Urheilupsykologi voi helppiä muitakin kuin kilpaurheilijoita

Psykologi Saara Grönholm kertoo, miten kilpakuntoilija voi hyötyä urheilupsykologian opeista ja yhteistyöstä urheilupsykologin kanssa.

Psykologi Saara Grönholm kertoo, miten kilpakuntoilija voi hyötyä urheilupsykologian opeista ja yhteistyöstä urheilupsykologin kanssa.

– Kaikki kilpakuntoilijat tai kuntoliikkujat eivät toki psykologin apuja tarvitse, mutta monille siitä voi olla hyötyä. Mieltä voi kehittää yhtä lailla kuin lihaksiakin, sanoo Grönholm. Hän uskoo, että tulevaisuudessa yhä useampi kuntoilijakin hyödyntää urheilupsykologian keinoja itsensä kehittämisessä.

Kuopiossa Fysixin tiloissa vastaanottoa pitävä Grönholm suorittaa urheilupsykologin sertifikaattia ja on itse innokas triatlonin harrastaja.

Grönholm jakaa henkisessä valmennuksessa käsiteltävät kehityskohteet kolmeen ryhmään: harjoituskauden haasteisiin, kilpailupäivän käsittelyyn ja kilpailun jälkeisiin kehityskohteisiin. Urheilupsykologin kanssa käsiteltävät asiat vaihtelevat yksilöllisesti ja lähestymistapoja on monia, mutta Saara Grönholm pohtii seuraavaksi tyypillisimpiä haasteita.

Kokonaisuuden hallinta takaa pitkäjänteisyyden

– Harjoituskauden aikana haaste voi olla esimerkiksi motivaation säilyttäminen koko kauden ajan. Siinä näen olevan avainasemassa tavoitteiden asettamisen ja toisaalta sen pohtimisen, miksi urheilee ja liikkuu, ajattelee Grönholm.

Yhteen päivään kulminoituva kilpailutavoite ei välttämättä riitä motivoimaan koko vuodeksi. Siksi oman liikkumisen pohjimmaista motivaattoria ja syytä on hyvä pohtia laajemminkin.

– Sen ymmärtäminen auttaa suojelemaan liikkumisesta saatavia ilon ja innon kokemuksia. Joskus tuntuu, että meno on liian vakavaa. Ilon säilyttäminen on kuitenkin tärkeimpiä asioita pitkäjänteisen tekemisen kannalta, Grönholm sanoo.

Urheilupsykologi voi auttaa myös kokonaiskuormituksen hallinnassa. Kuntourheilijat eivät harjoittele yhtä paljon kuin kilpaurheilijat, mutta kokonaisrasitus voi nousta työpäivien myötä yhtä kovaksi.

– Urheilupsykologi voi auttaa opettelemaan mielen rauhoittamisen taitoja, oman kehon kuuntelua ja kokonaisuuden hallintaa, Grönholm kertoo.

Joillain urheiluharrastusta latistaa negatiivinen sisäinen puhe. Lannistajaääni sisällä sanoo, ettei tehty riitä ja olo on tyytymätön kaikesta saavutetusta huolimatta.

– Urheilupsykologin kanssa voidaan opetella positiivisempaa, kannustavampaa sisäistä ääntä. Negatiivisen äänen voi tunnistaa jatkuvasta ilottomuuden ja tyytymättömyyden tunteesta. Tai joku kaveri saattaa huomauttaa, että kylläpä sinä olet aina niin negatiivinen.

Valmiina viivalle!

Koko vuoden harjoittelun jälkeen tavoitekilpailuun voi olla valmis paitsi fyysisesti myös henkisesti.

– Kilpailupäivään voi valmistautua mielikuvaharjoituksin. Itse olen käynyt mielikuvaharjoituksissa läpi mahdollisen renkaan puhkeamista monta kertaa. Kerran se sitten tapahtui ja yllätyin, miten rauhallisesti reagoin, eikä renkaan kanssa lopulta mennytkään kauaa aikaa, Grönholm kertoo.

Mielikuvissa kisareitin voi kiertää useampaankin kertaan ennen h-hetkeä. Väsymys tai luovuttamisen halu eivät tule yllätyksinä, kun niihin on varautunut ennakkoon.

– Kisareittiä kuvitellessa voi miettiä, että tuossa kohdassa saattaa väsyttää ja miten reagoin, jos tuossa mäessä iskee luovuttamisen halu. Kilpailussa ne ovat sitten tuttuja tilanteita ja toimintamallit ovat valmiina, Grönholm neuvoo.

Grönholm on työskennellyt kuopiolaisten urheiluseurojen nuorten kanssa. Nuorten urheilijoiden kohdalla tyypillinen haaste on jännityksen hallitseminen kilpailutilanteessa. Hallitsematon jännitys voi pilata kuntoliikkujankin kisapäivän, mutta jännitysoireita ennakoimalla voi helpottaa kisapäivän paineita.

Grönholm huomauttaa, että kaikkea ei voi hallita, mutta paljon voi tehdä optimaalisen vireen löytämiseksi.

– Urheilupsykologi voi auttaa löytämään keinoja optimaalisen vireystilan löytämiseen. Ne ovat hyvin yksilöllisiä. Jollekin sopii musiikki tai mielikuvien käyttö. Joku hakee sosiaalisia tilanteita ja seuraa, toinen taas valmistautuu mieluummin itsekseen. Jokaisen on itse etsittävä itselle sopivimmat rutiinit, sanoo Grönholm.

Jälkipuintia

Triatlonkilpailuista innostunut Grönholm kirjaa suoritusten jälkeen muistikirjaan valmistautumiseen ja suoritukseen liittyviä tunnelmia.

– Seuraavan kerran valmistautuessa on helppo palata siihen, mikä edellisellä kerralla oli hankalaa tai mikä onnistui, jotta voi tehdä asiat paremmin seuraavalla kerralla, Grönholm sanoo. Jos samat haasteet alkavat toistua muistiinpanoissa on kenties syytä hakea neuvoa ongelman ratkaisemiseen.

– Joku voi haluta käsitellä urheilupsykologin kanssa myös epäonnistumista. On tärkeää oppia näkemään, että kilpailussa epäonnistuminen ei tarkoita epäonnistumista ihmisenä! Ison tavoitteen jälkeen voi iskeä myös tyhjyyden tunne. Mitä seuraavaksi?

Urheilupsykologin kanssa voi pohtia uusia motivoivia tavoitteita. Kilpaurheilijoiden kohdalla urheilupsykologi tekee yhteistyötä valmentajan ja muiden valmennukseen osallistuvien henkilöiden kanssa. Kuntoilijoilla ei usein valmentajaa ole: parhaimmillaan urheilupsykologi voisikin kenties olla jollekin mentori, jonka kanssa yhdessä pohtia urheilemisen ja elämän kokonaisuuden haasteita.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026