Ukonmaanaho: ”Tällä hetkellä Topi on paremmassa kunnossa kuin koskaan”

Raitanen aikataulussa ja rauhallisin mielin kohti olympiakesää – toiveissa päästä vielä keväällä vuoristoon.

Estejuoksija Topi Raitasen kunto rakentuu aikataulussa kohti olympiakesää, vaikka kilpailutauko onkin venähtänyt pitkäksi ja kevään leiri Flagstaffissa vaihtui kotimaassa harjoitteluun. Raitanen ja valmentajansa Janne Ukonmaanaho lähestyvät kesää rauhallisin mielin, sillä urheilun osalta kaikki on mallillaan. {mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}

Raitanen aikataulussa ja rauhallisin mielin kohti olympiakesää – toiveissa päästä vielä keväällä vuoristoon.

Estejuoksija Topi Raitasen kunto rakentuu aikataulussa kohti olympiakesää, vaikka kilpailutauko onkin venähtänyt pitkäksi ja kevään leiri Flagstaffissa vaihtui kotimaassa harjoitteluun. Raitanen ja valmentajansa Janne Ukonmaanaho lähestyvät kesää rauhallisin mielin, sillä urheilun osalta kaikki on mallillaan. {mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}

– Näkisin, että vauhtikestävyyspohja on mennyt eteenpäin, Raitanen sanoo Kestävyysurheilu.fi:lle.

Vaikka viime kilpailukausi venyi pitkälle syksyyn, palasi Raitanen melko nopeasti perusharjoittelun pariin. Joulukuussa kolme viikkoa meni harjoituksellisesti levossa nielurisaleikkauksen vuoksi, mutta muuten harjoittelu on sujunut hyvin.

– Olen päässyt hyvin harjoittelemaan, kunto on mennyt eteenpäin. On kiva nähdä, miten saadaan kilpailujen kautta suorituskykyä eteenpäin. Tehdään töitä, että ollaan kesällä hyvässä kunnossa. Ei sen kummallisempaa, joulukuun jälkeen olen pysynyt terveenä, Raitanen sanoo.

Tammikuussa Raitanen harjoitteli perinteisesti Etelä-Afrikassa Dullstroomissa, jossa leiri oli onnistunut.

– Se oli oikein hyvä ja nousujohteinen leiri. Vähän myöhästimme lähtöä sinne, että sain kotimaassa treenattua vajaat kaksi viikkoa merenpinnan tasolla ennen lähtöä korkealle. Reissu tuli tarpeeseen. Oli hyvä, ettei tullut jalkavaivoja, vaikka oli iskutustaukoa kolme viikkoa. Saimme nousujohteisesti nostettua määriä, Raitanen sanoo.

Flagstaff vaihtui kotiharjoitteluun, toiveissa päästä Berglundin kanssa vuoristoon tilanteen salliessa

Koronavirusepidemia on tuonut muutoksia monen yleisurheilijankin harjoitteluun, kun liikuntapaikkoja on kiinni tai niiden käyttö erittäin rajoitettua sekä kilpailuja on peruttu ainakin kevään osalta. Raitasella on olympiapaikka jo hankittuna, joten kilpailukalenterista ei tarvitse stressata. Toisekseen kestävyysjuoksijana hänen on moneen lajiin verrattuna helppo sopeuttaa harjoitteluaan. Muutenkin hän ottaa maailman nykytilanteen rauhallisesti, eikä suuremmin harmittele Flagstaffin-leirin väliinjäämistä.

– Eipä tässä, kotosalla pysytään ja harjoitellaan täällä. Harjoitusohjelma on sama, mutta paikka eri. Toivottavasti keväämmällä pääsisi käymään vuoristossa ennen kilpailukautta, mutta ei tässä kohtaa kannata hätäillä. Hyvin täällä pystyy harjoittelemaan. Keskityn harjoittelemaan suunnitelman mukaan ja siihen, että olen kesällä hyvässä kunnossa, Raitanen sanoo.

Hänellä on käytössään myös alppiteltta, jota voi kotimaassa hyödyntää. Vuoristoharjoittelua on kuitenkin suunnitelmissa heti, kun epidemiatilanne ja matkustusrajoitteet sen sallivat.

– Kalle Berglundin kanssa on mietitty, pääsisimmekö Font Romeuhun tai St Moritziin käymään. Heilläkin on kova halu päästä vuoristoon, lähdemme varmaan porukalla sinne sitten, kun sinne pääsee.

Suunnitelmissa on myös valmistautua Tokion olympialaisiin kesällä pitkälti St Moritzista käsin.

– On tarkoituksena, että pääsisin Paavo Nurmi Gamesin jälkeen sinne ja olisin Lahden GP-kisoihin (13.7.) asti. St Moritzissa olisi tarkoitus ensimmäiset pari viikkoa keskittyä vain harjoitteluun. Sen jälkeen olisi Keski-Euroopassa kisoja, joita voisi Sveitsistä käsin käydä. Saa nähdä, miten suunnitelma muuttuu.

Viime syksyn MM-kilpailuiden jälkeen Raitanen ei ole kilpaillut. Se ei ole ollut pelkästään koronavirusepidemian aiheuttamaa, vaan muidenkin sattumusten seurausta:

– Ainoa huono asia on pitkä kilpailutauko. Uutenavuotena piti juosta maantiekymppi, mutta se jätettiin nielurisaleikkauksen takia väliin ja päätettiin keskittyä siinä harjoitteluun. SM-hallien aikaan oli pieni ihottuma nivusissa, joka esti muutaman treenin ja päätimme jättää hallit välistä, kun oli antibioottikuuri päällä. Vähän huonoa tuuriakin, mutta omia testijuoksuja voi tehdä, Raitanen sanoo.

Vaikka kilpailuja pyyhkiytyi keväänkin kalenterista, Raitanen toivoo tekevänsä yhteistyötä suomalaisten lisäksi myös ruotsalaisten kanssa omien testikilpailujen ja kovien harjoitusten osalta.

– Varsinkin toukokuun kalenteriin tarvitaan sellaisia, nyt kun SM-maastot ja Helsinki City Run jäivät pois. Niissä piti vähän avata konetta. Korvaavia täytyy kehitellä. Kun muutkin ovat samassa tilanteessa, saadaan varmasti sellaisia porukalla suunnitelluksi. 

”Tällä hetkellä Topi on paremmassa kunnossa kuin koskaan”

RaitanenTopiDecaVallmentaja Janne Ukonmaanaho sanoo Topi Raitasen olevan kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Kuva: Deca Text & Bild

Raitasen valmentaja Janne Ukonmaanaho on myös tyytyväisin mielin harjoituskauden sujumiseen kokonaisuutena. Olympiakausi on ollut pitkään päätähtäin.

– Tällä hetkellä Topi on paremmassa kunnossa kuin koskaan, kaikki on hyvin menossa kohti elokuuta. Koko ajan fokus on ollut siinä, että hän pystyy tekemään heinä-elokuussa parhaat tuloksensa, Ukonmaanaho sanoo.

Minkätyyppisissä asioissa hän on juoksijana nyt parempi kuin aiemmin?

– Harjoituskovuudessa on menty taas yksi askel eteenpäin. Kaiken pohjana on ollut se, että hän on pystynyt harjoittelemaan hyvin ja nousujohteisesti.

– On aina hienoa nähdä Topin rauhallisuus harjoittelussa, hän toteuttaa suunnitelmaa ja menee askel askeleelta eteenpäin. Homma etenee suunnitelman mukaisesti.

Raitasen harjoitteluun on tehty pieniä viilauksia, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi. Ukonmaanaho ajatteli, että harjoittelu olisi nelivuotiskauden tässä vaiheessa suhteessa enemmän maksimikestävyysharjoitteluun, mutta harjoittelussa on sen sijaan menty vielä enemmän vauhtikestävyysharjoittelun suuntaan.

– Se on muutos alkuperäiseen suunnitelmaamme, ja on toiminut hyvin. Koko ajan harjoittelu on koventunut. Jossain vaiheessa, kun kirjoittelin harjoitusohjelmia, oli sellainen olo, että olisipa kiva tehdä näitä treenejä. Tällä hetkellä, kun kirjoitan harjoitusohjelmaa, on sellainen olo, että onneksi ei tarvitse tehdä näitä. Aika kovia ne ovat, Ukonmaanaho sanoo nauraen.

Kun olympiaraja on rikottu, Raitanen voi rauhassa odotella kilpailukauden käynnistymistä testikisoilla harjoittelua maustaen.

– Katsotaan rauhassa. Toivottavasti kesäkuussa pääsee kilpailemaan.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026