SM-maantien 2014 pronssimitalistin Jere Pajusen kaikki tavoitteet suunnistuksessa

Suunnistaja Jere Pajunen on parin viime vuoden aikana menestynyt hyvin juoksun SM-kilpailuissa. Vuosi sitten keväällä Pajunen otti pronssia SM-maantiellä omalla puolimaratonin ennätyksellään 1:07:17. SM-maastoissa hän sijoittui neljänneksi, kaksi vuotta sitten sijoitus oli kuudes. Talvella Pajunen juoksi Aktia-Cupin kympillä ennätyksensä 31:04.

Suunnistaja Jere Pajunen on parin viime vuoden aikana menestynyt hyvin juoksun SM-kilpailuissa. Vuosi sitten keväällä Pajunen otti pronssia SM-maantiellä omalla puolimaratonin ennätyksellään 1:07:17. SM-maastoissa hän sijoittui neljänneksi, kaksi vuotta sitten sijoitus oli kuudes. Talvella Pajunen juoksi Aktia-Cupin kympillä ennätyksensä 31:04.

Siuntion SM-maantiellä Pajusta ei nähty, ja myös SM-maastot jäävät tänä vuonna väliin. Kaikki tavoitteet on tälle kaudelle asetettu suunnistuksen puolelle.

– Päätavoitteena on Skotlannin MM-kisat ja pitkämatka, jossa realistinen tavoite on mielestäni 15 sakkiin, Pajunen kertoo.

Juoksukilpailuihin Pajunen ei ole asettanut tavoitteita. Lyhyitä juoksukisoja hän pitää hyvinä harjoituksina suunnistusta ajatellen, ja aikoo osallistua suunnistuskalenterin salliessa. Pidemmille matkoillekin tekisi mieli, mutta niiden aika on kenties joskus myöhemmin:

– Puolimaraton olisi kiva juosta tälläkin kaudella. Myös pidemmät, elämyksiä tarjoavat polkujuoksut kiinnostavat, mutta niistä palautuminen on sen verran pitkä prosessi, että suunnistuskausi kärsii helposti. Eli juoksupuolella ei ole mitään lukkoon lyötyä tavoitetta, Pajunen sanoo.

Juoksuprojektista ilo suunnistukseen

Viime kevään Portugalin EM-kisojen nopeat maastot olisivat sopineet juoksuvoimaiselle Pajuselle kuin nakutettu, mutta katsastuskilpailut menivät pieleen ja kisareissu jäi haaveeksi. Pajunen haki uutta intoa maantieltä.

– Alisuoritin rajusti viime keväänä Portugalin EM-kisojen näyttökisoissa ja henkinen mitta tuli samalla täyteen suunnistuksen osalta. Palasin kesken leirin takaisin Suomeen, keskityin pariksi kuukaudeksi rästiin jääneiden koulukurssien suorittamiseen sekä otin urheilulliseksi tavoitteeksi SM-maantien, jota varten suunnittelin puolentoista kuukauden projektin, Pajunen muistelee vuoden takaista kevättä.

Lyhyellä panostuksella Pajunen saavutti ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalinsa. Irtiotto suunnistuksesta oli hyvä ja onnistunut ratkaisu loppukautta ajatellen:

– Samalla onnistuin lataamaan henkisiä akkuja, muuttamaan suhtautumistani suunnistukseen suorittamisesta kohti rennompaa tekemistä sekä löytämään itselleni sopivia tapoja kohti henkistä tasapainoa. Viime kevään juoksukausi antoi siis hyvän välitavoitteen pitää kunnosta huolta ja samalla uudistamaan ajatusmaailmaani, Pajunen miettii.

Kesällä ja syksyllä suunnistus maistui. Syyskuun SM-pitkällä Pajunen suunnisti hopealle.

PajunenJere smpitka susannatervoJere Pajunen matkalla SM-hopealle viime syksyn SM-pitkällä Muuratsalossa. Kuva: Susanna Tervo

Harvemmin ja paremmin

Juoksukisojen yhdistämistä suunnistuskauteen Pajunen pitää haasteellisena.

– Kevään juoksu- ja suunnistuskisat ovat usein olleet peräkkäisinä viikonloppuina, jolloin juoksuherkkyyttä ei ole juurikaan pystynyt hakemaan enkä usko, että olen päässyt virittelemään esiin koko potentiaaliani juoksupuolella. Oma vahvuuteni on varmasti kohtuullinen hapenotto sekä aerobinen puoli, mutta nopeus ja irtiottokyky vaatisivat sellaista harjoittelua, jota en ainakaan ole pystynyt toteuttamaan perinteisen maastosuunnistuksen ohessa. Suomen kansallisella tasolla pystyn varmasti juoksemaan puolimaratoneja ja maastojuoksuja hyvällä tasolla ilman erikoisempaa valmistautumista, mutta ratakympillä olisin auttamatta altavastaajana, hän arvioi.

Viime kevään juoksupanostusprojekti auttoi tänä vuonna 29 vuotta täyttävää Pajusta oivaltamaan, ettei parhaisiin suorituksiin yltämiseksi kannata pyrkiä olemaan mukana kaikissa mahdollisissa kisoissa, vaan mieluummin keskittyä itselle tärkeisiin startteihin, valmistautua hyvin ja olla suunnistusnälkäisenä lähtöviivalla. Esimerkiksi vuoden 2013 SM-maastojen kaltaista tilannetta ei siis välttämättä enää Pajusen kohdalla nähdä:

– SM-maastoihin on tullut lähdettyä aika monenlaisesta lähtötilanteesta. Viime vuotta lukuun ottamatta samalla viikolla on ollut alla vähintään yksi suunnistuskisa. Kovin kevät taisi olla 2013, jolloin edellisenä viikonloppuna juoksin Tiomilan pisimmän osuuden 17,9km/97:34 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 1.15 alkaen, torstaina Prisma-rastit 5,4km/32:22, lauantaina Huippuliigan finaalin takaa-ajona 7,1km/42:22 ja sitten sunnuntaina SM-maastojen 12km. Utriaisen Jussi taisi lähtöviivalla arvella, että juoksukengikseni valitsemat nastarit eivät olisi ehtineet kuivua vielä edellisen kisan jäljiltä ja osui siinä oikeaan. Itse kisassa syke ei noussut enää anaerobisen kynnyksen yläpuolelle, joka antaa kuvaa kropasta olleesta väsymystilasta. Taistelin kuitenkin itseni kisassa kuudennelle sijalle, johon olin tyytyväinen lähtökohdat huomioon ottaen, Pajunen muistelee.

Nyt Pajusen kevätkalenterista löytyy vain isoja suunnistuskisoja: FinnSpring-viesti, Tiomila, Prisma-rastit, SM-keskimatka, maailmancupin kisat Norjassa ja Ruotsissa, sekä Jukola. SM-maastojuoksut kilpaillaan Tiomilan aikaan, ja Pajunen on puolustamassa viime vuoden voittoa Kalevan Rastin väreissä.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026