Ruotsin maastohiihtomaajoukkueen uusi päävalmentaja sai potkut neljän kuukauden jälkeen – Suututti huoltotiimin
Viime kauden jälkeen päävalmentaja vaihtunut kahdesti; maastohiihtopäällikkö ja huoltopäällikkö kerran.
Viime kauden jälkeen päävalmentaja vaihtunut kahdesti; maastohiihtopäällikkö ja huoltopäällikkö kerran.
Ruotsin maastohiihtomaajoukkueessa on nähty kevään ja kesän aikana melkoinen määrä muutoksia. Uusin käänne on vastavalitun päävalmentaja Jonas Petersonin irtisanominen tai irtisanoutuminen.
Landslagschefin eli maajoukkuepäällikön tittelillä kulkenut pitkäaikainen päävalmentaja Rikard Grip jätti tehtävänsä keväällä. Tilalle palkattiin Peterson. Pesti kesti toukokuusta elokuulle asti.
Ruotsin hiihtoliitto tiedottaa, että vastedes maastohiihtomaajoukkueen päällikön tehtäviä hoitavat jaetusti Karin Ersson ja Lars Selin.
Ruotsin hiihtoliiton toistaiseksi virkaa tekevä maastohiihtopäällikkö ja Ruotsin hiihtoliiton johtaja Ola Strömberg kertoo julkisesti, että Petersonin ja Ruotsin hiihtoliiton tiet erosivat, sillä osapuolten välillä oli erimielisyyksiä siitä, miten maajoukkueen toimintaa tulisi kehittää. Sen syvemmin hän ei halunnut asiaa kommentoida.
– Tämä on minun ja Jonaksen välinen asia, Strömberg kommentoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.
Aiemmin keväällä Gripin lisäksi myös maastohiihtopäällikkö Johan Sares lähti uusiin haasteisiin. Hieman myöhemmin huoltopäällikkö Urban Nilsson erosi. Strömbergin mukaan Petersonin ja liiton muiden henkilöiden välillä ei ollut skismaa.
– En sanoisi niin. Olemme vain tulleet siihen tulokseen, että hän tekee jotain muuta ja me etsimme uuden ratkaisun. Tässä ei ole tapahtunut mitään dramaattista, Strömberg jatkaa.
Skismaa huoltotiimin kanssa
Ruotsin uutistoimisto TT:n mukaan skismaa on kuitenkin ollut. Petersonin ilmeisesti pakkoraossa tekemään irtisanoutumiseen liittyy riita huoltotiimin kanssa.
Ongelma alkoi keväällä, kun Sares jätti tehtävänsä ja antoi Petersonille vastuun menneen kauden arvioinnista. Peterson tuli siihen tulokseen, etteivät ruotsalaisten sukset luistaneet niin hyvin kuin olisi toivottu. Siksi hän lähti ajamaan muutosta huoltotiimissä.
Muutosten myötä kahdeksan vuotta tehtävää hoitanut huoltopäällikkö Urban Nilsson jätti tehtävänsä, mikä aiheutti konfliktin Petersonin ja jäljelle jääneen huoltotiimin kanssa.
– Siitä on kyse. Sen verran voin sanoa, Peterson vahvistaa SVT:lle.
– Tässä on ollut eri näkemyksiä siitä, miten ja mihin suuntaan toimintaa kehitetään. Sen enempää en asiaa kommentoi, hän jatkoi.
Konfliktia voi myös haistella Strömbergin kommentista, kun SVT kysyi, oliko Petersonin valinta virherekrytointi.
– Se on hyvä kysymys, mutta Jonakselta voisi kysyä, oliko häneltä virhe hypätä tähän tehtävään, Strömberg vastasi.
Urban Nilssonin tilalle uudeksi huoltopäälliköksi tulee Anders Niemi.
Uudella kaksikolla pitkä kokemus valmentamisesta
Uudesta maajoukkueen johtajakaksikosta Karin Ernsson (aiemmin Öhman) on hiihtänyt maajoukkueessa vuosikymmenen ajan 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Erssonilla on kuusi starttia MM-tasolta, joista paras tulos irtosi Lahden MM-kisojen 10 kilometrin perinteisellä vuonna 2001. Tuosta kisasta tuli 25:s sija kaksi ja puoli minuuttia maailmanmestari Bente Skarin takana.
Uransa jälkeen hän on toiminut valmennustehtävissä Ruotsin urheilulukioissa. Lars Selin on toiminut yli 20 vuotta valmennus- ja kehitystehtävissä maajoukkueessa ja hiihtoliitossa.
Huoltopäällikkö Anders Niemi on toiminut maajoukkueen huoltotiimissä jo yli 10 vuoden ajan. Hän on kevällä uransa lopettaneen hiihtäjä Ida Ingemarsdotterin avopuoliso.
Ruotsin maastohiihtomaajoukkue lähtee tulevaan kauteen suuren myllerryksen kautta, kun toimintaa pyörittää neljä uutta päällikköä.
-Juho-Veikko Hytönen




