Vaikka kasautuneiden ongelmien vyyhti pilasi ampumahiihtäjä Venla Lehtosen viime kauden, uutta harjoituskautta imatralainen on käynnistellyt hyvällä fiiliksellä ja ilolla. Vaikea kausi antoi 25-vuotiaalle Lehtoselle näyttämisenhalun lisäksi uutta perspektiiviä urheiluun. Lehtonen kertasi viime kauttaan ja tulevaisuuden näkymiään Kestävyysurheilu.fi:lle.

Alkusyksyyn asti kaikki näytti hyvältä, harjoitukset sujuivat mukavasti ja kaikki näytti hyvältä MM-talvea kohti mentäessä. Elokuun loppupuolella tuli ensimmäisiä terveysongelmia, jotka eivät itsessään olleet vakavia, mutta alkoivat kasaantua ja kroonistua. 

– Alkuun yritin pitää hommaa kasassa. Se oli vähän vaikeaa, kun ei oikein tiedetty syytä siihen, miksi niitä tulehduksia tulee ja mistä ne johtuvat. Samaan aikaan olin aika paljon korkealla leirillä, eivät ne suoraan harjoittelua estäneet. Jälkeenpäin ajateltuna ei olisi varmasti todellakaan kannattanut olla korkealla. Elokuun jälkeen ei hirveästi ollut täysin terveitä viikkoja, Lehtonen kertaa.

– Vielä syksyllä rulla-ampumahiihdon SM:ien aikaan näytti ihan ookoolta, ja homma tuntui olevan hallinnassa.

Ongelmien vyyhti syveni pitkällä Anterselvan-leirillä. Sen jälkeen Lehtonen sairastui, liittyi lumileirille mukaan myöhemmin ja yritti vain saada ehjää harjoitusjaksoa. GP-kilpailut Kontiolahdella marraskuun puolivälissä sujuivat urheilijan oman arvion mukaan ”kohtalaisesti”, kunnes Östersundin maailmancupissa tuli konkreettisesti stoppi.

– Pikakisa Östersundissa oli itselleni myös herätys. Tajusin, ettei tästä tule mitään. Tuntui ihan kauhealta. Ei varmaan koskaan ole ollut niin hirveää kisaa. Se oli sellaista taistelua. Siinäkin mietittiin, että josko jättäisin jotain kisoja väliin ja koitettiin miettiä järkevää suunnitelmaa. Valmentajien kanssa sitten mietittiin, että olenko sellaisessa kunnossa, että minun on järkevää olla maailmancupissa. Oli se aika rankkaa, täysin vasten kasvojahan se tuli. Lähdin kotiin, kun ei vaan ollut muuta vaihtoehtoa, Lehtonen sanoo.

Joulukuussa kotimaisemissa Lehtonen taustajoukkoineen teki kaikkensa selvittääkseen tilannettaan ja kääntääkseen kurssia parempaa loppukautta kohti.

– Kroppa oli fyysisesti sekaisin. Oli tullut kisoja, jotka pistivät vielä lisää kroppaa sekaisin. Joulukuussa kaikki oleminen tuntui tosi huonolta. Pikkuhiljaa saatiin parempaan, mutta oli vaikeaa, ettei ollut yhtä ratkaisua mikä johtuu mistäkin. Olin joutunut syömään lukuisia antibioottikuureja, jotka luultavammin vaikuttivat haitallisesti suoliston normaaliin bakteerikantaan ja sitä kautta esimerkiksi ravinteiden imeytymiseen. Akupunktion avulla, ruokavaliota miettimällä, levolla ja muulla tilannetta saatiin pikkuhiljaa parempaan.

”En tiedä milloin olisi ollut niin surullista tai vaikeaa”

Venla Lehtonen Nove Mestossa vuoden 2018 lopulla. Kuva: NordicFocus

Jos oli tilanne rankkaa fyysisesti, oli se sitä tietysti henkisestikin. Kun tavoitteet olivat MM-kilpailuissa helmikuussa ja sitä ennenkin maailmancupissa, jota varten oli tehty kovasti töitä ja kaikki asiat mahdollisimman hyvin, ei vyyhti ollut helppo.

– Ongelmia vain tuli. Ja kun niitä tuli, tuntui, että menen aina vaan syvempään. Kun taas pääsi pinnalle, ja sitten taas niitä tuli. Vaikken voinut oikein vaikuttaa ongelmien syntyyn, tuli huonommuuden tunnetta ja koin, että teen asiat väärin Kun kaikki murheet kasautuivat, en oikein nukkunut ja koko kroppa kävi niin kierroksilla, että koko ajan oli niin levoton olo. En tiedä milloin olisi ollut niin surullista tai vaikeaa.

Joulukuussa Lehtonen oli täysin sivussa ”kehittävästä harjoittelusta”. Östersundista kotiuduttuaan hän oli ensin tekemättä mitään, kunnes alkoi vähitellen käydä lyhyillä sauvakävelylenkeillä.

– Alkuun niissä lenkeissäkin oli niin, että kävin jonkun tunnin sauvakävelemässä, ja siitäkin saattoi mennä pohkeet jumiin. Lenkilläkin olin, etten jaksa sitäkään. Alkuun kaikki tuntui jotenkin huonolle. Sain tosi paljon siitä, että kävin koko joulukuun säännöllisesti joogassa. Se oli sellainen, että sain edes hetkeksi hermostoa rauhoitettua ja sykettä tasaannutettua. Ei mitään sellaista ohjelman mukaan harjoittelua pystytty tekemään, kroppa oli niin sekaisin.

Vastoinkäymisistään huolimatta Lehtonen uskoi, ettei alkukesän hyvä harjoittelu ole mihinkään hävinnyt. Hän ei myöskään joulukuussa halunnut luovuttaa MM-tavoitteensa suhteen, sillä toive niistä auttoi myös jaksamaan. Tilanne alkoi parantua, joten suunnitelmaksi tuli IBU-cup helmikuussa Martellissa.

– Sitä ennen tein kotona kisanomaisen harjoituksen. Olin aika hermostunut lähtemään sinne. Kaiken jälkeen se oli vielä korkealla, jossain 1700 metrissä. En ollut koskaan aiemmin kisannut niin korkealla. Suunniteltiin, että menen sinne myöhempään. Matkustus meni vähän vensklaukseksi, eikä harjoituspäiviä jäänyt kuin yksi. Eka kisa meni ihan ok, mutta varmasti kaiken jälkeen kroppa ei kestänyt, kun seuraava kisa oli yhden välipäivän jälkeen. Se oli alusta loppuun sellaista selviytymistä ettei siinä voi kilpahiihdosta puhua. Sen jälkeen oli todella huono olo.

– Siinä tajusin, että päätavoitteet luisuivat. Kyllä siinä oli kotiuduttua kasaamista, tuli sellainen olo, etten haluaisi enää mennä mihinkään kisoihin. Tuntui, etten nauti enää vaan pelottaa mennä lähtöviivalle, kun ei ole minkäänlaista luottamusta siihen, että jaksanko hiihtää maaliin. Ei ollut varmaan koskaan ollut sellaista oloa. Onneksi valmentajat uskoivat, että lähdin sitten EM-kilpailuihin kuitenkin, jotka eivät olleet korkealla. Onneksi lähdin.

Aika auttoi

Heikki Pusan valmentama Lehtonen uskoo olevansa nyt fiksumpi urheilija. Kuva: NordicFocus

EM-kilpailuissa Lehtonen sai aikaan tasapainoiset suoritukset, vaikkei hän omalla perustasollaan rikkinäisestä taustastaan huolimatta ollutkaan. Reissu toi Lehtoselle paremman fiiliksen ja palautti kisainnon.

– Oli varmasti tärkeää, että sain nolla-ammunnan ja ihan ok -hiihtoja, Lehtonen sanoo EM-reissusta.

Loppukauden kilpailut jäivät koronaepidemian vuoksi kilpailematta. Vaikka Lehtonen otti asiat asiana, mietintä ”mitä kaudesta sitten jäi käteen” otti hetken koville.

– Miten paljon olin tälläkin kaudella pistänyt tähän. Välillä on vaan tuntunut vähän epäreilulta, vaikka monet kamppailevat erilaisten ongelmien kanssa. Silti olen välillä miettinyt, miksi asioiden piti mennä näin. Hetken aikaa joutui miettimään. Olen itkenyt, ollut allapäin ja en ole nukkunut. Olen miettinyt, onko tämä sen arvoista.

– Tiedän kuitenkin, ettei kyse ole siitä, ettei minusta olisi tähän tai taidot eivät riittäisi. Samalla on tullut myös sitä, etten todellakaan tällaisten asioiden takia luovuta. Vaatii hetken, että mistä ammennan itseluottamusta tai motivaatiota lähteä aamulla lenkille. Alkuun ajatus sen työn tekemisestä jopa vähän oksetti. Kun antoi asioille aikaa, se auttoi. Nyt ajatus on muuttunut sisuuntumiseksi. Nyt haluan näyttää, varsinkin itselleni. Kyllä tätä rakastaa.

Heikki Pusan ja Mika Kaljusen valmentama Lehtonen on yrittänyt löytää positiivistakin tilanteesta, vaikka sanonnat vaikeuksien kasvattamisesta ja vahvistamisesta eivät aina niin paljon antaneetkaan.

– Nyt olen fiksumpi urheilija. Ehkä viime kausi opetti myös kehon parempaa kuuntelua, olen vähän armollisempi kropalleni. Nyt on hyvä fiilis kaikesta. Olen käynyt valmentajien kanssa läpi sitä, mitkä ovat kehitettävät asiat ettei tule ongelmia. Olen oppinut arvostamaan enemmän terveyttä. Olen ehkä saanut eri perspektiiviä. En pidä itsestäänselvyytenä sitä, että kroppa pystyy kantamaan kaiken. Silläkin on tietyt rajat, ja ne pitää hyväksyä.

Hän kokee olevansa valmis harjoittelemaan, mutta harjoituskautta hän käynnistelee rauhassa.

– Varmasti otetaan harjoitteluun vielä enemmänkin kontrollitestejä, ollaan tarkempia, ettei tilanne lähde huonoon suuntaan. Ollaan myös tarkempia rytmityksen kanssa, ettei kroppa mene yli ja palautuminen toimisi. Vaikka tuntuisi tosi hyvältä, pitää muistaa malttaa.

-Heidi Lehikoinen