Samuel Pökälä antaa kiitettävän arvosanan alkukaudelleen

Alkukauden Ranskassa viettänyt maantiepyöräilijä Samuel Pökälä nappasi kesän SM-pyöräilyissä kaksi SM-kultaa ja yhden SM-hopean, joten Kestävyysurheilu.fi:n seurantaurheilija on itsekin tyytyväinen alkukauteensa. Tulevana viikonloppuna Pökälä tavoittelee SM-mitaleita Varsinais-Suomessa maastopyöräilyn puolella syksyn suunnitelmien ollessa vielä auki.

Alkukauden Ranskassa viettänyt maantiepyöräilijä Samuel Pökälä nappasi kesän SM-pyöräilyissä kaksi SM-kultaa ja yhden SM-hopean, joten Kestävyysurheilu.fi:n seurantaurheilija on itsekin tyytyväinen alkukauteensa. Tulevana viikonloppuna Pökälä tavoittelee SM-mitaleita Varsinais-Suomessa maastopyöräilyn puolella syksyn suunnitelmien ollessa vielä auki.

Kesän pääosin Suomessa viettänyt Pökälä ehti torstaina piipahtamaan myös Eurosportin Suomen Tour de France-studiossa juttelemassa ja seuraamassa Ranskan ympäriajon polkijoiden edesottamuksia. Joko Pökälällä itsellään on suuri himo päästä mukaan pyöräilyn kuninkuuskilpailuun?

– Ihan mukava sitä oli käydä seuraamassa studiossa ja muutenkin seurata kisaa, mutta en ole vielä kauheasti ajatellut sitä, että itse pitäisi olla siellä mukana. Ollaan realisteja ja mennään askel kerrallaan eteenpäin, Pökälä kertoo tämän hetken ajatuksiaan Ranskan ympäriajoa kohtaan.

Tammikuun puolivälistä lähtien Ranskassa asustanut ja VC Pays de Loudéac –amatööritallia edustanut Samuel Pökälä palasi Suomeen toukokuun alkupuolella. Pökälä on tyytyväinen varsinkin viimeisiin kilpailuihinsa Ranskassa.

– Huhtikuussa tuli poljettua hyviä kisoja ja sijoituksia ja nelossijoja tuli monta. Niin monta, että olisi toivonut edes yhtä podium-paikkaa, Pökälää jäi hieman kaivelemaan, ettei palkintopallisijoituksia Ranskassa tullut.

– Tultuani Suomeen lähdimme TWD-Länkenin kanssa lähes saman tien Ruotsiin ja sieltä tulikin ihan mukavasti UCI-pisteitä seitsemännen sijan myötä. Kotimaan kisat eivät sen sijaan silloin vielä menneet aivan putkeen ja jonkunlaista ylirasitusta oli havaittavissa kevään kovan kilpailemisen johdosta.

Pökälä pääsi myös edustamaan Suomea ensimmäisiin Euroopan kisoihin Azerbaidzhanin Bakuun. Tuloksena oli aika-ajon 28. sija, mutta maantiellä hän joutui keskeyttämään kovan kuumuuden takia.

– Bakun omista suorituksista jäi huono maku. Oli todella paljon lämpöä, enkä saanut itsestäni omaa kapasiteettiani irti ja molemmat kisat menivät alle oman tasoni, Pökälä harmittelee Bakun kokemuksiaan.

Huippukunto SM-kisoihin

Kesän SM-kisoihin kesäkuun lopulla Pökälä sai kuitenkin kaivettua huippuvireensä esille ja tuloksena oli ensimmäistä kertaa urallaan tuplamestaruus, eli SM-kultaa sekä aika-ajossa että maantiellä. Hienon kesän SM-kisasaldon kruunasi SM-korttelin hopea viime viikonloppuna.

– Aika-ajoon lähtiessä oli vielä epävarma fiilis ja se oli tosi tiukka kisa. Mutta SM-kulta antoi itseluottamusta, kun huomasi että kunto on kohillaan. Maantiekisa ei mennytkään sitten perus käsikirjoituksen mukaan ja päätin itsekin sitten jopa hieman yllättäen lähteä mukaan aikaiseen irtiottoon mukaan. Ja se ei sitten ollutkaan lopulta huono ratkaisu ja tuumin, että olenpahan ainakin valmiiksi pelipaikoilla mukana, kun aletaan kisaa ratkaista.

– 40 kilometriä ennen maalia tuli joukkueenjohdolta viestiä, että voisin ylämäkeen yrittää hieman iskeä porukkaa hajalle ja siinä kävikin niin, että pääsinkin yksin irti hatkaan. Minulla oli siinä kisassa tosi hyvä jalka ja lopussa ei ollut mitään vaikeuksia, Pökälä kertoi ylivoimaisen SM-kullan tuoneesta suorituksestaan.

SM-kortteliin Pökälä tuli suoraan Ruotsin U6 Cycle Tourilta, jossa hän oli päätösetapin kuudes. Korttelissa Pökälän edelle ennätti seurakaveri Oskari Vainionpää, mutta SM-hopea kruunasi komeat SM-kisat.

– Siitäkin kisasta jäi hyvä maku ja kevään kova kisailu polki selvästi huippukunnon SM-kisoihin.

Vaihteeksi maastoon

Viikonloppuna Pökälä polkee vaihteeksi maastopyörällä ja SM-kisoissa Mynämäellä (XCE) ja Liedossa (XCO).

– Maastossa on taas vaihteeksi mukavaa polkea, mutta kyllä huomaa sen, että ajaminen on jäänyt vähiin ja tuntuma on hieman hukassa eikä ole ihan niin varma fiilis poljettaessa, mutta nämä ovat varmasti mukavat kisat, Pökälä odottaa innolla maastokisoja.

Seuraavana viikonloppuna Pökälä polkee joko jälleen maastossa tai sitten pitää treeni viikonlopun kotona. Seuraava maantiekilpailu on luvassa parin viikon päästä Virossa.

Ranskaan paluu epävarmaa – alkukaudelle kiitettävä arvosana

Pökälä on tyytyväinen siihen, että lähti talvella Ranskaan puoliammattilaistalliin ja pääsi polkemaan talvella ja keväällä hyviä kisoja.

– Kyllä se oli ihan hyvä kokemus. Eihän se aina ole herkkua olla siellä yksin, mutta tallin kautta kaikki toimi hyvin. Välillä tuntui siltä, että oli paljon kisoja, mutta se poiki sitten sen huippukunnon SM-kisoihin. Vielä en ole tarkemmin miettinyt syksyä ja sitä, että palaanko Ranskaan. Myös syksyn kilpailut ovat vielä auki, että missä poljen, Pökälä kertoo, ettei ole vielä tarkemmin miettinyt loppukauttaan.

– Mutta syksyllä olisi kiva päästä taas sinne Chrono des Nationsiin (viime vuonna komeasti 11.), jos kutsu tulee ja sehän voisi taas poikia kutsuja jonnekin, jos polkee siellä hyvin. Mutta ensi kauden suhteen ei olla vielä mitään neuvotteluja käyty ja minulla on joka tapauksessa hyvä tilanne, että Länkenin kanssa pääsee ulkomaille kisoja kiertämään, vaikkei ulkomaan tallipaikkaa saisikaan.

Syksyllä Pökälän tarkoituksena on joka tapauksessa viedä opintojaan eli maisterivaihetta eteenpäin Hervannassa Tampereen teknillisessä yliopistossa ja muutenkin Asikkalasta kotoisin oleva Pökälä etenee maltillisin tavoittein urallaan.

– Edelleen mennään kausi kerrallaan eteenpäin ja jalat maassa ja realiteetit muistaen.

Pökälä on saanut myös ohjeistusta ammattilaisurasta pitkäaikaiselta ammattilaispolkijalta Jussi Veikkaselta, joka on Pökälän seurakaveri TWD Länkenissä.

– Jussilta on saanut hieman ohjeistusta ja varsinkin siitä, mitä ei kannata tehdä. Tärkeätähän on ottaa oikeita askeleita urallaan.

– Ja joka tapauksessa taas on yksi askel otettu eteenpäin urallani, niin kuin tavoitteenani on ja kyllä minä voin alkukaudestani antaa kiitettävän arvosanan ja hyvillä fiiliksillä ollaan, Pökälä iloitsee.

Entä ehtiikö pyöräilijä pitää lainkaan kesälomaa?

– Kyllä minä varmaan lyhyen muutaman päivän loman jossain välissä pidän, mutta ei varmaan pidempää. Jos kelit vaan on kohillaan, niin mukavahan kesällä on ajella, Pökälä päättää ja toivoo kyllä edes hieman lämpöisempiä ajokelejä Suomeen.

– Tero Viljanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026