Sää tekee Oberstdorfin viisikymppisestä arvaamattoman

Sääennuste lupaa MM-kisojen päätöspäiväksi pilvistä ja jopa sadekuuroja.

Sääennuste lupaa MM-kisojen päätöspäiväksi pilvistä ja jopa sadekuuroja.

Maastohiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen uskoo, että Oberstdorfin MM-kisojen päätösmatkalla miesten 50 kilometrillä alkaa täysi rähinä puolimatkassa. Ratkaisupaikaksi veikkaillaan Burgstallin rankkaa nousua, joka kiivetään kilpailussa kahdeksan kertaa. 

–  Muutama kierros ehkä odotellaan, mutta jossain vaiheessa, ehkä puolenvälin paikkeilla, alkaa löytyä vauhtia ja porukka pilkotaan pienempiin osiin, Pasanen arveli kilpailun aattona.

Kilpailusta tulee varmasti raskas varsinkin hiihtäjille, jotka ovat kilpailleet kisoissa uutterimmin. Kilpailua edeltäväksi yöksi on luvattu pakkasta, mutta päivällä sää käy pilviseksi.

–  Luvassa on myös pieniä vesikuuroja, mikä muuttaisi kelin edelleen raskaammaksi, Pasanen jatkoi.

–  Ladut ovat aamusta osittain jäiset. Sen jälkeen sää ratkaisee, millaiseksi ne muuttuvat.

Suomen edustajat ovat Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Juho Mikkonen ja Lauri Lepistö. Ristomatti Hakola luopui urakasta aristavan kantapään takia.

Sää ratkaisee kilpailun luonteen

Olympiavoittaja Niskanen on luonnehtinut viisikymppistä jopa kisojen päälajikseen. Kilpailun aattona hän totesi sään vaikuttavan ratkaisevasti kilpailuun.

–  Riippuu paljon kelistä, millaiseksi kilpailu muuttuu, Niskanen kertoi.

–  Kilpailussa on välttämätöntä vaihtaa suksea, ja kelin muutos pitää ennakoida voitelussa. Jos sää pysyy vakiona, kahdella suksiparilla hiihdetään kilpailusta puolet ja puolet.

Niskasen tapaan viestissä kilpaillut Hyvärinen kertoi, ettei hän ollut vielä palautunut viestistä.

–  Onneksi on vielä aikaa, Hyvärinen totesi.

–  Ja vähän ehkä helpottaa, kun hiihdetään perinteisellä. Luistelulihakset käytetty.

Mikkonen toivoi, että alkuviikon lepopäivät ovat parantaneet hiihtovirettä.

–  Ensimmäisen viikon jälkeen olen lepäillyt ja harjoitellut kevyesti, Mikkonen kertoi.

–  Uudella innolla taas mukaan. Toivottavasti kroppa toimii nyt paremmin ja tulee ehjä viisikymppinen.

STT/Pasi Rein

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026