Triatlon ei ole urheilulajina vielä edes keski-iässä: ensimmäisestä modernista kilpailusta on kulunut vasta reilut 40 vuotta.

Ranskassa käytiin joitain ”kolmoisurheilun” (Les trois sports) kilpailuja jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, mutta ensimmäiseksi moderniksi triatlonkilpailuksi mainitaan tavallisesti vuonna 1974 Kaliforniassa San Diegossa käyty kilpailu. Matkana oli 10 km juoksua, 8 km pyöräilyä ja 500 m uintia.

Yhdysvalloissa elettiin 1970-luvun alussa juoksubuumin aikaa. Ensimmäisen triatlonkilpailun Don Shanahanin kanssa järjestänyt Jack Johnstone ei pärjännyt maantiejuoksussa ja kouluaikana uinnissa kilpailleena hän innostui kyläkilpailusta, jossa nämä lajit yhdistettiin. Shanahan halusi lisätä vielä pyöräilyn, mihin Johnstone nihkeästi suostui.

Viikonloput olivat täynnä juoksukilpailuja, joten miehet päättivät pitää uudenlaisen kilpailun arki-iltana. Järjestäjät ja 46 osallistujaa eivät voineet arvata, millaisia pioneereja he olivat uuden urheilulajin synnyssä tuona syyskuun iltana.

Seuraavana kesänä Shanahan ja Johnstone järjestivät kolme kilpailua. Heidän kilpailuihinsa osallistuivat myös upseeri John Collins ja hänen vaimonsa Judy, jotka veivät idean uudelle tasolle.

Kuka on kovin?

Teräsmieskilpailun syntytarinan mukaan Hawaijin uimarit ja juoksijat keskustelivat aika ajoin, kumman lajin harjoittajat ovat kovempia urheilijoita. John Collins lisäsi keskusteluun vielä pyöräilijät: tähtipyöräilijä Eddy Mercxyllä kun oli mitattu kaikkien aikojen korkein hapenottokyky. Collinsit keksivät, että paremmuutta voitaisiin testata yhdistämällä Hawaijin suurkilpailut.

Triatlonin kuningasmatkalla kilpailtiin ensimmäisen kerran vuonna 1978. Kolme aiemmin erillisenä toiminutta tapahtumaa yhdistettiin ja niiden perusteella määräytyivät myös Ironmaniin sittemmin vakiintuneet kilpailumatkat: 3,9 km uintia, 180 km pyöräilyä ja maratonjuoksu 42,195 km. Vanhat tapahtumat olivat nimeltään Waikiki Rough Water Swim, The Oahu Bike Race ja The Honolulu Marathon.

Ensimmäiseen kilpailuun starttasi 15 yrittäjää, joista 12 selvitti reitin. Kilpailusääntöjen ja reittikivauksen loppuun oli kirjattu: ”Swim 2.4 miles! Bike 112 miles! Run 26.2 miles! Brag for the rest of your life!”.

Collinsit lupasivat voittajan saavan teräsmiehen kunnianimen. Ensimmäisenä sen saavutti Gordon Haller, joka käytti matkaan aikaa 11 h 46 min 58 s. Jo seuraavana vuonna mukana oli myös ensimmäinen teräsnainen, Eleanor Lynette Lemair, joka suoriutui kilpailusta ajassa 12 h 55 min 38 s.

Toisella kerralla Ironman-matkalle starttasi jälleen 15 osallistujaa. Ilmoittautuneita oli tosin 50, mutta huonot sääolot siirsivät kilpailua. Collins suunnitteli muuttavansa kilpailun seuraavana vuonna viestiksi houkutellakseen enemmän osallistujia. Suuren urheilulehden Sports Illustratedin toimittaja sattui kuitenkin golf-kiertuetta seuratessaan näkemään Ironman-kilpailun ja kirjoitti siitä pitkän reportaasin. Seuraavana vuonna kiinnostus kilpailua kohtaan kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti ja Collins sai haudata viestisuunnitelmansa.

Neljässä vuodessa osallistujamäärä kasvoi viidestätoista kuuteensataan. Nykyään viivalle päästäkseen pitää täyttää tietyt kriteerit ja tulla valituksi mukaan 2000 osallistujan joukkoon.

Vuonna 1980 perustajapariskunta sai paikalle kansainvälisen TV-yhtiön ja tieto kilpailusta levisi maailmalle. Legedaarinen Hawaijin teräsmieskisasta tuli vuonna 1982. Julie Moss johti naisten kisaa maratonin alkaessa 20 minuutilla, mutta viimeisellä kilometrillä hänen jalkansa eivät kantaneet. Moss saapui lopulta maaliin kontaten. Voitto karkasi käsistä aivan viime metreillä, kun Kathleen McCartney juoksi ohi ja yllättyi maalissa kuullessaan voittaneensa.

Mossin tahdonvoimasta ja päättäväisyydestä tuli symbolinen näytös, tarina ihmisen sisäisten voimien suuruudesta. Ironman-kilpailun slogan on Anything is possible, kaikki on mahdollista.

VbWsQMabczM

Lyhyemmät matkat räjäyttivät suosion

Hawaijin kisasta otettiin mallia vuonna 1982 järjestettiin Euroopan ensimmäinen täyspitkä kilpailu Hollannin Haagissa. Suomessa kilpailtiin jo seuraavana vuonna, Joroisilla.

Uusia kilpailuja alkoi syntyä ympäri maailmaa. Monissa käytettiin alkuperäistä kilpailumatkaa ja myös Ironmanin nimeä. Tuotemerkki kuitenkin suojattiin niin, että nykyään vain samaan sarjaan kuuluvat World Triathlon Corporationin (WTC) alaiset kilpailut saavat käyttää Ironman-nimeä. Vuonna 2005 saman brändin alla alettiin järjestää puolimatkan kilpailuja, Ironman 70.3 -nimellä.

1980-luvulla alettiin järjestää triatloneja lyhyemmilläkin matkoilla, koska täyspitkiä kilpailuita on mahdollista suorittaa niin harvoin. Lyhyempien matkojen myötä harrastajamäärä lähti kasvuun.

Kansainvälinen triatlonliitto ITU (International Triathlon Union) perustettiin vuonna 1989 ensimmäisten virallisten maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä. Liitto järjestää maailmancupkilpailuja ja MM-kilpailut, joissa kilpaillaan olympiamatkalla (uinti 1,5 km, pyöräily 40 km, juoksu 10 km). Täysmatkan MM-titteli jaetaan Hawaijin Ironmanissa.

Olympialaisiin ennätysvauhdilla

Mikään laji ei ole noussut olympialaisiin yhtä nopeasti perustamisensa jälkeen kuin triatlon. Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Juan Antonio Samaranch pani jo 1984 merkille, että laji sopisi hyvin televisioitavaksi ja olympialajiksi. Siitä kului kuitenkin vielä aikaa, ennen kuin kamppailtiin mitaleista. Päätös triatlonin ottamisesta mukaan tehtiin 1994 ja ensimmäiset olympiamitalit jaettiin Sidneyssä 2000.

Olympiavoittajina historian kirjaan on merkitty nimet Simon Whitfield (Kanada), Hamish Carter (Uusi-Seelanti), Jan Frodeno (Sasa) ja Alistair Brownlee (Iso-Britannia), sekä naisten sarjassa Brigitte McMahon (Sveitsi), Kate Allen (Itävalta), Emma Snowsill (Australia) ja Nicola Spirig (Sveitsi). Olympiamitaleissa ja MM-mitalitaulukossa Australia on ylivoimainen kärkimaa.

– Outi Hytönen