Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
Venla Niemi reilusti edellä vanhoja pitkän tähtäimen suunnitelmiaan
Suomen ja Vuokatin saatua MM-kisat, Venla Niemen silloisissa suunnitelmissa luki päästä aikuisten MM-kisoihin vuonna 2014. Aika paljon edellä vanhoja suunnitelmiaan Tampereen Pyrinnön suunnistajatar on, sillä Vuokatin MM-kisat ovat jo hänen uransa kolmannet aikuisten MM-kisat. Sprintin ja keskimatkan kisoissa juokseva Niemi tavoittelee paikkaa myös viestijoukkueessa.
Venla Niemi tuuletti toukokuussa Huippuliigafinaalin kakkossijaansa. Kuva: Hevoskuuri.fi
Venla Niemi oli jo aiemmin valittu juoksemaan sprinttiä ja maanantain Suomen joukkueen julkistamistilaisuudessa selvisi, että Tampereen Pyrinnön kisojen aikana 23-vuotta täyttävä Niemi pääsee juoksemaan myös keskimatkaa, vaikkei katsastus vielä aivan nappiin mennytkään (7:s keskimatkalla). Ja näin Niemen yksi toiveista toteutui.
▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ä ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ö▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒-▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒▒▒ä▒ä ▒▒▒▒▒ ▒ää▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ö▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ää▒ (▒:▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒). ▒▒ ▒ä▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒.
– ▒ää▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ö▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒. ▒ä▒▒▒▒ä ▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ä ▒▒ä▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒ä ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒
Vuosijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa
Kuukausijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa