1970-luvun menestysjuoksijan pitkään uraan mahtui olympiamitali ja pitkäikäinen Suomen ennätys. ME:stä Kantanen jäi niukasti. Kantanen korostaa, että urheilu pitää ottaa riittävän tosissaan. Kaksiosaisen juttusarjan ensimmäisessä osassa keskitytään Kantasen uraan. Toinen osa käsittelee hänen harjoitteluaan.

Suomalainen kestävyysjuoksu palasi 1970-luvun alussa maailman huipulle. Sileiden matkojen lisäksi suomalaiset kunnostautuivat myös esteissä. Kestävyysjuoksun uuden suuruudenkauden aloitti Jouko Kuha edellisellä vuosikymmenellä, kun hän juoksi vuonna 1968 esteiden maailmanennätyksen 8.24,2.

Münchenin vuoden 1972 olympialaisiin lähdettäessä 23-vuotias Tapio Kantanen oli vähintään vahva mitalisuosikki. Kisojen alla hän oli parantanut Suomen ennätystä kahdesti jääden vain niukasti ME:stä. Kantasen lisäksi myös Suomen kahdella muulla edustajalla Pekka Päivärinnalla ja Mikko Ala-Leppilammella oli niin alkuerien kuin tilastoaikojen perusteella mahdollisuudet huippumenestykseen. Finaalissa oli ennakkoon Suomi-Kenia -maaottelun tuntua.

– Valmentajat ja jotkut muut sanoivat ennen finaalia, että kenialaiset lähtisivät juoksemaan vuorovedolla. Mutta ei heillä ollut mitään yhteistä taktiikkaa, kuten ei meillä suomalaisillakaan. Uskon, että jokainen meistä kolmesta lähti tavoittelemaan voittoa, Kantanen, 65, sanoo.

Kantanen oli voittanut oman alkueränsä olympiaennätyksellä 8.24,8 ja jättänyt Kenian Kipchoge Keinon kolmen sekunnin päähän.

– Finaalijuoksu lähti käyntiin verrattain rauhallisella vauhdilla. Noin 700 metriä ennen maalia Keino alkoi vetämään, minä ja Kenian Ben Jipcho seurasimme häntä. Keino oli vähän karussa, mutta Jipchon onnistuin ohittamaan viimeisellä vesiesteellä sisäkautta. Olin Jipchoa edellä vielä muutama metri ennen maalia, mutta hän onnistui kuitenkin ohittamaan minut.

– Juoksua jälkikäteen katsoessani tuntuu, että olisin voinut juosta lopun vähän lujempaakin, jolloin Jipcho olisi pysynyt takana. Mutta tämän päivän kisoissakin juoksuja ratkaistaan ihan viimeisillä metreillä. En ollut finaalijuoksuuni pettynyt. Olin tyytyväinen siihen mitä sain, kaksi muuta olivat minua parempia, toteaa Kantanen. Pekka Päivärinta oli kisassa kahdeksas ja Mikko Ala-Leppilampi kymmenes.

Münchenin kisojen jälkeen Helsingin Olympiastadionilla pidettiin kisat, joka keräsi katsomon täyteen väkeä.

– Päätimme Päivärinnan kanssa lähteä tavoittelemaan maailmanennätystä. Onnistuimme asiassa, mutta väärä mies voitti. Ruotsin Anders Gärderud meni ohitseni viime metreillä ja voitti minut kahdella kymmenyksellä. Ensin meille laitettiin sama aika, mutta tunsin itsekin Andersin olleen minua vähän edellä, kertoo Kantanen, jonka SE-aika oli 8.21,0.

– Tuon kisan olisin kyllä voinut voittaa. Oikeastaan ME olisi pitänyt tehdä jo aiemmin sillä kaudella. Ulkopuoliset höpöttelivät minulle, että tärkeimmät kisat eli olympialaiset ovat vasta syksyllä. ME-juoksu olisi tuonut heidän mukaansa turhia ennakkopaineita. Ulkopuolisiin ei kannata luottaa, Kantanen naurahtaa.

Oma urheilukenttä

Kantasen mukaan hänen urheilu-uransa meni eteenpäin omalla painollaan.

– Kaikki tuntui tulevan eteen luonnostaan ja kehitystä tapahtui. Pian huomasin olevani siinä pisteessä, että oli aika lähteä maaotteluihin, EM-kisoihin ja olympiakisoihin.

Kantanen juoksi 21-vuotiaana syksyllä 1970 esteet aikaan 8.41 ja ensikokeilussaan kympin aikaan 29.34. Samalla hän nousi EM-ehdokkaaksi vuoden 1971 Helsingin kisoihin. Kantanen pääsikin mukaan, mutta jäi tuolloin alkueriin.

– Vuonna 1970 Suomen kansallinen taso ei ollut vielä niin kova, mutta vuotta myöhemmin tilanne muuttui. Maaseudulla oli voimakas juoksubuumi 1960-luvun lopulta alkaen. Kisoissa oli paljon osanottajia ja keskinäinen kamppailu kovaa.

Kantasella oli lapsuudesta vahva tausta tulevalle kestävyysjuoksijan uralle.

– Koulumatkojen ja muiden yhteydessä kävelin runsaasti. Lisäksi hiihdin, juoksin ja luistelin pitkiäkin matkoja. Alle 12-vuotiaana päivän mittaan saattoi tulla parikymmentä kilometriä liikuntaa. Meillä oli maatila Heinolassa ja perusvoimaa tuli kaikista siellä tehdyistä töistä.

– Ala-asteella meillä oli myös liikunnanopettaja, joka piti kisoja vähän väliä. Hän lisäsi osaltaan kiinnostustani urheilemiseen. Olin lapsena aika liikkuvainen. Muistan naapurinisäntien sanoneen, että minun mennessäni ohi kävi vain pöllähdys.

Geeneilläkin on merkitystä. Kantasen äidin serkku Onni Kepponen oli estejuoksussa SM-mitaleilla 30- ja 40-luvuilla.

– Muistan äitini puhuneen hänestä, kun olin lapsi. Eivät minua jotkut sukulaisten juoksut silloin niin kiinnostaneet. Onni Kepposen juoksuihin perehdyin vasta oman juoksu-urani jälkeen.

Kantasen omaan estejuoksuinnostukseen vaikuttivat eräät norjalaisurheilijat, jotka kilpailivat sekä hiihdossa että estejuoksussa. Heistä menestynein oli Ole Ellefsæter, joka voitti hiihdossa olympiakultaa ja kilpaili estejuoksussa arvokisatasolla.

– Näin Ellefsæterin paikan päällä, kun hän juoksi esteitä vuonna 1964 Suomi-Norja -maaottelussa Olympiastadionilla. Tuo kisa jäi hyvin mieleeni ja lisäsi kiinnostustani estejuoksuun. Juoksin itse paljon metsässä ja menin mielestäni näpsäkästi erilaisten esteiden yli. Sekin innosti kokeilemaan estejuoksua.

Esteissä Kantanen kilpaili ensimmäisen kerran vuoden 1967 poikien SM-kisoissa, jolloin hän sijoittui 2000 metrin esteissä viidenneksi. Harjoituspäiväkirjaa hän oli alkanut pitää vuotta aiemmin. Kantanen oli sitä ennen voittanut poikien maaottelussa 3000 metriä ja päässyt nuorten lupaavien juoksijoiden ryhmään. Samalla juoksusta tuli Kantasen päälaji ja hiihto jäi sivulajiksi.

– Lapsena rakensin veljeni ja naapurinpoikien kanssa läheiselle aholle oman yleisurheilukentän kaikkine hyppypaikkoineen ja juoksuratoineen. Siellä oli myös vesihautaa vastannut monttu, jonka yli sai hyppiä. Oma kenttä kertoo osaltaan siitä, miten voimakkaasti urheilukärpänen oli iskenyt. Tuo kenttä oli olemassa vielä 70-luvun alussa, mutta sittemmin alueelle istuttiin paljon puita ja kenttä katosi.Tapio Kantanen Tokiossa 1973. Kuva: Tapio Kantasen kotialbumi

Kova ennätys Montrealista

Kantasen ura eteni menestyksekkäästi myös Münchenin kisojen jälkeen. Vuonna 1973 hän voitti esteet Skotlannin Edinburghissa pidetyssä Eurooppa Cupissa ja sijoittui neljänneksi ensimmäisissä virallisissa maastojuoksun MM-kisoissa Waregemissa. Vuotta aiemmin hän oli sijoittunut Cambridgessa epävirallisissa MM-kisoissa niin ikään neljänneksi.

Vuonna 1974 Kantanen jatkoi maailman huipulla ja juoksi esteissä uuden SE:n 8.19,6. Rooman EM-kisoissa Kantanen kaatui estefinaalissa kahdesti ja sijoittui 11. Vuonna 1975 Kantanen paransi SE:tä aikaan 8.18,0.
Vuosi 1976 oli jälleen olympiavuosi. Ennen Montrealin kisoja Kantanen sivusi edellisenä kesänä juoksemaansa SE-aikaa ja lähti olympialaisiin yhtenä voittajasuosikeista. Kantanen sijoittui neljänneksi SE-ajalla 8.12,60.

– Olin täynnä itseluottamusta ja lähdin hakemaan voittoa. Juoksin keulassa ensimmäiset puolitoista kierrosta. Pidin vauhtia, ettei juoksu olisi edennyt ihan hiipimällä. Lopussa väsyin, enkä jaksanut juosta kunnolla viimeistä 300 metriä. DDR:n Baumgartl kaatui viimeisellä esteellä. Ehdin jo ajatella pääseväni hänen ohitseen, mutta Baumgartl oli heti kärppänä ylhäällä ja otti pronssia.

– En tiedä olinko juoksuun tyytyväinen. Ajattelin, että yksi olympiamitali minulla jo oli, mutta ei toinenkaan olisi ollut pahitteeksi. Toisaalta juoksu oli täysin maksimaalinen senhetkiseen kuntoon suhteutettuna.

Lokakuussa 1976 Kantasen oikeaan jalkaterään tuli vamma, joka määriteltiin marssimurtumaksi.

– Koko syyskausi meni pienillä harjoittelumäärillä. Tein korvaavaa harjoittelua kuntopyörällä. Tuohon aikaan ei hyödynnetty vesijuoksua. Vammasta ei saatu tuolloin tarkkaa diagnoosia, mutta myöhemmin olen tulkinnut sen olleen veneluun murtuma.

Kantanen pääsi loppuvuodesta 1976 kunnon harjoittelun makuun.

– Vamma haittasi loppu-uraani. Vuoden 1978 EM-kisoissa en ollut missään ihmekunnossa. Päätin kuitenkin jatkaa kunnon harjoittelua, ettei vanhana tarvitsisi jossitella.

Kantanen tähtäsi tosissaan vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin.

– Vuoden 1980 Kalevan kisoissa vasen jalkani ei toiminut kunnolla, siinä oli iskias-tyyppistä vaivaa. Minut oli valittu Moskovan kisoihin. Päivää ennen lähtöä ilmoitin, etten pystynyt juoksemaan

– Tuon jälkeen katselin muutaman päivän kotona seiniä. Mietin, että kai elämää on jatkettava samalla lailla kuin ennenkin. Kun on kerran ruvennut liikkumaan, sitä täytyy tehdä niin vanhaksi kuin jaksaa ja jalka nousee.

1980-luvun alkupuoli oli Kantasen uran jäähdyttelyvaihetta. Hän juoksi Kalevan Kisoissa finaaleissa ja otti SM-maastoissa joukkuekultaa Viipurin Urheilijoiden riveissä. Kalevan Kisoissa hän kilpaili viimeisen kerran vuonna 1983 ollessaan 34-vuotias.

Kantanen voitti urallaan esteissä seitsemän Suomen mestaruutta. Sivulajien ennätyksetkin ovat luokkaa luokkaa: 1500 metriä 3.43,7 kolmen tonnin sileä 7.51,2, vitonen 13.34,2 ja kymppi 28.30,3.

– Juhana Unkuri