Suunnistuksen kaksinkertainen maailmanmestari ja yhteensä 13-kertainen MM-mitalisti Helena Jansson on käynyt viimeisen kolmen vuoden aikana läpi kolme akillesleikkausta, joista viimeisin suoritettiin viime syksynä.

Vaikeiden vuosien jälkeen Jansson on tällä kaudella palannut maailman huipulle, ehkä jopa kovempana kuin koskaan. Maailmancupin keskimatkalla hän otti voiton lähes kahden minuutin marginaalilla ja Venlojen viestissä hän piti kovinta vauhtia kolmannella osuudella. Ruotsissa Jansson on voittanut kaikki keskimatkan startit, joihin on osallistunut.

Helena Jansson kertoo Kestävyysurheilu.fi:n haastattelussa, miten selvisi vammavuosista ja tuli takaisin vaikuttavassa iskussa.

 Janssonin akilles- ja kantaluuongelmat alkoivat keväällä 2011. Hän kuvaa koko ajan siitä lähtien olleen yhtä ylä- ja alamäkien vaihtelua. Jansson on päässyt kilpailemaan kolmen leikkauksen välillä ja ollut mukana MM-kilpailuissa vuoden 2013 Vuokattia lukuunottamatta, mutta kertakaan viime vuosien aikana jalat eivät olleet täysin kunnossa.

Vuoden 2011 Ranskan MM-kilpailuissa Jansson otti mitalin kaikilta matkoilta. Sen jälkeen seuraava mitali tuli viime vuoden viestistä. Janssonin oikea akilles oli kipeytynyt jo ennen Italian MM-kisoja ja kun hän vielä loukkasi vasenta jalkaansa Italian viikon aluksi, kipeytyi akilles epätasapainoisesta juoksemisesta entisestään. MM-viestin jälkeen Jansson ei enää pystynyt juoksemaan ja syyskussa jalka leikattiin.

Kevät 2015 on ollut pitkästä aikaa jakso, jolloin kaikki on sujunut.

Miten nyt menee? Ovatko jalat terveenä?

Sanoisin, että en ole vielä aivan täysin kuntoutunut noin 10 kuukautta sitten tehdystä leikkauksesta. Tiedän ja en yritä kieltää sitä, että jalkani ja akillesjänteeni eivät enää koskaan ole täysin kunnossa, en ole ollut niille kovin ystävällinen viime vuosina. Olen edelleen kuntoutuja juoksuharjoittelua ajatellen, ja juoksen kolme tai neljä kertaa viikossa, yhteensä ehkä 4—5 tuntia. Toivoisin voivani harjoitella enemmän juosten ja suunnistaen, mutta silloin pitää muistaa pysyä huolellisena ja viisaana.

Miten harjoittelit, kun et voinut juosta? Oletko harjoitellut koko ajan vai oletko pitänyt pidempiä taukoja harjoitelusta?

Kaikkien kolmen leikkauksen jälkeen on ollut pakko levätä ja olla harjoittelematta. Viime syksynä oli kolmen viikon jakso, jolloin en tehnyt muuta kuin vuodatin kyyneleitä. Sitten saatoin hitaasti alkaa harjoitella. Olen harjoitellut kaikin tavoin maan ja taivaan väliltä. Alussa pystyin harjoittelemaan hiihdon tasatyöntölaitteella ja pyöräilemään. Sitten tein paljon harjoituksia pyörällä, crosstrainerilla, suksilla ja vesijuosten myös.

Ajattelitko missään vaiheessa lopettaa huippu-urheiluun satsaamisen? Ongelmasi kestivät niin kauan.

Joo, tietysti olen ajatellut sitä! Joka kerta, kun on tuntunut vaikealta ja joka kerta, kun on tullut uusi takaisku tai uusi vamma, olen ajatellut, että yksi valinta olisi lopettaa. Joka kerta olen itse asiassa suunnitellut, miten sen teen, mutta joka kerta olen myös tullut samaan lopputulokseen: en ole vielä valmis! Rakastan edelleen suunnistusta, ja jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että saan taas juosta, haluan mielelläni yrittää. Kun vammauduin 2011, en todellakaan tiennyt, miten pitkä kierre oli edessä. Jos joku olisi sanonut, että tässä menee neljä vuotta tai enemmänkin, en ole varma olisinko valinnut jatkamisen. Onneksi elämä ei toimi niin, aina mennään päivä kerrallaan, ja tähän asti olen herännyt joka päivä ja halunnut edelleen suunnistaa.

Mikä on ollut vaikeinta vammavuosina? Oliko se arki, kun et voinut tehdä sitä mitä eniten halusit, oliko se kilpailukausi, kun muut olivat kisoissa ja siinä kotona, tai ehkä epätietoisuus siitä, saatko enää mahdollisuutta yrittää tavoitella unelmiasi?

Kaikkein pahinta oli se, etten voinut joka päivä tehdä sitä mistä eniten pidän. Pidän harjoittelusta ja vesijuoksu ja pyöräily ovat ihan ok, mutta eivät sitä mitä sisimmässäni haluan tehdä. Haluan juosta kovaa metsässä kartan kanssa, se on se mitä rakastan. Kaipasin sitä uskomattoman paljon. Joskus oli vaikeaa, kun muut saivat juosta ja minun oli pakko pysyä sivussa, mutta useimmiten sekin meni hyvin. Epätietoisuuden käsittely oli myös vaikeaa, kun en tiennyt esimerkiksi kuinka kauan kestää kuntouttaa jalat leikkauksesta, tai voinko edes enää koskaan juosta metsässä. Urheilu on niin suuri osa minua ja elämääni, että ajatus siitä etten voisi enää koskaan suunnistaa tuntuu pelottavalta. En pystyisi käsittelemään sitä, jos siitä tulisi totta.

Mistä sait iloa, kun et voinut juosta ja suunnistaa? Löysitkö jonkun uuden harrastuksen?

Motivaation tehdä korvaavia harjoituksia saan rakkaudesta suunnistukseen. Tiedän, että on hauskempaa juosta kilpailuissa, jos harjoittelen hyvin ennen sitä, vaikka se sitten olisi pyöräilyä eikä juoksua. Harjoittelunilo minulla on ollut koko ajan.

Urheilun ulkopuolella suoritin loppuun lääkärintutkintoni, joten minulla on koko ajan ollut myös toinen todellisuus, ja se on auttanut. Omistan paljon aikaa myös kaikelle muulle, kuten musiikille, kirjoille ja taiteelle, ja minulla on monta siskonlasta, joiden kanssa leikkiä ja jotka saavat minut hyvälle tuulelle!

Oletko tehnyt yhteistyötä henkisen valmentajan kanssa? Millaisia harjoituksia olette tehneet?

Minulla on ollut henkinen neuvonantaja vuodesta 2006 vuodenvaihteeseen 2014–2015. Fokus on ollut positiivisen löytämisessä joka päivästä, ja siinä, että löytäisin hyvän olon, vaikka olin loukkaantunut. Olen myös tsempannut kovasti oppiakseni keskittymään nykyhetkeen, siihen harjoitukseen jota juuri teen, sen sijaan että olisin koko ajan miettinyt mitä tekisin nyt, jos olisin vammaton. Se on vaikeaa, mutta palkitsevaa!

Miten harjoittelit viime talven? Pystyitkö tekemään kaikkea mitä halusit? Miten kuvailisit harjoitusfilosofiaasi?

Harjoittelin paljon eri asioista! Jouluaattona juoksin viisi minuuttia, ensimmäiset juoksuaskeleeni leikkauksen jälkeen ja sen jälkeen olen tasaisesti pystynyt lisäämään juoksuharjoittelua. Nyt voin juosta jokatoinen päiväm noin 4—5 tuntia viikossa. Muuten olen harjoittellut vanhaan tapaani, rytmitettyä harjoittelua kolme viikoa kovaa, sitten yksi viikko kevyemmin.

Harjoittelun fokus on kestävyydessä ja maitohapon sietokyvyssä, mutta mukana on myös voimaharjoittelua, jotta keho kestää muun harjoittelun. Olen käyttänyt paljon aikaa jalkojen kuntoutusharjoituksiin, noin tunnin joka toinen päivä.

En osaa sanoa, eroaako harjoitteluni juurikaan muista Ruotsin suunnistajista. Harjoittelen aika paljon tehoilla, lähinnä siksi, että se on minusta kivaa.

Harjoitusfilosofiani ydin on harjoitella sitä, missä haluan olla hyvä ja yrittää suorittaa jokainen harjoituskerta niin hyvin kuin pystyn. Olen varma, että mitä hauskempaa minulla on, sitä paremmin harjoittelu sujuu. Ilon löytäminen jokaisessa harjoituksessa on tärkeää!

Miksi ja miten voit olla juuri nyt, vaikeiden aikojen jälkeen, niin vahva?

Olen saanut olla terve, en ole sairastanut. Olen ollut viisaampi ja levännyt enemmän kuin aikaisempina vuosina. Olen rodella yrittänyt löytää tasapainon hyvän palautumisen kanssa arjessani. Olen kehittänyt suunnistustekniikkaani joka vuosi. Voin kokonaisvaltaisesti hyvin, viihdyn elämässäni, olen rakastunut, pidän lääkärintyöstäni. Yksinkertaisesti vain voin hyvin!

– Outi Hytönen