään tiedä, miksi minut hylättiin, hän jatkaa.
Asialle ei enää voi kuitenkaan tehdä mitään, joten se siitä. Perusteeton hylkäys tai ei, jäi Mäenpään suoritus monelle mieleen.
Team Mäenpään miehen ei tarvinnut ollenkaan pohtia, laittaako pidot suksenpohjaan vai hiihtääkö hän kilpailun tasatyöntämällä. Mies näki Vöyrin kisat erinomaisena harjoituksena pitkän matkan kisoihin, joita varten on harjoiteltu jo vuosia.
Vasaloppetissa irtiottoryhmässä
Vöyrin SM-kisa oli lähtölaukaus hyvälle kevättalvelle, joka tosin loppui kauden äkkipysäykseen. Vasaloppetissa Mäenpää hiihti kärkijoukossa, joka repi parhaimmillaan yli kolmen ja puolen minuutin eron pääjoukkoon. Pitkään suomalaismies myös veti porukkaa lumipyryssä. Irtiotto hiihdettiin kiinni noin 60 kilometrin kohdalla.
Mäenpäällä oli kilpailussa vain yksi tavoite: päästä irti muilta.
– Sijoitustavoitteita ei ollut. Teimme hyvää yhteistyötä irtiottoryhmässä ja pysyimme muiden edellä. Kilpailu oli kokonaisuudessaan rankin hiihtämäni pitkään aikaan. Maksimisykkeet löivät jo kolmen kilometrin jälkeen.
Vasaloppetin sijoitus 24 oli sivuasia, mutta sekin kelpasi. Kaikkiaan hän oli erittäin tyytyväinen kisaansa, eikä oikein keksi, mitä olisi voinut tehdä toisin.
– Ainahan sitä toivoo, että jaksaisi vielä vähän pidemmälle, mutta ylittäessäni maaliviivan olin täysin tyhjä, joten en osaa olla kuin tyytyväinen.
Vasaloppet-järjestäjät tuskailivat kauden aikana heikon lumitilanteen kanssa, mutta kilpailupäivänä lunta tuli taivaan täydeltä. Maaliskuun ensimmäinen sunnuntai oli yksi kilpailun historian raskaimmista keleistä. Voittoaika painui lähes neljään ja puoleen tuntiin reittiennätyksen ollessa (3.38.41, Jörgen Brink, 2012) melkein 50 minuuttia parempi.
Mäenpää olisi toivonut nopeampaa keliä.
– En ole parhaimmillani yli kolme tuntia kestävissä kilpailuissa. Ennen lähtöä olin epävarma siitä, miten pitkälle jaksan. Nopeampi keli olisi ollut minulle parempi, mutta en usko, että sillä olisi ollut vaikutusta loppusijaan. Siinä tapauksessa irtioton tekeminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa, hän miettii.
-Juho-Veikko Hytönen
Miten Viktor Mäenpään tarina hiihtäjänä sai alkunsa ja mitä mieltä hän on hiihtoharjoittelusta? Lue se toisesta artikkelista.




