Veikkanen kävi ”montun puolella” alkuvuodesta
Ensi viikon kisaputken jälkeen alkaa valmistautuminen kohti Italian ympäriajoa.
Ensi viikon kisaputken jälkeen alkaa valmistautuminen kohti Italian ympäriajoa.
Jussi Veikkanen on tähdännyt harjoittelussaan huhti-toukokuuhun, jolloin on käyty ja käydään hänelle tärkeitä kilpailuja. Ensimmäinen merkittävämpi taisto oli kuun alun Baskimaan ympäriajo, joka päättyi Veikkasen osalta kolarin myötä keskeytykseen. Myös kestävyysurheilu.fi:ssä nähtiin verisiä kuvia.
Kokeneen suomalaisen mukaan tälli näytti pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa oli.
-Ainahan se rajulta näyttää, kun silmäkulma aukeaa, Veikkanen toppuuttelee.
Baskimaan ympäriajon ensimmäisen etapin loppusuoralla tapahtui massiivinen kolari, jossa itsensä loukkasi lukuisia ajajia. Tien varressa oli rautatolppia, johon pyöräilijät törmäsivät täydestä vauhdista. Neljä ajajaa toimitettiin sairaalaan. Pahiten kärsi Sergio Pardilla, joka yski kolaripaikalla verta ja mursi muun muassa olkaluunsa.
-Järjestäjille tuli aika paljon sanomista maanantain kolarista ja niinpä keskiviikkona oman kolarini kohdalla oltiinkin jo ylivarovaisia.
Tuloksena haverista oli kuitenkin tikkejä, jotka lääkäri tulee poistamaan ennen sunnuntain Amstel Gold Racea. Tikkien lisäksi ainakin parin viikon mittaiseksi muistoksi jäi myös vihoitteleva olkapää.
-Kisan jälkeen otetuissa kuvissa olkapäässä ei näkynyt mitään, mutta ainahan sillä alueella pientenkin kolhujen paraneminen vie aikaa. Olen kuitenkin päässyt ajamaan pyörällä melko normaalisti, Veikkanen kertoo.
Harjoitusväsymystä talvella
Viime kauden jälkeen Veikkasen FDJ-tallin valmentaja vaihtui ja tämä toi muutoksia harjoitteluun. Kaikki muutokset eivät olleet positiivisia.
-Harjoitteluun tuli liikaa tehoja ja tammi-helmikuussa olin erittäin väsynyt. Jouduin helmikuun puolivälissä lepäämään hetken aikaa ja otin takaisin käyttöön vanhoja rutiineja, Veikkanen kertoo.
Talven väsymystila ei koitunut Veikkasen kohtaloksi, sillä talli on odottanut suomalaiselta hyviä suorituksia vasta Baskimaan ympäriajosta lähtien. Kevään kilpailukalenteriin ei tullut muutoksia ja nyt tilanne näyttää valoisammalta.
-Tietysti se harmittaa, kun joitakin kisoja jäi aiemmin väliin, mutta viimeiset neljä viikkoa on tuntunut hyvältä ja nousukunto on päällä.
Tuleviin Hollannin ja Belgian kilpailuihin 34-vuotias suomalainen lähtee hyvillä mielin ja hyvillä jaloilla.
Italian ympäriajo siintää
Kun kevätklassikot on poljettu, alkaa valmistautuminen kohti Giro d’Italiaa. Italian ympäriajo on Veikkaselle erittäin tuttu kilpailu, sillä mies on osallistunut vuoden ensimmäiseen suureen ympäriajoon kuusi kertaa.
Parhaimmillaan Veikkanen on ollut kokonaiskilpailun 44:s vuonna 2007. Viime vuonna hän sijoittui yhdellä etapilla kuudenneksi.
Liège-Bastogne-Liègen jälkeen Giron alkuun on alle kaksi viikkoa. Siinä ajassa ehtii vielä tehdä jotain.
-Liègen jälkeen otan pari päivää huilia ja sen jälkeen lähden harjoittelemaan kohti seuraavaa tavoitetta, Veikkanen kertoo.
FDJ:n Italian ympäriajon joukkue ei ole vielä lyöty lukkoon. Todennäköisesti se on selvillä tämän kuun puolella. Omasta paikastaan Girossa kymmenettä kauttaan FDJ:ssä polkeva Veikkanen on melko varma.
-Todennäköisesti parin viikon sisään saan tietää mitä tuleman pitää. Luultavasti tehtäväni Girossa on auttaa joku kaveri mahdollisimman pitkälle, Veikkanen sanoo.
Viime vuoden Italian ympäriajossa FDJ:n Alexandre Geniez oli tallin parhaana kokonaiskilpailun tuloksissa sijalla 14. Kirimies Nacer Bouhanni voitti ympäriajon pistekilpailun, jossa pisteitä sai jokaisen etapin viisitoista parasta sekä etapin kirimaalien kolme parasta.
-Juho-Veikko Hytönen





