Palautumisen ja kuormituksen seuranta on asia, josta puhutaan paljon ja jota tehdään systemaattisesti ainakin hiihtomaajoukkueessa. Menetelmiä on monia, mutta tarkimmankin nykytekniikan tuottaman datan hyödyntäminen on oppimisprosessi. Maajoukkueen tukena dataa kerää ja tulkitsee KIHU, josta Esa Hynynen käsitteli aihetta myös kesäkuun alussa Vuokatissa järjestetyssä kansainvälisessä hiihtokongressissa.

Huippu-urheilussa ja kehittyäkseen pitää olla välillä hyvinkin väsynyt harjoittelusta, mutta missä vaiheessa urheilijan ja valmentajan pitäisi sitten reagoida tilanteeseen korjaavilla toimilla?

– Se on oppimisprosessi. Ei voi suoraan sanoa, että (sykevariaatio)arvot on oltava jossain. Jos mieshenkilö meinaa distanssipuolella menestyä, hapenoton on hyvä olla yli 80 milliä, mutta sykevariaatioarvoista ei hajua. Se on opettelua. Kun urheilijat tekevät kovia harjoituksia ja nähdään, miten indeksi reagoi, kuinka paljon punaiselle mennään ja kuinka nopeasti palautuu. Kun suoraan viitearvoja ei ole, se on opettelua. Joskus kantapään kautta, Hynynen sanoo.

Parhaimmillaan harjoituspäiväkirjassa on tehdyn harjoituksen lisäksi merkattuna fiilikset ja jonkunlaisen palautumisseurannan dataa. Se auttaa silloin, kun tulee ongelmia ja aletaan selvittää tilannetta.

– Valitettavan usein tulee se, että siinä vaiheessa, kun menee huonosti, urheilija tai valmentaja ottaa yhteyttä ja kysyy, olisiko niistä sykevariaatiomittauksista hyötyä. Jos vasta aloittaa siinä vaiheessa, on pikkuisen hankala sanoa. Toki voi yrittää. Jos on kuormitustila päällä, se oletettavasti näkyy tietyllä tavalla. Toisaalta harjoittelun vähentäminenkin voi näkyä tietyllä tavalla. On monia asioita, jotka vaikuttavat.

Kokonaiskuormituksesta ja urheilun ulkopuolisten asioiden vaikutuksesta puhutaan nykyään paljon, mutta silti niiden vaikutus jää usein tunnistamatta ja huomioimatta. Siinäkin auttaa objektiivisen tilanteen kertova data.

– Se pistää ehkä miettimään. Esimerkiksi opiskelevalla urheilijalla saattaa olla deadline seminaarityön jättämiseen tai tentti, joka pitää kierroksia yllä yötä päivää. Sitä kestää jonkun aikaa, mutta ei palautuminen harjoituksistakaan ole sitten ihan hyvää, kun mennään noin. Jollain tavalla pitäisi pystyä arvioimaan hyvinvointia. Toisaalta siinäkin on tietynlainen vaara, kun palautumista aletaan seurata, sillä huonoista lukemista voi säikähtää. Se on asiaankuuluva juttu, on hirveän tärkeää, että välillä järkytetään elimistöä, Hynynen korostaa.

Maastohiihtomaajoukkueessa ollaan jo leiriseurannoissa pitkällä. Myös henkisen hyvinvoinnin tilaa halutaan seurata. Huippu-urheilijoilla elämä pyörii hyvin paljon oman suorituksen maksimoinnin ympärillä, samoin stressi. Opiskelevilla ja tavoitteellisesti harjoittelevilla työssäkäyvillä erilaisia stressejä on enemmän, vaikka urheillaan alemmalla tasolla.

– Silloin kokonaisuuden hallinta on tärkeää. Sielläkin fiiliksen seuraaminen ja ortostaattisten kokeiden ja leposykkeiden seuraaminen opettaa tunnistamaan tilanteita ja miettimään, miten tehdään asioita paremmin.

Löydä itsellesi sopivat seurantatavat

Hynynen kertoo kuntoilijoille tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin sykevariaatiota aamulla. Kahdesta ryhmästä toinen teki alkuperäisen suunnitelman mukaan kovia treenejä ja kevyitä välissä, toinen ryhmä teki niin, että jos sykevariaatio ei ollut vihreällä, ei tehty kovaa treeniä.

– Tämä ryhmä kehittyi vastaavassa harjoitusjaksossa enemmän. Osattiin välttää se, että muuten kuormittuneeseen elimistöön olisi tehty vielä kova treeni. Jos on väsynyt, tekee ihan verryttelyä. Kun kulkee hyvin, antaa mennä. Vaikka onkin harjoitusohjelma, edelleen järjenkäyttö on suositeltavaa.

Hynynen kannustaa kehittämään seurantamenetelmiään asteittain. Hopeasompaikäiselle se voi tarkoittaa harjoituspäiväkirjan käyttöä. Nuorten sarjoissa on hyvä lisätä siihen se, miten kulkee ja mikä on fiilis.

– Ehkäpä niin, että olisi joku kontrolliharjoite, vakioharjoite, jonka pystyisi tekemään säännöllisesti silloin tällöin läpi vuoden. Siitä voisi katsoa, mikä fiilis, miten se kulkee ja millä sykkeellä. Todennäköisesti myös seurantamenetelmissä näkyy kehitystä, mutta jos ei, osaisi lähteä kysymään lisäkysymyksiä että miksi ei.

Hiihtomaajoukkueessakaan kaikki eivät käytä samaa seurantajärjestelmää. Joku käyttää yösykeseurantaa, joku aamusykeseurantaa, joku jotain muita mittareita.

– Pääasia on, että olisi joku tapa seurata, Hynynen muistuttaa yksilöllisyydestä.

– Heidi Lehikoinen