Venla Koivula-Huttunen pääsi Havaijille toteuttamaan unelmaansa

Ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa käydään jälleen se kaikkein legendaarisin triathlon-kilpailu eli Havaijin Ironman. Yksi tiensä kilpailuun selvittäneistä on nokialainen Venla Koivula-Huttunen, joka kilpailee 30-34-vuotiaiden naisten sarjassa.

Ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa käydään jälleen se kaikkein legendaarisin triathlon-kilpailu eli Havaijin Ironman. Yksi tiensä kilpailuun selvittäneistä on nokialainen Venla Koivula-Huttunen, joka kilpailee 30-34-vuotiaiden naisten sarjassa.

Venla Koivula-Huttunen pääsi mukaan Havaijille voittamalla Kalmarin Ironman-kilpailun 16.elokuuta omassa sarjassaan. Kestävyysurheilu.fi tapasi Koivula-Huttusen ennen hänen lähtöään Havaijin kovaan koitokseen. Pääsy Havaijille mukaan on unelmien täyttymys Venla Koivula-Huttuselle.

– 2010 vuodesta saakka olen tästä haaveillut ja nyt se toteutui. Kyllä se tosi paljon yllätti kun tajusin asian ja Kalmarin voitto tuli puskista ja en siihen ihan uskonut etukäteen, 34-vuotias Koivula-Huttunen sanoi ennen Kestävyysurheilu.fi:lle ennen matkustamistaan Havaijille.

– Kalmarin kisa on paras kisani ja tein siellä myös ennätykseni 10:10:20 ja vanha ennätys parani oikein kunnolla.

Kalmarin kilpailun jälkeen Koivula-Huttunen palautteli kunnolla täyden matkan rasituksista, jonka jälkeen aloitti valmistautumisen Havaijille.

– Palautuminen Kalmarin kisasta sujui tosi hyvin ja samoin valmistautuminen Havaijille on mennyt hyvin. Kalmarin jälkeen minulla oli vuoden kovin treenijakso, joka päättyi kolme viikkoa ennen Havaijin kisaa valmistamaan harjoitukseen, joka oli 120 kilometriä pyöräilyä ja päälle 20 kilometriä juoksua, jossa oli paljon loivaa ylämäkeä mukana. Se harjoitus sujui hyvin, joten nyt voin luottavaisin mielin ottaa kevyemmin ennen kilpailua, mutta kuitenkin niin että tietty vireys pidetään yllä Havaijille saakka.

Juoksuvauhtia lisää

Yksi tekijä Kalmarin kisan onnistumisen taustalla Koivula-Huttusen juoksuvauhdin lisääntyminen. Koivula-Huttusen valmentaja on jo useamman vuoden ajan toiminut Kai Söderdahl. Söderdahlin lisäksi uutena taustahenkilönä tuli täksi kaudeksi mukaan Erkka Myötyri juoksuvalmennukseen ja Venla Koivula-Huttunen on saanut tästä uutta puhtia juoksuunsa.

– Aloin tuumia, että mitä harjoituksia voisin tehdä toisin ja tiedostin, että juoksussa minulla olisi parannettavaa. Niinpä aloin etsiä kestävyysjuoksuvalmentajaa ja löysin Erkan Nokian keskuskentältä. Erkasta on ollut hirveästi hyötyä ja juoksuvauhti on tänä vuonna ollut parasta mitä ikinä, Koivula-Huttunen iloitsee.

– Vaikka Ironman-kilpailussa maraton juostaankin, niin emme aloittaneet heti maratonharjoittelua, vaan olemme hakeneet lyhyiltä matkoilta vauhtireserviä juoksuuni ja se on näkynyt 5 000-10 000 metrin ajoissakin. Itse asiassa olen tehnyt tosi vähän pitkiä lenkkejä ja siksi Kalmarissa hieman arvelutti, että kuinka jaksan loppuun saakka.

Koivula-Huttunen on tehnyt juoksuharjoittelua osin pyöräilyn kustannuksella.

– Pyöräily on aina ollut vahvaa minulle, joten osittain pyöräilyn kustannuksella olen nyt harjoitellut juoksua. Heti keväällä huomasin, että juoksuun tuli vauhtia lisää. Kellotimme ajat 100m-200m-aina 1000 metriin asti silloin heti alussa ja sen jälkeen säännöllisin väliajoin ja olemme huomanneet kuinka vauhti on parantunut. Esimerkiksi 1000 metrin aika on parantunut 3.43:sta 3.25:een.

– Samoin olen huomannut myös, että PK-lenkkienkin vauhti on kasvanut tämän parantuneen vauhtireservin ansiosta. Edelleenkään en ole nopea, mutta en jää enää niin pahasti jalkoihin, Koivula-Huttunen sanoo.VenlaKoivulaHuttunen mikkoovaskaVenla Koivula-Huttunen on saanut lisää vauhtia ja lennokkuutta juoksuunsa. Kuva: Mikko Ovaska

Havaiji täysin uusi kokemus

Havaijin Ironman-kilpailu tulee olemaan täysin uusi kokemus, mikä on asettanut omat haasteensa myös valmistautumiseen.

– Tosi vaikea on valmistautua etukäteen kilpailuun, kun ei ole kokemusta että mitä on luvassa. Mutta pyrin valmistautumaan siihen kilpailuun, kuten mihin tahansa muuhun kilpailuun. Ja olen minä siitä kilpailusta niin monta erilaista kauhutarinaakin kuullut. Yleensä kuumat kelit ovat minulle sopineet, mutta Havaiji on vielä niin extreme tapaus, että saa nähdä miten siellä käy.

– Tosi mielenkiintoista on lähteä nyt itse sinne kisailemaan, kun niin monta kertaa on kilpailua kotona Suomesta seuraillut. Nytkin olin vähän suunnitellut taas kisastudiota meille kotiin, mutta sen joutuikin nyt perumaan, Venla Koivula-Huttunen naurahtaa.

Eniten Koivula-Huttusta mietityttää etukäteen Havaijilla pyöräilyosuus.

– 180 kilometriä on niin pitkä matka ja aika. Siinä saa olla tosi tarkkana mm. nesteen kanssa. Vauhdinjakoa pyöräilyssä tarkkailen sykkeen ja wattien mukaan ja paljon ei saa rajan yli mennä, muuten tulee seinä vastaan. Uinti ei minua etukäteen hetkauta eikä jännitä ja juoksuosuus on jo helpotus, mutta on siinäkin pahoja paikkoja. Juoksussa pyrin siihen, että se tuntuu helpolta ja että syke olisi lähellä aerobista kynnystä, Koivula-Huttunen suunnittelee.

– Suurella kunnioituksella olen kilpailuun lähdössä. Sijaa tai aikaa on tosi vaikea asettaa etukäteen tavoitteeksi. Sitä toivon, ettei kisassa tulisi missään vaiheessa huonoja hetkiä ja että esimerkiksi juoksussa pystyisi koko matkan juoksemaan omaa hyvää juoksua, eikä menisi missään vaiheessa kävelyksi. Kunhan pystyisin omaan tasaiseen suoritukseen ja maaliin saakka, nokialainen kertoo tavoitteistaan ensimmäisessä Havaijin kilpailussaan.

Huoltojoukkoina Venla Koivula-Huttusella on oma aviomies ja poika mukana Havaijilla ja pitkälle reissulle he lähtivät viime viikolla 1.lokakuuta. Tankkauksessa ja ravinnon ja nesteen nauttimisessa Koivula-Huttunen saa apua alan ammattilaiselta, toiselta triathlonistilta ja ravitsemusterapeutilta Merja Kivirannalta.

– Meillä on tarkka suunnitelma tankkauksen ja nesteen ja ravinnon nauttimisen suhteen kilpailun aikana ja luotan Merjaan täysin. Kalmarissa kaikki onnistui tämän suhteen täydellisesti.

Nesteen lisäksi Koivula-Huttunen nauttii kisan aikana geelejä ja energiapatukkaa.

– Havaijilla nautin nestettä pyöräilyosuudella varmaankin 10-15 minuutin välein ja 30 minuutin välein geeliä. Havaijilla on onneksi hyvät huoltopisteet ja niitä on riittävän tiheään tahtiin ja joka pisteeltä aion ottaa jotain. Aiemmin minulla on välillä ollut ongelmia vatsan kanssa ja nyt aion ottaa siellä myös suolatabletteja, jotta vatsan imeytyminen olisi parempaa.

Lisää triathlonisti Venla Koivula-Huttusen harjoittelusta ja uran tavoitteista haastattelun jälkimmäisessä osassa, joka ilmestyy huomenna torstaina.

– Tero Viljanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026