Ultrasuorituksessa suurimmat terveysriskit rytmihäiriöt ja munuaisvaurio

Tutkimusryhmänsä kanssa Teemu Virtasen 24 tunnin maailmanennätyshiihtoa seurannut ja lääketieteelliseltä kannalta analysoinut Onni Niemelä pitää tutkimustuloksen ja aiemman tieteellisen näytön perusteella ultrasuoritusten suurimpina riskeinä lihasvauriota, josta voi seurata munuaisvaurio ja myös sydämen rytmihäiriöitä.

Tutkimusryhmänsä kanssa Teemu Virtasen 24 tunnin maailmanennätyshiihtoa seurannut ja lääketieteelliseltä kannalta analysoinut Onni Niemelä pitää tutkimustuloksen ja aiemman tieteellisen näytön perusteella ultrasuoritusten suurimpina riskeinä lihasvauriota, josta voi seurata munuaisvaurio ja myös sydämen rytmihäiriöitä.

Niemelä selventää Kestävyysurheilu+:n haastattelussa, miksi ultrapitkiin suorituksiin sisältyy tällaisia riskejä.

– 24 tunnin suorituksen tutkiminen oli siitäkin mielenkiintoista, että kiinnostus ultramatkoja kohtaan tuntuu olevan kasvussa. On tärkeää tietää, mitä riskejä siihen sisältyy ja mitä elimistössä tapahtuu. Juoksusuorituksia on tutkittu jonkin verran, joten oli mielenkiintoista tarkastella vuorostaan hiihtosuoritusta, joista tutkimusta on paljon vähemmän, sanoo tutkimuksessa mukana ollut lääkäri Onni Niemelä.

Rabdomyolyysi voi johtaa munuaisvaurioon

– Lihasvaurioiden syntyessä solukalvo vaurioituu ja vereen pääsee vapautumaan lihassolun entsyymejä ja veren elektrolyyttitasot voivat nousta. Tavallisesti munuaiset säätelevät elekrolyyttitasoa, mutta 24 tunnin suorituksessa lihaksista vapautuva myoglobiini voi saostua munuaisiin. Kyseessä on rabdomyolyysiksi kutsuttu tila, johon liittyy munuaisvaurion riski, selventää Onni Niemelä.

– Jos kreatiinikinaasin arvo nousee yli 5000 siihen pitäisi reagoida heti tehokkaalla nesteytyksellä. Teemulla arvo oli hiihdon jälkeen 7000. Huonokuntoisempi voisi saada sellaisesta arvosta enemmän oireita, Niemelä kertoo. Rabdomyolyysiuhan takia Teemuakin seurattiin ja nesteytettiin suorituksen jälkeen sairaaolosuhteissa pari vuorokautta.

Nestahukka suurentaa rabdomyolyysin riskiä huomattavasti.

– Kaikki nestehukkaa edistävät olosuhteet kuten kuumuus tai nestettä kehosta haihduttava tuuli lisäävät riskiä. Teemun suorituksen aikana vallinnut kylmyyskään ei ole helppo, sillä vaatetuksen kanssa pelatessa ei välttämättä ole helppo havaita, miten paljon hikoilee, Niemelä muistuttaa.

Rabdomyolyysin voi sairastaa tietämättäänkin. Kiireellisen hoitotarpeen merkki on verisen värinen virtsa. Niemelä suosittaa, että äärimmäisiä ultrasuorituksia tekevien veriarvoja seurattaisiin heti suorituksen jälkeen, jotta riskit esimerkiksi munuaisvaurioon havaitaan ajoissa. Tehokkaalla nesteytyksellä on mahdollista estää vaurion synty.

Sydänoireiden kanssa on kiire

Veren tavallista korkeampi elekrolyyttitaso on haastava käsiteltävä myös sydämelle. Jos kaliumin määrä nousee liikaa, ovat rytmihäiriöt tavallisia.

– Yleensä elimistö pystyy kontrolloimaan kaliumtasoa hyvin. Tutkimuksessa Teemun tapauksessa se arvo ei kohonnut, Niemelä sanoo.

Sydänperäisten valkuaisaineiden määrä veressä puolestaan voi nousta jo maratonin pituisessa suorituksessa joka toisella osallistujalla. Pitkän kestävyysharjoittelutaustan omaavilla näitä troponiini-nimisiä proteiineja vapautuu vähemmän kuin huonokuntoisemmilla. Troponiiniarvon nousu yhdessä proBNP-tason nousun kanssa lisää riskiä sydämen vajaatoiminnan tapaisiin oireisiin, jotka menevät kyllä ohi suorituksesta palautuessa, mutta voivat suorituksen aikana lisätä riskiä erilaisiin komplikaatioihin.

Kestävyysurheilutapahtumissa sattuu toisinaan äkillisiä sydänoireita, joiden kohdalla on kiire saada asiantuntevaa ensiapua.

– Keskimäärinhän Suomen tapahtumissa on hyvät lääketieteelliset puitteet, mutta edelleen kanssakilpailijoiden valppaus ja auttamisvalmius ovat tärkeitä. Esimerkiksi polkujuoksuissa oireet eivät välttämättä tule juuri ensiapupaikan kohdalla, Niemelä muistuttaa.

– Kokemukseni mukaan äkilliset rytmihäiriöt sattuvat usein maalin lähestyessä, vaikka ei tästä mitään tilastoa taida olla. Silloin suoritusta on takana jo pitkä matka, mutta jokainen pistää viimeisetkin voimat peliin.

Onni Niemelä suosittaa kaikkia äärimmäisiin ultrasuorituksiin aikovia varmistamaan terveydentilansa lääkärintarkastuksessa. Esimerkiksi lääkitys, kuten koleterolilääkkeet voivat lisätä ultrasuorituksiin liittyviä riskejä, joten sellaisia käyttävien olisi hyvä pohtia osallistumista lääkärin kanssa.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026