Samuel Pökälä katseli MM-aika-ajoa kaiholla mielin

Kestävyysurheilu.fi tapasi seurantaurheilijansa maantiepyöräilijän Samuel Pökälän viime keskiviikkona Tampereella Hervannassa. Alun perin tuota päivää ei oltu sovittu tapaamispäiväksi, sillä Pökälän mielessä oli ajaa samana päivänä aika-ajon MM-kilpailussa Espanjassa. TWD-Länkenin polkijaa ei kuitenkaan kisoihin valittu ja Kestävyysurheilu.fi pääsi kuulemaan asikkalalaislähtöisen polkijan kuulumiset.

Kestävyysurheilu.fi tapasi seurantaurheilijansa maantiepyöräilijän Samuel Pökälän viime keskiviikkona Tampereella Hervannassa. Alun perin tuota päivää ei oltu sovittu tapaamispäiväksi, sillä Pökälän mielessä oli ajaa samana päivänä aika-ajon MM-kilpailussa Espanjassa. TWD-Länkenin polkijaa ei kuitenkaan kisoihin valittu ja Kestävyysurheilu.fi pääsi kuulemaan asikkalalaislähtöisen polkijan kuulumiset.

Viime vuonna Samuel Pökälä oli mukana MM-kisoissa ja kun tämä kausi on sujunut jopa paremmin kuin viime kausi, tuloksena mm. ylivoimainen Tempon suomenmestaruus ja SM-maantien pronssi sekä Viron Rattarallin voitto, niin hieman ihmeelliseltä se tuntui, ettei Pökälän nimeä MM-kisoihin valittujen joukosta löytynyt. Pökälää itseäänkin asia hieman harmittaa, varsinkaan kun valintakriteerit eivät oikein selvillä olleet.

– Kyllähän sitä kaiholla mielin katseli MM-aika-ajoa kun itse ei ollut mukana. Ja valinnatkin harmittavat, kun mitään perusteluja en saanut, että miksi en tullut valituksi. Olisiko sitten ollut ero kärkeen liian suuri viime vuonna? Myyryläisen Karille soitin ennen valintoja ja hän antoi hieman ymmärtää, etten tule valituksi. Kyllähän sen jälkeen fiilikset hieman lopahti, kun piti miettiä että mihinkähän tässä seuraavaksi tähtäisi. Siinä tuli sitten otettua parin viikon huili, Samuel Pökälä kertoo hervantalaisessa kahvilassa maailman parhaiden aika-ajajien ollessa samanaikaisesti Espanjassa.

Mutta apua löytyi kuitenkin ja Pökälällekin järjestyi vielä hyvä kilpailu loppukaudeksi.

– Onneksi pääsin kuitenkin polkemaan Chorono des nations kilpailuun Ranskaan 19.10. Onneksi Joona Laukalla on hyvin suhteita Ranskassa ja hän sai minut järjestettyä sinne mukaan. Siellä on ohjelmassa 51 kilometrin aika-ajo, johon kunkin maan mestarit osallistuvat. Ja siellä on ollut kova taso ja mm. Tony Martin on ollut mukana. Se on nyt sitten hyvä kilpailu tähän loppuun, kun MM-kisoihin ei päässyt mukaan, Pökälä kiittelee Joona Laukan panosta Ranskaan pääsyssään.

– Ja se parin viikon huili teki itse asiassa hyvää, kun oli jo hieman väsynyt kilpailukaudesta. Nyt on hyvä, että pääsi kuitenkin vielä kisailemaan, kun Suomessa ei oikein enää ole maantiekisoja näin syksyllä. Maantiekisat tahtovat pakkautua huhtikuun ja kesän SM-kisojen väliin ja loppukesästä ja syksystä on sitten enemmän maastokisoja täällä. Itsekin tässä nyt vielä pohdin, että lähdenkö nyt sitten vielä Tampereen XCM-cupin päätöskilpailuun. Harmi vaan kun cyclocrossin SM-kilpailut ovat samaan aikaan tuon Ranskan kilpailun kanssa, cyclocrossmestaruuden parina edellisenä vuonna napannut Pökälä jatkaa.

Monen muut pyöräilijän tapaan, myös Samuel Pökälä toivoisi parannusta Suomen Pyöräilyunionin toimintaan.

– Näin juuri Vastarannan Jukkaa lenkillä ja yhdessä tuumimme, että jotain järkeä liiton toimintaan täytyisi saada. Se on nyt sellaista kyräilyä ihmisten välillä, mikä ei vie toimintaa eteenpäin, Pökälä harmittelee.

– Tänä vuonna onneksi tuo Marko Vauhkosen junailema Finncycling on ollut tosi hyvä piristys ja sitä kautta nuoret ovat päässeet ulkomaille kiertämään hyvinä kisoja.

Suunnistusliitosta mallia

Samuel Pökälällä on myös suunnistustaustaa ja hänen mukaan Pyöräilyunioni voisi ottaa mallia esimerkiksi toisesta kestävyyslajien liiton eli Suomen Suunnistusliiton toiminnasta.

– Kyllä Pyöräilyunionilla olisi paljon opittavaa Suunnistusliitolla esimerkiksi nuorisotyön suhteen. Suunnistusliitto hoitaa nuorisotyötä erinomaisesti. Samoin opittavaa olisi tiedottamisen ja valintakriteerien suhteen. Kun asioista tiedotetaan riittävästi ja valintakriteerit ovat selvät kuten Suunnistusliitolla, niin tämän syksyn tapaisia valintasotkuja ei syntyisi, Pökälä sanoo.

Pökälän onneksi hänen seuransa TWD-Länken on kiertänyt kisoja ulkomaille ja hän on päässyt antamaan näyttöjä UCI:n luokittelemissa kilpailuissa.

– Ilman TWD-Länkeniä olisi tosi vaikeaa päästä ulkomaille kisailemaan ja se on auttanut tosi paljon, kun Esko (Lummelampi) on järkännyt meille kisoja ulkomailla. Muuten jäisi kisat aika vähiin Suomessa SM-kisojen jälkeen, mutta nyt olemme päässeet mm. Viroon ja Ruotsiin kilpailemaan, neljättä vuotta Tampereen teknillisessä yliopistossa konetekniikkaa opiskeleva Pökälä sanoo.

Ja Pökälänkin mielessä on edelleen pääsy ulkomaiseen talliin jossain vaiheessa uraa.

– Onneksi olen päässyt polkemaan näitä UCI:n kilpailuja TWD-Länkenin riveissä, nyt kun en ole MM-kisoissa. Ja ne näyttöpaikat pitää osata hyödyntää. Kun eihän Suomen kisoja kukaan noteeraa. Muutamia yhteydenottoja on tullutkin ensi kauden osalta ja katsotaan, johtavatko ne mihinkään. Myös Joona Laukan hyvät suhteen moneen paikkaan auttavat mahdollisen tallipaikan saamisessa.

– Ja hienoa, että pääsen sinne Ranskaan vielä kisailemaan. Ja hyvä, että se kilpailu on aika-ajo, niin voin tehdä vetoja kotona sisällä trainerilla anaerobisella kynnyksellä, nyt kun kelit Suomessa ovat viilenneet. Teen varmaan vielä muutaman pidemmän lenkin myös cyclocrossilla, Pökälä suunnittelee valmistautumistaan Ranskaan.

Lisää Samuel Pökälän mietteitä alkuviikosta.

– Tero Viljanen

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026