Estejuoksija Tapio Kantasen haastattelun toinen osa keskittyy hänen harjoitteluunsa.

Kilpailukaudellakin paljon harjoituskilometrejä

Kantasen pohjat olivat kunnossa lapsuuden ja nuoruuden monipuolisen liikunnan myötä. Harjoittelu tiivistyi, kun Kantanen aloitti sotaväen urheilukomppaniassa vuonna 1968.

– Harjoittelin tuolloin kilpailukaudella ja kunto nousi. Juoksin esteissä nuorten SE:n ja olin Kalevan Kisoissa neljäs. Määrät eivät olleet niin hirveän suuria, mutta harjoittelu oli säännöllistä.

Kun Kantasen armeija-aika päättyi, häntä pyydettiin jäämään puolustusvoimiin töihin. Kantanen aloitti vuoden 1970 alussa työt Santahaminan urheilukomppaniassa, jossa hän työskenteli vuoteen 1975 asti.

– Urheilukomppaniassa valmentajana toimineesta Hannu Postista oli tullut 1968 minun henkilökohtainen valmentajani. Tuolloin aloin harjoitella ensimmäisen kerran valmennusohjelman mukaisesti. Koko urheilukomppania suhtautui juoksemiseeni hyvin positiivisesti ja meillä oli myös hyvä leirisysteemi. Sain harjoitella työaikana, joten harjoitteluni oli lähes ammattimaista. Jouduin minä varsinaisia töitäkin välillä tekemään. Armeijalla oli henkilökuntapulaa ja toimin tuuraajana.

Kantasen mukaan hänen aikanaan suomalaisjuoksijat pyrkivät juoksemaan myös kilpailukaudella paljon harjoituskilometrejä.

– Esimerkiksi lokakuussa 1971 juoksin 641 kilometriä. Talvella juoksin enimmillään 881 kilometriä maaliskuussa. Toukokuussa juoksin 824 kilometriä, kesäkuussa 747 kilometriä, heinäkuussa 811 kilometriä, elokuussa 635 kilometriä ja syyskuussa 539 kilometriä. Olympialaiset olivat syyskuun alussa.

Vetoharjoittelu tärkeässä roolissa

Kantasen mukaan vuonna 1970 aloitetulla vetoharjoittelulla oli suuri merkitys hänen tulevaan menestykseensä. Tiistaisin ohjelmassa oli 20 kertaa 400 metrin vetoja 200 metrin palautuksella. Yhdelle vedolle oli varattu aikaa 70-73 sekuntia, mikä on kympillä puolen tunnin vauhtia. Perjantaisin ohjelmassa oli 20 kertaa 200 metrin vetoja 200 metrin palautuksella. Vetojen pituus oli 31-32 sekuntia.

– 20 kertaa 400 metrin vedoista kertyi yhteensä 8 kilometriä. Palauttavien vetojen yhteispituus oli 4 kilometriä. Tuon lisäksi juoksin verryttelynä 6 kilometriä. Tuollainen harjoittelu vie aikaa ikuisuuden. Nuo pohjakuntokaudella tehdyt treenit nostivat tasoa. Ne olivat myös henkisesti rankkoja treenejä.

– Näitä treenejä tehtiin joskus syksylläkin loka-marraskuussa. Santahaminassa maa pysyi aika pitkään sulana. Talven liukkailla treenejä joutui tekemään Espoon Otahallissa, jossa ei ollut kallistettuja kaarteita.

Arthur Lydiard oli ollut auttamassa suomalaista kestävyysjuoksua nousuun 1960-luvun loppupuolella. Yksi Lydiardin suosimista harjoitusmuodoista oli mäkihyppely. Kantanen teki sekä mäkihyppelyä että mäkijuoksua.

– Minulle tuo mäkiharjoitus sopi hyvin ja antoi lisää voimaa. Jos mäessä oli esimerkiksi 700 metriä nousua, hypin tai loikin sen puoliksi ja puoliksi juoksin. Ylhäällä oli palauttelevaa hölkkää. Sen jälkeen juoksin reippaalla vauhdilla alas. Alhaalla tein 50-200 metrin mittaisen vedon. Tällaisen mäkiharjoituksen tein 4-6 kertaa peräkkäin. Monet suomalaiset tekivät tuon treenin pelkkänä juoksuna. Osalla jalat eivät kestäneet mäkitreenausta.

Vuonna 1975 Kantasen harjoitteluun tehtiin selkeä muutos. Harjoitusviikkoon mahtui kaksi pidempää lenkkiä, muuten kilometrimäärät olivat aiempaa pienempiä.

– Maanantaina ohjelmassa oli löysä lenkki ja tiistaina vetoharjoituksia. Keskiviikkona juoksin kovalla vauhdilla 20 kilometriä, jonka tavoiteaikana oli 1.12. Torstaina oli palauttavaa harjoittelua ja perjantaina vetoharjoituksia. Lauantaina oli vain löysää harjoittelua. Sunnuntaina juoksin 30 kilometrin lenkin, jonka tavoiteaikana oli 1.52.

Vuoden 1976 olympialaisiin harjoitellessaan Kantanen palasi vuoden 1972 valmennussysteemeihin.

– Lokakuun alusta juoksin 6 ensimmäistä viikkoa vähän kevyemmin. Sen jälkeen harjoittelin kolmena perättäisenä viikkona 220 kilometriä ja välissä oli 160 kilometrin treeniviikko.

Hieronnalla ja muilla huoltavilla toimilla oli Kantaselle tärkeä merkitys.

– Halusin ehdottomasti pitää lihaksiston kunnossa. Hierontaa oli 2-3 kertaa viikossa, ilman sitä olin täysin tukossa ja jumissa. Tuohon meni tietysti hirveästi rahaa. Pidin myös kaikenlaisia kääreitä jaloissa ja otin niille kylpyjä. Hyvä lihashuolto auttoi minua osaltaan tekemään noin suuria harjoitusmääriä ja sain tehtyä pitkään ehjiä harjoituskausia.

Paluu hiihdon pariin

Kantanen menestyi jo nuorena hyvin myös hiihdossa. Hän oli nuorten sarjoissa piirinmestaruuskisoissa kahdesti neljäs ja voitti sotilasläänin hiihtomestaruuden henkilökunnan sarjassa, jolloin taakse jäi muun muassa maajoukkuetason ampumahiihtäjiä. Varsinaisen juoksu-uran päätyttyä Kantanen palasi hiihdon pariin 80-luvun puolivälissä.Juoksu-uransa jälkeen Tapio Kantanen on viihtynyt hyvin hiihtoladuilla. Kuva: Tapio Kantasen kotialbumi

– Olen ollut mukana useissa pitkän matkan hiihdoissa, muun muassa Finlandia- ja Lapponiahiihdoissa sekä Italiassa Marcialongassa. Osallistuin muutamaan otteeseen myös viestinä hiihdettyyn vuorokauden mittaiseen kisaan. Veteraanien MM-kisoissa olin kerran kolmas. Olin kertaalleen mukana veteraanien SM-hiihdoissa, joissa olin niin ikään kolmas. Kovin paljon en ole viitsinyt osallistua veteraanikisoihin, tällaiset maksulliset kisat eivät ole minun juttuni.

Kantanen on nykyään eläkkeellä. Urheilukomppaniavuosien jälkeen hän teki työuransa erilaisissa urheilualan töissä.

– Kilpaurani jälkeen minusta tuli jonkinlainen loppuiänkuntoilija. Olen urheilun suurkuluttaja myös penkkiurheilijana. Seuraan kaikenlaista urheilua, toteaa Kantanen, joka seurasi mielenkiinnolla hänen Suomen ennätyksensä rikkoneen Jukka Keskisalon esteuraa. Nyttemmin hän on seurannut muun muassa Sandra Erikssonin ja Oona Kettusen urakehitystä.

Kantanen on ollut viime vuosina mukana junioreiden estejuoksukoulussa. Kantanen kuuluu myös Viipurin Urheilijoiden hallitukseen. Valmentajatutkinnon hän on suorittanut hiihdossa ja yleisurheilun heittolajeissa tyttäriensä urheilu-uraan liittyen.

– Olen pyöriskellyt yleisurheilun valmennusleireillä, kun toinen tyttäreni on työntänyt kuulaa ja toinen otellut. Samalla minua on pyydetty pitämään palavereja valmentajille ja nuorille juoksijoille. Monesti on sanottu, että noin kovaako pitää harjoitella, kun olen kertonut omasta harjoittelustani.

Kantasella oli 80-luvun loppupuolella myös joitain omia aikuisikäisiä valmennettavia.

– Heillä ei kuitenkaan ollut juoksemiseen oikein päätä, eikä lahjakkuutta. Jaksaminen on tärkein ominaisuus. Työtä on jaksettava tehdä määrätietoisesti, eivätkä muut asiat saa olla mielessä silloin, kun harjoitellaan. Juoksemisen ei tarvitse olla haudanvakava asia, mutta pitää juokseminen ottaa tosissaan.

– Juhana Unkuri