Jaloissa painaa etkä millään jaksaisi lähteä lenkille. Radalla tonnin vedoista pari ensimmäistä sujuu kuin siivillä mutta parissa viimeisessä jalat alkavat mennä maitohapoille ja vauhtia on vaikeaa pitää yllä.

”Fatigue that at first sight might appear an imperfection of our body…is on the contrary one of its most marvelous perfections” – A. Mosso (1915)

Maraton sujuu tavoitevauhdissa ja kaikki näyttäisi olevan hyvin – kunnes 35km on taivallettu ja se kuuluisa seinä iskee vastaan, ja ajatus maaliin pääsystä alkaa tuntua mahdottomalta tehtävältä. Edellä kuvattuja tapauksia yhdistää yksi ja sama tekijä – väsymys. Lihasväsymystä, henkistä väsymystä, tai energiavarastojen tyhjentymisen aiheuttamaa väsymystä, fysiologiselta taustaltaan erilaista mutta tuntemukseltaan hieman samankaltaisempaa, väsymystä yhtä kaikki.

Mutta mitä oikeastaan on väsymys ja mistä se johtuu? Entä kuinka väsymystä vastaan voi taistella, vai voiko? Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa luodaan katsaus väsymykseen ja sen taustalla oleviin mekanismeihin. Ensimmäinen osa pureutuu väsymyksen taustoihin ja toisessa osassa keskitytään siihen kuinka väsymyksensietokykyä voi kehittää.

Väsymys fyysisenä ja henkisenä tuntemuksena

Kilpaurheilussa väsymyksen sietokyvyllä – ja ennen kaikkea väsymyksen hallitsemisella – tiedetään olevan ratkaiseva merkitys menestyksessä. Mitä paremmin osaat jakaa voimasi ja mitä paremmin kykenet taistelemaan väsymystä vastaan, sitä paremmin usein myös menestyt.

Liikuntafysiologisesti väsymys voidaan määritellä liikunnan aiheuttamaksi lihasvoiman, -tehon tai -työn laskuksi. Toisaalta väsymys on myös – ja ehkä ennen kaikkea – subjektiivinen tuntemus, asia jonka mittaaminen on jos ei mahdotonta niin äärimmäisen hankalaa. Ihminen kun ei ole kone, vaan kokeva ja tunteva yksilö, jonka toimintaan vaikuttavat lukuisat eri tekijät. Väsymyksen voi siten sanoa olevan neurofysiologinen ilmiö, johon vaikuttavat niin psyyke kuin fysiologia.

”It is the brain not the heart or lungs, that is the critical organ, it’s the brain.” – Dr. Roger Bannister (1956)

Aiemmin väsymystä ajateltiin ja tutkittiinkin pääasiassa periferiassa tapahtuvana ilmiönä – solutason muutokset lihaksissa kuten glykogeenivarastojen tyhjeneminen tai lihassolujen happamoituminen. Urheilijan hapenottokyvyn tai laktaattilukemien ajateltiin olevan keskeisin tekijä menestykseen. Sen sijaan nyt tiedetään, että kaikkein tärkein tekijä on se, kuinka aivomme tulkitsevat elimistöstä kantautuvia signaaleja. Tulkitaanko laktaattitason nousu väsymykseksi, kivuksi tai joksikin muuksi. Ja kuinka voimakas tämä tulkinta on.

Tämän perusteella voidaankin spekuloida, että ne tekijät jotka vaikuttavat hermolihasjärjestelmän toimintaa heikentävästi vaikuttavat myös väsymyksen tuntemukseen. Liikunnan aikainen lihaskipu esimerkiksi pienten mikrovaurioiden aiheuttamana onkin mahdollisesti yksi väsymystä aikaansaava tekijä. Mitä kovempana kipu koetaan, sitä enemmän se voi aiheuttaa väsymystä.

Väsymys turvamekanismina

Moni ei luultavasti tiedä, että väsymys on oikeastaan kivun tavoin elimistön toiminnan kannalta tärkeä turvamekanismi. Tämän totesi jo vuosisata sitten italiainen fysiologi A. Mosso, joka hehkutti väsymyksen tunteen olevan yksi upeimmista ihmiskehon ominaisuuksista. Etelä-Afrikkalaisen professori Tim Noakesin mukaan väsymyssignaalien pohjimmainen tarkoitus on suojella elimistöä suorituksen jatkamisen aiheuttamilta loukkaantumisilta ja muilta elimistön fysiologista tasapainotilaa – homeostaasia – heilauttavilta tekijöiltä.

Mielenkiintoista on se, että luultavasti subjektiivinen väsymyksen tunne ei ole millään tavoin yhteydessä lihasten kykyyn tehdä työtä; jokainen yksilö kokee väsymystä eri tavoin ja eri asteikolla riippuen mahdollisesti harjoitustaustasta ja väsymyksensietokyvystä. Noakes on havainnollistanut monimutkaisen asian hienosti alla olevassa kuvassa, jonka pääajatus on se, että vaikka suoritukseen vaikuttanevatkin lukuisat tekijät, ovat aivot näistä keskeisimpien tekijöiden alku- ja päätepiste.Noakesin kaavio väsymyksen fysiologisesta monimuotoisuudesta. Keskushermostoon vaikuttavia ärsykkeitä (centrally-acting performance modifiers) ovat esimerkiksi henkinen tunnetila ja koettu väsymyksen taso, univaje, motivaatio, kanssakilpailijoiden läsnäolo ja tieto suorituksen päätepisteestä, sekä stimulantit kuten kofeiini ja amfetamiini. Periferiasta (afferent sensory feedback) tulevat signaalit kuten elimistön lämpötila, valtimoveren happipitoisuuden taso, janontunne, lihaskipu ja -väsymys toimivat feedbackin, palautteen. tavoin ja vaikuttavat siihen, millaisia käskyjä aivoista lähtee lihaksiin ja muualle elimistöön.

Toisessa osassa kerrotaan kuinka urheilija voi itse vaikuttaa omaan väsymyksensietokyvyn tasoonsa ja kuinka jokaisen olisi tärkeää ymmärtää että mieli ja keho ovat yhtä.

– Ida Heikura

Lähteet:
Marcora et al. 2009. Mental fatigue impairs physical performance in humans. Journal of Applied Physiology 106 (3), 857-864.
Mauger, AR. 2013. Fatigue is a pain – the use of novel neurophysiological techniques to understand the fatigue-pain relationship. Frontiers in Physiology 4, 1-4.
Noakes, T. 2012. Fatigue is a brain-derived emotion that regulates the exercise behavior to ensure the protection of whole body homeostasis. Frontiers in Physiology. doi: 10.3389/fphys.2012.00082.