Raitasen kunto kehittyy hyviksi havaituin harjoittein kohti Dohaa, suunnitelmat pitkällä jo olympiakaudellekin
Estejuoksija Topi Raitasen kilpailukausi on edennyt MM-Dohaan valmistautumisjaksolle, josta ensimmäinen osa sujuu Pajulahdessa alppimajassa ja toinen osa Turkin Belekissä. Raitasen kesä on tuonut ennätyksiä ja onnistuneita juoksuja sekä korkean paikan leirijaksolta ajatuksia olympiakauteen.
Estejuoksija Topi Raitasen kilpailukausi on edennyt MM-Dohaan valmistautumisjaksolle, josta ensimmäinen osa sujuu Pajulahdessa alppimajassa ja toinen osa Turkin Belekissä. Raitasen kesä on tuonut ennätyksiä ja onnistuneita juoksuja sekä korkean paikan leirijaksolta ajatuksia olympiakauteen.
MM-kisoihin on aikaa kuukausi, jossa ei ihmeitä tehdä.
– Kunto on mennyt koko kesän aikana eteenpäin, ja olen pystynyt koko ajan tekemään hyviä harjoituksia. Nyt kun saa taas hyvän ja vahvan vireen jalkoihin. Harjoittelun kautta se tulee, Raitanen tuumii kysyttäessä mitä hän kaipaa juoksuunsa.
MM-Dohan kuumat olosuhteet ovat puhuttaneet ja mietityttäneet monia, mutta Raitanen on jo kaksissa arvokisoissa osoittanut suorittavansa mainiosti helteessäkin. Universiadeissa Taipeissa 2017 tuli lopulta pronssia, eikä viime vuoden EM-Berliinissäkään ollut lämmöstä puutetta.
– Taipei oli yksi tärkeä kokeilu siihen, kun halusimme testata niitä olosuhteita, jotka tulevat Dohassa ja Tokiossa vastaan. Se onnistui silloin hyvin. Hyvissä ajoin mentiin paikalle, ja juoksin silloin kauden parhaan juoksuni siellä. Se oli hyvä testi, Raitanen sanoi.
Dohaan kuumuuteen hän valmistautuu siirtymällä Pajulahdesta Turkin Belekiin 21. syyskuuta. Turkista hän siirtyy MM-maisemiin 27. syyskuuta.
Raitasen alkukauden pääkilpailu oli Paavo Nurmi Games, jossa syntyi ennätys (8.21,47), MM-raja ja olympiaraja. Sen jälkeen oli hyvä jatkaa kautta. Paavo Nurmen kisojen esteiden lisäksi hän on tuntemustensa osalta erityisen tyytyväinen Lapinlahden Motonet GP:n esteisiin.
– Paavo Nurmi Games oli alkukesään erittäin hyvä onnistuminen. Juhannuksen jälkeen lähdettiin korkean paikan leirille, ja siellä jouduttiin viimeisellä viikolla jättämään välistä. Kovia rataharjoituksia ei ollut pitkään aikaan ennen Lapinlahtea, ja silti pystyin juoksemaan niin hyvin. Ei ollut ehkä niin irtiottava kisa, mutta silti pystyin juoksemaan hyvin. Ne ovat jääneet parhaimpana mieleen, Raitanen sanoo.
Toimivaksi havaittua korkean paikan harjoittelua tulossa kesäkauteen lisää
Katse on tiukasti Dohaan, mutta lähiaikoina suunnitelmat tarkentuvat myös jo kohti Tokion olympialaisten ja EM-kilpailuiden kesää.
– Yksi vaihtoehto on, että kesä operoidaan korkealta käsin. Tehdään tukikohta korkealle ja hyödynnetään sitä mahdollisimman paljon. Tuntuu, että se (korkealla harjoittelu) toimii. Pyritään siihen, että pidettäisiin korkean vaste mahdollisimman hyvänä läpi kilpailukauden, Raitanen kertoi.
Kesän harjoitusjakso St. Moritzissa onnistui hyvin, sillä Raitasen mainitsema Lapinlahden kisa sekä kaksi viikkoa korkealta tulon jälkeen Joensuun Motonet GP:ssä juostu 3000 metriä (7.52,82) osoitti vireen olevan kohdallaan. Raitasen valmentaja Janne Ukonmaanaho sanoo sen kertoneen hyvää myös siksikin, että kesän harjoittelu tähtäsi siihen, että kunto olisi Dohassa hyvä, joten mitään suurempia aikaodotuksia ei ollut.
– Topilla suorituskykyisyys säilyy hyvin perusharjoitusjaksollakin, ja hän pystyy juoksemaan suoraan harjoitusjaksolta kovalla tasolla. Jakso korkealla oli onnistunut, ja korkealla harjoittelu toimii Topille koko ajan paremmin ja paremmin, hän sanoo.
MM-kisavireen viimeistely hyviksi havaituilla harjoituksilla
Ukonmaanaho on tyytyväinen urheilijan kunnonkehitykseen kesän aikana. Toki kilpailuiden osalta kovempivauhtisiakin olisi ollut toiveissa, jotta Raitanen olisi päässyt kunnolla näyttämään potentiaaliaan ajallisesti. Hyviä kisoja hän on juossut koko kesän.
– Topi on sellainen juoksija, että on parhaimmillaan ryhmäjuoksuissa. Nyt ei ole osunut ihan sellaisia kisoja kuin olisimme vauhdin puolesta halunneet. Ei ole osunut sellaisia, jossa olisi menty alusta asti tasaisen kovaa vauhtia. Siksi estetuloksessa on vielä potentiaalia parantaa, Ukonmaanaho sanoo.
Kun haetaan ennätyksiä, kilpailukumppaneilla on suuri merkitys.
– Topin vahvuus on arvokisatyyliset juoksut, kehittämisen kohteena kovavauhtiset kisat, Ukonmaanaho sanoo.
Dohaa kohti mentäessä Raitanen sopeutuu ensin perusharjoittelulla Pajulahden alppimajaolosuhteisiin. Sen jälkeen kisavire kaivetaan kovemmilla irtiottavilla harjoituksilla. Ohjelmassa on hyväksi havaittuja harjoituksia.
– Seuraavalla viikolla hän juoksee 10×1000 metriä anakynnyksellä, sitten torstaina vk-harjoituksen, jonka päälle kakssatasia. Sitten seuraavana viikonloppuna hän tulee juoksemaan ensimmäisen kovemman rataharjoituksen. Siinä tulee yhdistelmänä keskipitkiä vetoja aidoilla ja ilman aitoja. Tyypillisesti olemme juosseet 800 ja 400 metrin välisiä pudotussarjoja, lähteneet pidemmistä vedoista ja loppuun lyhyempiin vetoihin. Sitten muutama harjoitus ja Belekiin, Ukonmaanaho kertoo.
Raitanen on viime vuosina nähty loppuvuodesta EM-maastoissa, mutta tällä kertaa ne eivät näillä näkymin ole suunnitelmissa. Hän aikoo mahdollisesti loppuvuodesta juosta ainakin yhden maantiekympin.
-Heidi Lehikoinen




