Tero Similä satsaa edelleen täysillä – sisäinen palo ja innostus ajaa eteenpäin
Oberstdorfin MM-kisoissa silloin 25-vuotias Tero Similä sijoittui hienosti 13. sijalle yhdistelmähiihdossa ja monet odottivat hänen nousevan siitä edelleen aivan maailman huipulle. Näin ei ole kuitenkaan ainakaan vielä tapahtunut. Viime vuosina monet ovatkin kyselleet Tero Similältä, että vieläkö hän jaksaa panostaa edelleen täysillä hiihtoon. Ylivieskan Kuulan 33-vuotias Similä ei itse ole asiaa pohtinut. Rakkaus hiihtoa kohtaan ja sisäinen palo ja innostus saavat miehen tekemään sitä, mistä hän kaikkein eniten pitää, hiihtämään täysillä kilpaa.
Oberstdorfin MM-kisoissa silloin 25-vuotias Tero Similä sijoittui hienosti 13. sijalle yhdistelmähiihdossa ja monet odottivat hänen nousevan siitä edelleen aivan maailman huipulle. Näin ei ole kuitenkaan ainakaan vielä tapahtunut. Viime vuosina monet ovatkin kyselleet Tero Similältä, että vieläkö hän jaksaa panostaa edelleen täysillä hiihtoon. Ylivieskan Kuulan 33-vuotias Similä ei itse ole asiaa pohtinut. Rakkaus hiihtoa kohtaan ja sisäinen palo ja innostus saavat miehen tekemään sitä, mistä hän kaikkein eniten pitää, hiihtämään täysillä kilpaa.
Suomen A-maajoukkueen leireillessä parhaillaan Itävallan Ramsaussa, valmistautuu Tero Similä samanaikaisesti täysillä tulevaan olympiatalveen kotonaan Ylivieskassa. Hevoskuuri halusi antaa kyselijöille vastauksen kysymykseen, satsaako Tero Similä edelleen täysillä hiihtoon.
– Kyllä, täysi satsaus on edelleen päällä. Nyt on kaikkein kovin harjoituskausi meneillään, mikä kestää lokakuun alkuun saakka. Siitä olen hyvillä mielin, että olen päässyt harjoittelussa nousujohteisesti eteenpäin, Tero Similä iloitsee.
– Ainahan jotain pieniä juttuja, on kuten pieniä lihasvenähdyksiä, mutta mitään isompia tai mainittavia ongelmia ei ole harjoituskaudella sattunut, Similä jatkaa.
Sotshin olympialaiset ovat olleet Tero Similänkin mielessä kesän harjoituskaudella.
– Täysillä satsataan Sotshiin. Olympialaiset ovat aivan huippujuttu ja osuvat niin harvoin urheilijan kohdalle, eli ilman muuta halua sinne satsata täysillä, Similä kertoo.
– Tarkoituksena on tehdä asiat viimeisen päälle hyvin ja harjoittelua ja satsausta on tehostettu viime kaudesta. Kyllä tässä on äärirajoilla menty harjoittelussa ja suorituskunto on heitellyt paljonkin kesän aikana. Mutta olen lähtenyt siitä, että jossain vaiheessa on harjoiteltava kovaakin.
Ei jäänyt surkuttelemaan maajoukkueryhmistä putoamista
Vuodesta 2005 Oberstdorfin MM-kisoista lähtien Tero Similältä on jäänyt arvokisoista väliin ainoastaan Liberecin MM-hiihdot 2009 ja Vancouverin olympialaiset. Eli Similä on siis ollut mukana myös kaksissa viime MM-kisoissa Oslossa ja viime talven Val di Fiemmessä. Siitä huolimatta viime vuosina keväisin, kun maajoukkueryhmät on julkistettu, ei Tero Similän nimeä ole listoilta löytynyt. Moni olisi ottanut tästä varmasti nokkiinsa, mutta ei Similä.
– Niin kovasti rakastan tätä lajia, etten ole antanut asian häiritä. Olenkin päättänyt, etten jää asiaa surkuttelemaan, vaan olen keskittynyt luomaan itselleni niin hyvät olosuhteet kuin mahdollista, etten ainakaan siinä anna tasoitus, Tero Similä sanoo ilman katkeruutta asian suhteen.
– Isoin asia on ehkä ollut se, että nyt en ole päässyt hyötymään kovasta treenivastuksesta maajoukkueleireillä, mutta kokenut urheilija osaa harjoitella myös yksin, Similä tuumii.
Kokenut hiihtäjä Tero Similä haluaisi kuitenkin, että tulokset vaikuttaisivat enemmän valinnoissa kuin hiihtäjän ikä.
– Kokemus ja vanhuus ovat eri asioita. Minä en valintoihin voi vaikuttaa, mutta olisihan se kiva nähdä, että maajoukkueeseen valittaisiin tulosten perusteella eikä iän mukaan. Silloin se olisi selvä peli kaikille. Mutta ei minulla ole huonoa sanottavaa valinnoista, eikä tämä ole ongelma itselleni, Similä ei halua miettiä liikaa maajoukkuevalintoja, vaan keskittyä olennaiseen.
Taloudellisesti Similä on saanut luotua itselleen riittävän laajan tukiverkon, mikä on mahdollistanut hänen ammattimaisen satsauksen hiihtoon myös ilman maajoukkuepaikkaa.
– Taloudellisesti olen pystynyt koko ajan satsaamaan täysillä hiihtoon. Olen siitä onnekas, että olen saanut Ylivieskassa ympärilleni hyvän tiimin, joka on tukenut minua koko urani ajan. He ovat uskoneet minuun koko ajan ja näin 100 % satsaus on ollut mahdollista, Tero Similä kiittelee paikallisia tukijoitaan ja tukiryhmäänsä.
Ulkomaanleirien sijaan Similä on keskittynyt harjoittelemaan tiukasti kotimaassa harjoituskauden ajan.
– En ole tarkoituksella mennyt ulkomaille tai korkealle harjoituskaudella. Olen keskittynyt tehokkaaseen kotiharjoitteluun Ylivieskassa sekä Posiolla, joka on minun toinen tärkeä tukikohta harjoittelun suhteen, Similä sanoo.
– Korkeanpaikan leiri korostuu alkutalvesta ja kilpailukaudella. Korkealle aion mennä sitten ennen olympialaisia valmistautumaan kisoihin.
Sotshiin tarvitaan kansainvälisiä näyttöjä
Sotshin olympialaiset ovat Ylivieskan Kuulan Similänkin mielessä ja miehellä on jo selvät suunnitelmat näyttöjen suhteen.
– Sotshin näytöt on jo tarkkaan mietitty ja matkalla Sotshiin on tietyt portaat ylitettävä. Ja se on selvää, etteivät pelkät SM-näytöt riitä, vaan ehdottomasti tarvitaan kansainvälisiä näyttöjä. Nythän ei edes SM-kisat ole näyttökisojen listalla, toisin kuin viime vuonna, Similä sanoo Sotshin näytöistä.
– Oloksen kisat on ensimmäinen ylitettävä porras ja sieltä olisi päästävä maailmancupiin. Kauden avaus on tärkeää, sillä joulukuussa pitäisi päästä maailmancupissa antamaan kansainvälisiä näyttöjä.
Tero Similä vauhdissa Val di Fiemmessä viime talvena. Kuva: Felgenhauer/NordicFocusMaailmancup käynnistyy Suomen Rukalta 29.11.-1.12. minitourilla, joten siellä on Suomella mukana myös kansallinen ryhmä. Mutta ei Rukallekaan pääsy helppoa ole.
– Ruka on hyvä paikka suomalaisille antaa näyttöjä. Mutta tour-kilpailumuodon johdosta siellä on yllättävän vähän paikkoja suomalaisille siinä kansallisessa ryhmässäkin. Ja vielä kun sprintterit ja normaalimatkojen hiihtäjät tappelevat samoista paikoista, niin hyvin saa hiihtää, mikäli mielii Rukalle, Tero Similä pohtii tulevaa maailmancupin avausta.
Se tosiasia, että on oltava heti alkukaudesta hyvässä kunnossa, näkyy myös Similän harjoittelussa.
– Alkutalvi on tärkeä ja siihen on jo tehtävä kunnonajoitusta. Tämä tarkoittaa sitä, että kovinta harjoittelujaksoa ei voi viedä hiihtokauden alkuun asti (Similällä loppuu lokakuun alkupuolella). Tämä on pakon sanelemaa ja poikkeavaa aiempiin vuosiin verrattuna. Suorituskunnon on oltava esillä heti ensi lumilla, eikä enää ole mahdollista rauhassa totutella suksiin ja lumeen ja ajaa hiihtotekniikkaa sisään. Nyt mennään saman tien viivalle ja kisoihin, Similä kertoo hiihdon muutoksesta.
– Tähän pitää sopeutua ja saada homma heti toimimaan. Mutta tässäkin on kokemuksesta enemmän hyötyä ja osaa tehdä oikeita asioita.
Mikäli Similä valitaan Sotshiin, on hänellä jo mielimatka selvillä.
– Kyllähän se 15 kilometriä perinteisellä ja väliaikalähdöllä on se mieluisin matka. Oslossa (2011) olin sillä matkalla 16:s, jota ainakin itse pidän hyvänä sijoituksena. Kaikki matkat ovat toki tärkeitä ja olen minä pursuitista ja 50 kilometriltäkin saanut hyviä sijoituksia.
Oberstdorfin jälkeen urakehitys ei toivottua – liikaa innokkuutta
Oberstdorfin MM-kisojen 13. sijan jälkeen Similän nousu maailman huipulle ei ole toteutunut toivotulla tavalla, mutta Ylivieskan Kuulan mies ei ole halunnut luovuttaa missään vaiheessa.
– Urakehityksen pysähtymiseen löytyy selviäkin syitä. Ensin minulla oli selässä välilevyn pullistuma, joka haittasi harjoittelua aika paljon. Sitten minulla on ollut ylilyöntiä harjoittelussa. Halusin tehdä hyvästä vielä parempaa, mikä kostautui ja tuli ylirasitusta, Similä kertoo ongelmistaan vuoden 2005 jälkeen.
– En ole päässyt sille tasolle minne olen halunnut ja turhaa innokkuutta on ollut ja olen yrittänyt saada liian paljon kerralla.
Mutta Similä on omien kokemusten kautta viisastunut ja yrittää nyt välttää aikaisempia virheitä.
– Nyt olen tehnyt asioita viisaammin ja pyrkinyt päästä sille omalle parhaalle maksimaaliselle tasolle. Jokaisen pitää löytää se oma maksimitasonsa. 900 tunnin ohjelma ei vaan sovi kaikille, Similä sanoo.
Ja halu jatkaa satsausta on säilynyt kaikki nämä vuodet.
– En ole lannistunut missään vaiheessa ja minulla on edelleen älytön motivaatio päästä sinne omalle maksimitasolle. Sen saavuttaminen oikeassa paikassa olisi palkitsevaa. Sen verran henkeen ja vereen olen hiihtomiehiä, ettei missään vaiheessa ole käynyt mielessäkään vähentää satsausta, Similä kertoo sisäisestä palostaan hiihtoa kohtaan.
– Paljon minulta on kyselty, että kuinka kauan aion vielä satsata ja monet muut ovatkin miettineet paljon enemmän tätä asiaa kuin minä, Similä naurahtaa.
Ja ura on jatkumassa vielä olympiatalven jälkeenkin.
– Tästä eteenpäin on selvät suunnitelmat aina vuoteen 2015 ja Falunin MM-kisoihin saakka. Siinne saakka tämä projekti ainakin kestää.
– Ja olisihan se 2017 aivan loistavaa päästä kotimaassa hiihtää arvokisoja ja en sulje sitäkään vaihtoehtoa vielä pois. Mikäli vaan terveys säilyy ja tulokset ovat sillä tasolla, että kannattaa jatkaa, niin mikä ettei. Itse on osattava hoksata, että kuinka kauan omaa uraa kannattaa jatkaa.
Hiihdon jatkuvuus Suomessa tärkeää
Tero Similä on mielissään, että Suomesta on löytymässä lupaavia nuoria mieshiihtäjiä, jotka ovat valmiita haastamaan kokeneemmat kaverit edustuspaikoista.
– Itsellenikin oli nuorena tärkeää, kun pääsi haastamaan kokeneita kavereita. Se on Suomen hiihdolle tärkeää, että uudet kaverit tulevat haastamaan vanhoja konkareita.
Mutta on Similä ollut myös huolissaan Suomen mieshiihdon tasosta viime vuosina.
– Ei ole Suomen miehet aivan parhaita tuloksia saavuttaneet viime vuosina, eikä voi mennä yhden mitalin taakse. Paljon minäkin olen asiaa miettinyt, että mitä pystyisi tekemään toisin. Eikä siinä isoja muutoksia välttämättä tarvitse tehdä. Mutta se muutos lähtee jokaisesta itsestään ja kunkin urheilijan on itse oivallettava, että mitä voisi toisin tehdä, sillä kyse on eri asioista kullakin hiihtäjällä, Tero Similä pohtii myös Suomen mieshiihdon nykytilannetta.
– Maastohiihdossa on niin vahvat perinteet Suomessa, että kansa odottaa ja toivoo parempaa menestystä. Siksi tilannetta on kriittisesti arvioitava ja pyrittävä jatkossakin menestykseen tässä yhdessä suomalaisten kansallislajissa, Tero Similä päättää ja alkaa valmistautua seuraavaan harjoitukseen matkalla kohti Sotshin olympialaisia.
– Tero Viljanen





