Venla Koivula-Huttunen on päässyt vauhtiin 34-vuotiaana
Havaijilla Ironman-kilpailussa viikonloppuna kilpaileva Venla Koivula-Huttunen, kertoo että on vasta nyt päässyt kunnolla vauhtiin triathlonissa. Siksi 34-vuotias kahden lapsen äiti haluaa panostaa lajiin tosissaan lähivuosina.
Havaijilla Ironman-kilpailussa viikonloppuna kilpaileva Venla Koivula-Huttunen, kertoo että on vasta nyt päässyt kunnolla vauhtiin triathlonissa. Siksi 34-vuotias kahden lapsen äiti haluaa panostaa lajiin tosissaan lähivuosina.
Kestävyysurheilu.fi haastatteli Venla Koivula-Huttusta ennen kuin hän matkusti Havaijille ja haastattelun ensimmäisen osan voi lukea tästä.
Venla Koivula-Huttunen on kahden lapsen perheenäiti ja hän oli viime tammikuuhun saakka äitiyslomalla. Sen jälkeen Koivula-Huttunen on treenauksen lisäksi tehnyt valmennushommia niin triathlonin parissa kuin ihan elämäntapaliikkujienkin parissa. Koivula-Huttunen on lisäksi kovasti koittanut metsästää yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistaisivat kunnon satsauksen triathloniin. Parhaiksi saavutuksiin Koivula-Huttunen luettelee tähän mennessä puolimatkojen suomenmestaruuden 2010, EM-pitkän matkan yhdeksäs sija 2011 Tampereella ja Kalmarin Ironman-kilpailun voitto (30-34-vuotiaiden sarjassa).
Jalkavaivat kuriin – kehittyy edelleen
Venla Koivula-Huttunen kertoo, että mm. parantuneen juoksuvauhdin ansiosta hän on vasta tänä vuonna päässyt kunnolla vauhtiin triathlonissa ja siksi on tullut yhä vahvemmaksi ajatus panostaa entistä totisemmin triathlonin täysmatkalle.
– Minähän olen vasta 34-vuotias, joten ei ole mitään kiirettä uran lopettamisen kanssa. Ja monet triathlonistithan ovat parhaimmillaan vasta vanhemmalla iällä. Siksi en ole miettinyt yhtään, että milloin lopettaisin urani. Nythän olen vasta päässyt vauhtiin, Venla Koivula-Huttunen sanoo tyytyväisenä.
– Tunnen, että kehityn edelleen hyvin, vaikka välillä on ollut epätoivoisiakin hetkiä. Jalat olivat ennen ongelmana, mutta nyt olen saanut viime vuosina ne kuriin. Aiemmin uinti ja pyöräily sujuivat hyvin, mutta juoksussa kaikki menivät ohi. Nyt kun olen saanut juoksuvauhtia lisää, niin enää en ole niin pahasti juoksussa perässä muita.
Koivula-Huttusen onneksi jalkavaivat saatiin leikkauksella kuntoon.
– Minulla oli luupiikit kantapäissä ja krooniset tulehdukset molemmissa akillesjänteissä. Niihin tehtiin leikkaus maaliskuussa 2013 ja onneksi sen jälkeen vaivat lähtivät, kun luupiikit saatiin poistettua. Kesti kauan, että jalat tuli kuntoon, mutta nyt ei ole ollut mitään ongelmia ja olen pystynyt juoksemaan täysipainoisesti, Koivula-Huttunen iloitsee.
Ensi kautta ajatellen nokialaistriathlonisti aikoo tehdä ainakin yhden leirin etelään.
– Keväällä olisi yksi noin kahden viikon leiri tarkoitus tehdä, niin että lapset tulevat mukaan. Ja jos on taloudellisesti mahdollista, niin sitten mahdollisesti vielä leiri marras-joulukuussa, Koivula-Huttunen suunnittelee.
– Olisi hienoa päästä pyörää polkemaan etelään ja kyllähän se ehto onkin, että mikäli haluaa kisoissa kunnolla pärjätä. Talvella minulla tulee kotioloissa paljon hiihtoa ja maastopyöräilyä ja lisäksi käyn Pirkkahallissa tekemässä juoksutreenejä, muuten harjoittelen pääasiassa Nokialla.
Pyöräilyä ajallisesti eniten
Harjoittelumäärät ovat toistaiseksi olleet vielä maltilliset pienen lapsen takia, mutta nyt lapsen kasvaessa myös Koivula-Huttusen harjoitusmäärät ovat tänä vuonna kasvaneet.
– Laskeskelin, että viime vuoden syyskuusta tämän vuoden syyskuuhun harjoitustunteja tuli vuoden aikana 479 tuntia. Töitä on pakko tehdä harjoittelun ohella, mutta niitä pystyn tekemään myös kotoa käsin ja yhden illan viikossa olen pyhittänyt muiden harjoittelun ohjaamiseen, Venla Koivula-Huttunen sanoo.
Pyöräily on aina ollut vahva laji Venla Koivula-Huttuselle. Kuva: Mikko Ovaska– Tänä vuonna olen uinut sen 2-3 kertaa viikossa 2-3 kilometriä kerrallaan, kun aiemmin määrä oli 4-5 kertaa. Mutta tekniikkani on kehittynyt, kun vauhti on pysynyt samana. Pyöräilyä tulee myös se 2-3 harjoitusta viikossa ja ajallisesti eniten yhden lenkin ollessa pitkä pk-harjoitus. Lisäksi teen myös pyöräily-juoksu yhdistelmäharjoituksia ja kesällä olen ottanut myös uinnin mukaan yhdistelmään. Juostenkin teen yleensä sen yhden pitkän lenkin viikkoon, mutta tänä vuonna en ole kauhean pitkiä lenkkejä tehnyt. Vauhdikas juoksuharjoitus on taas voinut olla 10-15 kilometriä VK:ta tai 20 kilometriä nousevalla vauhdilla.
Ensi vuonna Venla Koivula-Huttusen tähtäimessä ovat myös naisten Elite-sarjan kilpailut oman ikäsarjan sijaan.
– Mutta Havaijille on todella vaikeaa päästä naisten Elite-sarjassa, Koivula-Huttunen myöntää.
– Tarkoitus on nyt panostaa täysillä triathloniin ja katsoa kuinka pitkälle rahkeet riittävät, Venla Koivula-Huttunen sanoo päättäväisesti loppuun.
– Tero Viljanen





