Krista Pärmäkoski järjesti mediapäivänsä hiihtäjän omassa treeniluolassa Lahdessa viime viikolla. Kestävyysurheilu.fi istahti reilun kymmenen minuutin ajaksi kasvokkain Kristan kanssa. Vuorossa oli kysymyksiä maan ja taivaan väliltä. Kaikki tosin maastohiihtoon liittyen.

Alla kysymykset ja Kristan vastaukset:

Edessä on arvokisoista vapaa kausi. Onko se mukavampaa vai tylsempää kuin arvokisakausi?

Mukavampaa. Nyt on ollut kolme vuotta putkeen arvokisoja. Tekee hyvää, kun ei tule stressipiikkiä talveen kuten kolmena viime vuotena. Voi henkisesti latautua taas ja tsempata itsensä uuteen arvokisarupeamaan.

Kuinka hyvin tiedät ennen maailmancup-starttia, mikä sijoitus on tulossa? Olet voittanut maailmancupin osakilpailuja. Oletko tuntenut ne voitot etukäteen? Toisaalta olit vuosi sitten Rukalla kympillä kuudes. Mitä olisit arvannut sijoitukseksi sen kilpailun aamuna?

Tiedän kyllä, kun on hyvä päivä. Esimerkkin voin kertoa Lahden maailmancupin pertsan kympin voitosta olympialaisten jälkeen: Lauantain sprintissä oli tosi hyvä jalka, mutta kaaduin, enkä päässyt jatkoon. Se tosin ehkä pelasti sen kympin, vaikka kaatumisesta tulikin tälli pakaraan. Sunnuntaina tiesin ennen starttia, että päivästä tulee hyvä ja voitin.

Kuudes sija tarkoittaa minun kohdallani normipäivää. Kulku on hyvä, muttei ehkä ihan rennointa. Silloin on vaikeampi tietää, onko sijoitus viides vai seitsemäs. Sen kyllä aistii, ettei terävimpään kärkeen ole asiaa. Ja toisaalta tuntee myös sen, ettei sijoitus tule olemaan aivan huonokaan.

Oman huonoimman päivän suoritus on viime vuosina tuonut parempia sijoituksia kuin ennen. Huononakin päivänä taso alkaa olla sijoituksen osalta top10:ssä.

Kuva: NordicFocus

Kehitys tulee hiljalleen, mutta urallasi on varmasti muutamia kulminaatiopisteitä, jotka ovat auttaneet sinua ymmärtämään, että mikä vain on mahdollista. Kerro niistä hetkistä.

Vuonna 2011 sain ensimmäisen arvokisamitalini. Se oli myös ensimmäinen vuosi, jolloin en opiskellut. Päätin, että kokeilen vuoden ajan pelkkää urheilijan elämää ja alan sitten opiskella, jos tästä ei tule mitään. Tuli kaksi arvokisamitalia ja pidän sitä samaa välivuotta edelleen. Urheilusta on nyt muodostunut ammatti, mutta en siinä iässä osannut sitä vielä sellaisena ajatella.

Sen jälkeen tuli muutamia vaikeita vuosia, mutta en luovuttanut. Kausi 2015/2016 hiihdettiin edellisen kerran ilman arvokisoja. Ajattelin, että nyt pitää tehdä jotain.  En halua olla näin huono, vaan haluan olla parempi. Puhuttiin Matin (Haavisto) kanssa asiasta ja harjoitusmääriä nostettiin reilusti. Se auttoi ja tuotti tulosta. Kohokohtana oli kauden viimeinen maailmancupin kisa Kanadan Canmoressa, jossa löin Therese Johaugin takaa-ajon hiihtoajoissa. Se oli periaatteessa ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoittoni ja sen kauden viimeinen kilpailu. Silloin tajusin, että pystyn olemaan tässä lajissa hyvä ja oikeasti menestymään.

Mitä ohjeita antaisit 16-vuotiaalle Kristalle?

Pidä pää kylmänä.
Älä anna ulkoisten tekijöiden häiritä.
Poimi ympäriltäsi hyvät jutut, älä poimi kaikkia.
Keskity olennaiseen. Älä keskity siihen, mihin et voi vaikuttaa.

Maastohiihdon medianäkyvyys ja imago puhuttavat. Muut talvilajit kuten ampumahiihto, alppilajit ja mäkihyppy ovat seuratumpia Keski-Euroopassa. Mitä ehdottaisit kansainvälisen liiton FIS:n tekevän, jotta lajin arvostus paranisi ja katsojaluvut kasvaisivat myös Keski-Euroopassa?

Voisiko maastohiihtoon tuoda skicorss-elementtejä osaksi lajia? En tosin haluaisi sekoittaa skicrossia normimatkoille, sillä maastohiihdon on pysyttävä maastohiihtona. Mutta sieltä suunnasta voisi löytyä sellaista show-elementtiä, joka kiinnostaa yleisöä. Se tietysti tarkoittaisi sitä, että kalenteriin tulisi lisää kisoja, eivätkä ne kisat olisi välttämättä minun kannaltani parhaita. Eivätkä nekään kilpailut voisi olla liian pitkiä, sillä sittenhän taas kovakuntoisimmat pärjäisivät.

On ihan selvää, että Keski-Eurooppaan pitäisi saada lisää kiinnostusta maastohiihtoa kohtaan. Ampumahiihto, alppihiihto ja mäkihyppy ovat siellä hyvin esillä. Ampumahiihdossa juuri ammunta luo lajin jännittäväksi, sillä siinä mikään ei ole ikinä varmaa. Mutta ei tässä ehkä kannata ampumahiihdon suuntaan lähteä. Mäkihypyssä lähestulkoon mikään ei ole muuttunut vuosien saatossa. Tornista tullaan edelleen alas. Emme voi olla alppihiihtokaan. Ei meidän lajiimme voi tuoda mitään todella jyrkkiä alamäkiä.

Hyvä ja vaikea kysymys. Ehkä näkyvyys paranisi parhaiten sillä, että Keski-Euroopan maista tulisi tulevaisuuden Kläboja ja Johaugeja , jotka menestyvät. Kaikissa maissa seurataan niitä lajeja, joissa sen maan urheilijat menestyvät.

Krista Pärmäkoski ja Teresa Stadlober Tour de Skin maalissa. Kuva: NordicFocus

Mitä mieltä olet siitä, että Tour de Skin loppunousu hiihdetään yhteislähdöllä?

Minun mielestäni se on hyvin erikoinen ratkaisu. Jos kokonaiskilpailu ratkaistaan viimeisessä mäessä ja voittaja ei tulekaan ensimmäisenä maaliin, niin se voi sekoittaa yleisöä. Nousu voisi toimia yhteislähtönä, mikäli se hiihdettäisiin Tourin alussa tai keskellä.

Urheilijan näkökulmasta yhteislähdöstä voi tulla ihan hauskaakin, kun ladulla on enemmän jengiä hiihtämässä. Yleensähän aikaerot ovat olleet jo suuria loppunousussa. Toisaalta siitä tulee ahdasta. Sauvoja voi mennä rikki. Se ei ole kovin kiva juttu nousussa, kun varasauvoja ei ole ihan joka paikasta saatavilla.

Mutta minä en olisi tehnyt sitä uudistusta.

Mikä on tilanne kaluston suhteen? Kaikki voivat aina parantaa kalustonsa toimivuutta. Missä suksiin liittyvissä asioissa aiotte parantaa ensi kaudella?

Kesän aikana kaluston suhteen ei ole tehty juuri muuta kuin valittu uusia suksia. Ja aina tietenkin toivotaan, että ne sukset ovat entistäkin parempia.

Jos kaikki tiimissäni toimivat ihmiset parantavat pikkuisen, minä itseni mukaan lukien, niin riittää. Suksen toimivuus on monen tekijän summa, eikä kaikkeen voi edes vaikuttaa.

Tietenkin voi aina toivoa, etteivät olosuhteet muuttuisi viidessä minuutissa. Jos olisi tasainen 20 asteen pakkanen ja 15 metriä sekunnissa tuulta niin lumi olisi varmasti tasaisen kylmää (naurua).

 -Juho-Veikko Hytönen