Viisi teesiä uudelta suunnistusmaajoukkueen päävalmentajalta

Fredric Portin korvaa Petteri kähärin suunnistusmaajoukkueen päävalmentajana lokakuusta alkaen. Kestävyysurheilu.fi selvitti uuden päävalmentajan linjauksia.

Fredric Portin korvaa Petteri kähärin suunnistusmaajoukkueen päävalmentajana lokakuusta alkaen. Kestävyysurheilu.fi selvitti uuden päävalmentajan linjauksia.

1. Hyvin tehdyistä asioista pidetään kiinni

Suunnistusmaajoukkueen päävalmentajan tehtävänä on kasata ympärille valmennustiimi, johon kuuluvat apuvalmentajat, lääkäri, hieroja, psykologi ja muut asiantuntijat. Organisaatiossa nähtäneen vain vähän muutoksia, sillä Portinin mukaan maajoukkueessa on tehty paljon oikeita asioita.

– Pääsääntöisesti toivon, että suurin osa mukana olleista henkilöistä jatkaisi, jos he vain haluavat ja pystyvät. Voisihan koko valmennusorganisaation rakentaa vaikka uudestaan, mutta ei sellaista tarvitse tehdä.

2. Lisää panostusta fyysiseen puoleen – maajoukkueeseen fysiikkavalmentaja?

Portin haluaa kääntää maajoukkuevalmennuksen fokusta aavistuksen verran fyysisen puolen suuntaan. Hän haluaa, että huipulle mielivät urheilijat seuraavat omaa fyysistä kehittymistään säännöllisillä testeillä.

– Parhaat urheilijamme ovat tämän jo hoitaneet, mutta oikeastaan aion vaatia, että kaikki testaavat omaa fyysistä kuntoaan ja kehittymistään esimerkiksi mattotesteillä. Ei siellä tarvitse koko ajan käydä, mutta säännöllisesti kuitenkin.

Portin haluaisi maajoukkuetoimintaan avuksi myös fysiikkavalmentajan.

– Jos ajatellaan ensi vuoden sprinttimatkojen MM-kisoja, niin kyllä laji muistuttaa monilta osin 5000 metrin ratajuoksua. Sen vuoksi haluaisin lisää yhteistyötä yleisurheilun puolelta, vaikkapa oto-valmentajan avulla.

Oto-valmentaja tarkoittaa siis ”oman toimen ohella” eli kyseinen valmentaja hankkisi pääsääntöisen elantonsa muualta, mutta olisi suunnistajien mukana osan ajasta jonkinlaista korvausta vastaan.

3. Seuroille mahdollisuus leiritykseen

Uusi päävalmentaja on miettinyt, että esimerkiksi helmikuu voisi olla maajoukkuetoiminnasta vapaata aikaa. Tuolloin urheilijat voisivat olla leireillä omien seurojensa kanssa.

– Mielestäni ei ole pakko järjestää leirejä vain siksi, että kalenteriin niitä mahtuu. On annettava tilaa myös seuroille, sillä suomalaiset seurat osaavat kyllä järjestää hyviä leirejä maajoukkueurheilijoillekin. Ja maajoukkueurheilijoiden leireily omien seurojensa mukana on tärkeää seuroille.

Sama pätee kevätaikaan, varsinkin pääsiäiseen, joka on vilkasta aikaa suunnistusseurojen leiritoiminnalle.

– Tämän tiimoilta pitää olla yhteydessä suunnistusseurojen kanssa. Muutenkin haluan välttää kaikenlaisia ”liitto vastaan seurat” -asetelmia. 

4. Sukupolvenvaihdos naisissa tulee, kun se tulee

Norjan MM-kisoissa Suomen miesten joukkue oli keski-iältään lähes 10 vuotta naisten joukkuetta nuorempi. Portinin mukaan maajoukkuetoiminnassa ikä ei vaikuta puoleen eikä toiseen, eikä siitä tarvitse olla huolissaan, että naisten puolella MM-kisoissa vilisee samoja nimiä, jotka siellä olivat jo kahdeksan vuotta sitten.

– Naisten taso Suomessa on hyvä, vaikka esimerkiksi MM-viestipäivä ei ollutkaan hyvä. Tietenkin jossain vaiheessa pitää tulla nuorempia nimiä nykyisten tilalle, mutta niitä nimiä on jo olemassa, joten en ole sellaisesta lainkaan huolestunut. Esimerkiksi Team Kisakalliossa on monta sellaista naisurheilijaa, joilla on potentiaalia pärjätä MM-kisoissa.

5. MM-kisat edellä maastokisoja unohtamatta

– Jos valita pitää, niin kyllä MM-arvo on aina suurempi kuin EM-arvo, vastaa Portin kysymykseen siitä, kummassa kilpailussa on tärkeämpää menestyä: Viron maasto-EM-kisoissa vai Tanskan sprintti-MM:ssä.

– Mutta kun kilpailukalenteria katsoo, niin siellä on maailmancupia Sveitsissä ja Italiassa. Aika paljon aktiviteettia maaston puolellakin, joten kyllä maastoharjoittelu pysyy edelleen merkittävässä osassa.

Maajoukkueleireillä sprinttiharjoittelun määrä kasvaa, mutta tuleva päävalmentaja arvioi, että ainakin yksi leiri pidetään myös Viron EM-harjoitusmaastoissa.

– Rakvere on aika lähellä Suomea, joten siellä voi käydä harjoittelemassa myös omatoimisesti ja sen tueksi voidaan aina kehittää jonkinlaista treenipankkitoimintaa. Lisäksi Suomesta voidaan etsiä ne maastot, jotka muistuttavat EM-maastoja ja harjoitella niissä.

Muun muassa näillä teeseillä Portin lähtee luotsaamaan sinivalkoista maajoukkuetta kohti ensi kautta. Kestävyysurheilu.fi toivottaa onnea ja menestystä tehtävään!

-Juho-Veikko Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026