Ruotsalainen maastohiihto kriisissä ilman koronaakin: Nilsson varoitti pitkäaikaista päävalmentajaa lajinvaihdosta jo vuosi sitten

Stina Nilsson vaihtoi maastohiihdosta ampumahiihtoon ja lisäksi monet muut ruotsalaishiihtäjät ovat täysin kypsiä maajoukkueen ilmapiiriin.

Stina Nilsson vaihtoi maastohiihdosta ampumahiihtoon ja lisäksi monet muut ruotsalaishiihtäjät ovat täysin kypsiä maajoukkueen ilmapiiriin.

Olympiavoittajan lajinvaihto oli melkoinen uutispommi koronauutisten keskelle. Ruotsalaismediat ovat nyt selvitelleet lajinvaihdon taustoja. On todennäköistä, että Nilsson olisi vaihtanut ampumahiihtoon joka tapauksessa, mutta maastohiihtomaajoukkueen tulehtuneen tilanteen takia se saattoi tapahtua jo nyt eikä Pekingin olympialaisten jälkeen.

Helpotti päätöstä

Nilsson ei myönnä asiaa suoraan, mutta kertoi Aftonbladetille maajoukkueen kaoottisen tilanteen vaikuttaneen asiaan.

– Tämä on ollut myrskyinen vuosi. Into ampumahiihtoon vei minut lajinvaihtoon, ei tyytymättömyys (maastohiihtoon). Mutta voin sanoa, että myrskyisä vuosi ehkä auttoi päätöksenteossa ja on tehnyt siitä helpomman.

Nilssonin mukaan maajoukkueessa on ollut hyvä tunnelma viimeksi vuosi sitten. Viime huhtikuussa pitkäaikainen päävalmentaja Rikard Grip jätti tehtävänsä ja siirtyi uusiin haasteisiin. Ruotsalaiset tiedotusvälineet ovat sanoneet, että Grip sai potkut, mutta tätä ei ole virallisesti myönnetty.

Rikard Grip oli Stina Nilssonille erittäin tärkeä henkilö hiihtäjän matkalla maailman parhaiden joukkoon.

– Oli todella ikävää, että hän katosi. Tuntuu, että hänellä oli tärkeä rooli minun lisäkseni oikeastaan koko ryhmälle. Hän toi hyvää ja turvallista energiaa. En usko olevani ainoa, jolla on häntä ikävä.

Kaikki syyllisiä

Nilssonin mukaan maajoukkueen heikko tilanne ei johdu pelkästään Gripin poistumisesta, mutta sillä on ollut suuri merkitys. Olympiavoittaja kertoo, ettei hän olisi pysynyt maastohiihtäjänä, vaikka Grip olisikin jatkanut maajoukkueessa.

– Kirjoitin hänelle jo keväällä, että vaihdan pian ampumahiihtoon.

Nilssonin mukaan Grip oli tuolloin järkyttynyt päätöksestä, mutta sunnuntaina hän ei järkyttynyt, sillä Gripiä oli varoitettu.

Ruotsin hiihtoliiton maastohiihdon tilanne on ollut viimeisen 12 kuukauden ajan erittäin sekava. Gripin lähtö sai aikaan dominoefektin, jonka myötä maajoukkueesta lähtivät myös maastohiihdon johtaja ja huoltopäällikkö. Uusien valmentajien tulon jälkeen maajoukkueen huollosta uhkasi irtisanoutua lisää väkeä, jolloin Gripin tilalle tullut Jonas Peterson irtisanoutui vain muutaman kuukauden pestin jälkeen.

Nilssonin mukaan kaaoksen luomisessa mukana ovat olleet kaikki osapuolet, eivätkä maajoukkueurheilijat itsekään ole olleet täysin syyttömiä.

Expressenin mukaan Gripiä yritettiin jopa saada takaisin päävalmentajaksi vielä viime vuoden loppupuolella, mutta Ruotsin hiihtoliiton päättävät elimet estivät tämän. Tämän kauden päätteeksi maajoukkueesta ovat lähdössä miesten valmentajat Mattias Nilsson ja Fredrik Uusitalo.

-Juho-Veikko Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026