Storbacka: ”Teen mitä tahansa saadakseni juosta kesän ilman allergiaongelmia”
IK Falkenin keskimatkojen juoksija Karin Storbacka voitti sekä 800 että 1500 metrin sisäratojen suomenmestaruudet viime viikonloppuna käydyissä SM-halleissa Tampereella. Päämatkaansa vaihtaneen Storbackan taistelu allergiaoireita vastaan saa uusia käänteitä.
IK Falkenin keskimatkojen juoksija Karin Storbacka voitti sekä 800 että 1500 metrin sisäratojen suomenmestaruudet viime viikonloppuna käydyissä SM-halleissa Tampereella. Päämatkaansa vaihtaneen Storbackan taistelu allergiaoireita vastaan saa uusia käänteitä.
Karin Storbackan olo oli helpottunut Pirkkahallissa käytyjen SM-kilpailujen jälkeen. Voittoisa kiri irtosi entiseen malliin vaikka talven harjoittelua ovat hankaloittaneet sitkeät kantapäävaivat.
– Jalkojani vaivaa Haglundin kantapää, eli akillesjänteiden kiinnityskohdat ovat tulehtuneet. Olen syksystä lähtien tehnyt paljon korvaavaa harjoittelua kuten: vesijuoksua, uintia, pyöräilyä, sauvakävelyä ja voimatreeniä.
– Kantapäävaivojen vuoksi olen juossut noin kolmasosan vähemmän kuin aiempina vuosina. Siinä mielessä on ollut henkisesti vaikea uskoa ja luottaa oman kunnon kovuuteen. Jos saan jatkossa juosta enemmän ja paremmalla laadulla niin tulosta pitäisi syntyä, Storbacka lupaa.
Back to basics
Storbacka voitti SM-halleissa siis sekä 800 että 1500 metriä. Jälkimmäisellä matkalla mestaruus irtosi paineitta, mutta kasin voitolla oli hänelle tärkeä merkityksensä.
– Back to basics, eli kasi on alkavan kauden päämatkani. Yritetään valmentajan kanssa löytää se kovuus, mikä ennen oli siellä. Viime vuonna päämatkani oli 1500 metriä, mutta 800 metriä meni siitä huolimatta paremmin. Vaikka treenit menivät hyvin, niin kisoissa 1500 metriä ei jostain syystä irronnut.
IK Falkenin naiset Karin Storbacka ja Zenitha Eriksson johtavat 1500 metriä. Kuva: Jarno Maimonen
Päämatkan vaihtuminen tapahtui yhteisymmärryksessä valmentaja Tom Andtbackan kanssa.
– Päätimme asiasta jo viime syksynä. Se tapahtui vähän hassusti. Mä sanoin sen ensiksi ääneen. Kerroin siis Tomille, että olisi parempi keskittyä kasille. Tom vastasi, että oli miettinyt samaa, mutta ei ollut uskaltanut sanoa sitä minulle. Hän oli luullut että suuttuisin, 27-vuotias puolimaileri naurahtaa.
Hän haluaa olla huippukunnossa jo alkukesästä.
– Kesän päätavoitteeni ovat kesäkuussa käytävät Euroopan joukkuemestaruuskilpailut Venäjän Cheboksaryssa. Toki myös Porin Kalevan kisat ja 800 metrin ennätyksen (2.02,99) parantaminen ovat tavoitteena. Pidemmän ajan tähtäimessä ovat vuoden 2016 EM-kisat Amsterdamissa.
Peliliikkeitä allergiaoireisiin
Storbacka on vuosia taistellut siitepölyallergiansa kanssa. Kesä toisensa jälkeen on mennyt enemmän tai vähemmän pieleen vuoden 2011 Kalevan kisojen 800 ja 1500 metrin tuplamestaruuden jälkeen. Eri lääkkeitä on kokeiltu ja uusia suunnitelmia mietitty vastaisuuden varalle.
– Olen saanut jälleen uusia lääkkeitä käyttöön. Seuraavaksi pitää myös pohtia ja päättää mitä teen silloin, kun allergiaoireita alkaa kaikesta huolimatta taas tulla. Yhtenä ratkaisuna on se, että lähden jonnekin aivan muualle. Tällä hetkellä lähtisin varmaan Lappiin. Tietysti voisin matkustaa ulkomaille, mutta se on Lappia paljon kalliimpi vaihtoehto.
1500 metrin loppusuoraa. Kuva: Jarno Maimonen
Siitepölyjen väistäminen alkaa olla keinoista viimeisimpiä.
– Kyllä! Kaikkea on kokeiltu. Jos kesällä ilmenee mitään oireita, niin en voi vain jäädä odottamaan, että ne menee pois, koska kokeilimme sitä jo viime kesänä. Se kestää liian kauan! Jos keskellä kesää tulee kolmen-neljän viikon jakso jolloin ei voi harjoitella normaalisti, niin se on kilpailukaudella aivan liian suuri menetys. Se ei vain toimi. Siksi pitää olla valmiina suunnitelma treeneistä mitä voin tehdä ja paikoista missä siitepölymäärät ovat matalia. Päämäärä on, ettei allergia saisi vaivata liikaa. Sen vuoksi pitää voida päästä pois ja äkkiä.
Lapin lisäksi mietinnässä on ollut myös Alpit.
– Alpit oli ensimmäisenä mielessä, mutta se on kohteena aika kallis, jos pitäisi esimerkiksi jo huomenna päästä pois. Mutta mikä ettei, jos löytyy tosi hyvä sponsori, joka tarjoaa lentoliput.
– Mä olen taistellut tämän allergian kanssa jo niin kauan, että teen mitä tahansa, että saisin juosta kesän ilman ongelmia.
– Jarno Maimonen
(STT)




