Riina Kuuselo ei halua sortua ylivauhtiin polkujuoksun MM-kisoissa

Riina Kuuselo on yksi kolmesta Suomen naisedustajasta polkujuoksun MM-kisoissa Portugalin Mirandha do Corvossa. Kuuselo odottaa lauantaina juostavaa 44 kilometrin ja yli 2000 nousumetriä sisältävää matkaa hyvillä, mutta hieman epävarmoilla fiiliksillä.

– Talvi ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Minulla oli pitkään pohjevamma ja pääsin vasta huhtikuussa aloittamaan juoksun. Ei ole vielä päässyt sellaiseen kuntoon kuin toivoisin.

{mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}

Riina Kuuselo on yksi kolmesta Suomen naisedustajasta polkujuoksun MM-kisoissa Portugalin Mirandha do Corvossa. Kuuselo odottaa lauantaina juostavaa 44 kilometrin ja yli 2000 nousumetriä sisältävää matkaa hyvillä, mutta hieman epävarmoilla fiiliksillä.

– Talvi ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Minulla oli pitkään pohjevamma ja pääsin vasta huhtikuussa aloittamaan juoksun. Ei ole vielä päässyt sellaiseen kuntoon kuin toivoisin.

{mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}

Kuuselo kokee kuitenkin olevansa nousukunnossa. Tilanne pohkeen kanssa on tällä hetkellä hyvällä mallilla ja jalan pitäisi kestää lauantaina maaliin saakka.

– Olin epävarma vamman suhteen, että kannattaako sen jälkeen edes tämmöisiin kisoihin lähteä. Seurakavereiden puolelta on ollut vahva tuki ja kannustus, että kyllä kannattaa, Kuuselo kiittelee.

Irlannissa vuorille

Kuuselo on asustellut töidensä takia syksystä lähtien Irlannissa. Suunnistaminen on entiseltä maajoukkuesuunnistajalta jäänyt uudessa asuinmaassa vähemmälle, mutta maisemanmuutos on tuonut harjoitteluun mielekkyyttä.

– Suunnistusmahdollisuudet ovat Irlannissa aika heikot. Olen maajoukkueurani jälkeen haastanut itseäni lähinnä polkujuoksukisoissa, ja siihen Irlanti tarjoaa hienot mahdollisuudet.

Kuuselo otti syksyllä Irlantiin muuttaessaan tavoitteekseen suunnata vuorille joka viikonloppu. Syksyllä suunnitelmat toteutuivat, ja pitkän tauon jälkeen Kuuselo on päässyt viimeisen kuukauden aikana jälleen mäkitreenin pariin.

Kilpailu itseään vastaan 

Ensimmäistä kertaa polkujuoksun MM-kisoissa mukana oleva Kuuselo lähtee kilpailuun maltillisin tavoittein. Tarkoitus on pystyä juoksemaan vahvasti loppuun asti.

– Koitan olla sortumatta siihen, että lähtee alussa ylivauhtia ja hyytyy sitten. Ennemmin yritän juosta sellaisen tasapainoisen kisan. Vaikea sanoa, mitä se on muihin nähden.

– Sen verran olen kuitenkin juossut näitä vuorikisoja, että kyllä sitä aikalailla lopulta juoksee vain itseään ja niitä mäkiä vastaan, Kuuselo päättää.

-Meri Maijala

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026