Quintana etappivoittoon – Bernalin osakkeet nousussa?

Ranskan ympäriajon 18. etappi ei tarjonnut jännittävistä hetkistä huolimatta ratkaisuja kokonaiskilpailun suhteen suuntaan tai toiseen.

Ranskan ympäriajon 18. etappi ei tarjonnut jännittävistä hetkistä huolimatta ratkaisuja kokonaiskilpailun suhteen suuntaan tai toiseen.

 

 Movistarin kolumbialainen Nairo Quintana päästettiin mukaan irtiottoporukkaan. Yli kahden tuhannen metrin korkeudessa kasvanut taskuraketti (58kg) oli päivän etapilla kuin kotonaan ottaen etappivoiton 1:35 erolla ennen Romain Bardet’a ja parennellen sijaansa selvästi kokonaiskilpailussa. Kun jäljellä on vielä kaksi ratkaisevaa etappia, on seitsemännellä sijalla olevalla Quintanalla eroa kärkeen 3:54. On selvää, että Quintanaa ei päästetä enää irtiottoon.

Päivän etappi:

18

Ennakkosuosikkien ryhmässä niin ikään kolumialaisella Egan Bernalilla (Team Ineos) oli kulkupäivä. Nuorten kilpailun johtajan valkoista paitaa kantava Bernal iski Col du Galibierin nousussa karkuun ja onnistui lopun alamäessä pitämään eron. Muihin kokonaiskilpailun kärkimiehiin Bernal sai revittyä eroa lopulta 32 sekuntia.

Team Ineos twiittasi kilpailun jälkeen Bernalin kommentin, jonkan mukaan Gerant Thomas oli usuttanut Bernalin iskuun. Nähtäväksi ajaako viime vuotta vaisumpi Thomas tallikaveri Bernalille.

Keltaita paitaa kantava Julian Alaphilippe oli vaikeuksissa Col du Galibierin loppuosassa ja jäi jo ennakkosuosikeista yli 20 sekunnin päähän, mutta iski loppualamäessä taidokkaasti ja riskejä kaihtamatta eron kiinni.

– Otin paljon riskejä alamäessä. Sitä on mahdotonta laskea nopeammin. Halusin todellakin puolustaa paitaani, kommentoi Alaphilippe cyclingnews.comin mukaan.

Tilastoguru @ammattipyöräily twiittasi etapin jälkeen Quintanan lyöneen Col du Galibierin nousussa selvästi Frank Schleckin ennätyksen vuodelta 2011. 

Päivän etappi kolmessa minuutissa:

Kestääkö Alaphilippe jäljellä olevat kaksi päivää. Tämän päivän perusteella kovimman haasteen tulee heittämään Egan Bernal.

Huominen etappi:

19

18. etapin tulokset:

sija Ajaja Aika
1 Nairo Quintana (Col) Movistar Team 5:34:15  
2 Romain Bardet (Fra) AG2R La Mondiale 0:01:35  
3 Alexey Lutsenko (Kaz) Astana Pro Team 0:02:28  
4 Lennard Kämna (Ger) Team Sunweb 0:02:58  
5 Damiano Caruso (Ita) Bahrain-Merida 0:03:00  
6 Tiesj Benoot (Bel) Lotto Soudal 0:04:46  
7 Michael Woods (Can) EF Education First    
8 Egan Bernal (Col) Team Ineos    
9 Serge Pauwels (Bel) CCC Team    
10 Steven Kruijswijk (Ned) Team Jumbo-Visma 0:05:18  
11 Emanuel Buchmann (Ger) Bora-Hansgrohe    
12 Thibaut Pinot (Fra) Groupama-FDJ    
13 Geraint Thomas (GBr) Team Ineos    
14 Julian Alaphilippe (Fra) Deceuninck-QuickStep    
15 Rigoberto Uran (Col) EF Education First    
16 Mikel Landa (Spa) Movistar Team    
17 Richie Porte (Aus) Trek-Segafredo    
18 Warren Barguil (Fra) Arkéa Samsic 0:05:43  
19 Alejandro Valverde (Spa) Movistar Team 0:06:16  
20 Guillaume Martin (Fra) Wanty-Gobert 0:06:47  

Kokonaistilanne 18 etapin jälkeen:

Sija Ajaja Aika
1 Julian Alaphilippe (Fra) Deceuninck-QuickStep 75:18:49  
2 Egan Bernal (Col) Team Ineos 0:01:30  
3 Geraint Thomas (GBr) Team Ineos 0:01:35  
4 Steven Kruijswijk (Ned) Team Jumbo-Visma 0:01:47  
5 Thibaut Pinot (Fra) Groupama-FDJ 0:01:50  
6 Emanuel Buchmann (Ger) Bora-Hansgrohe 0:02:14  
7 Nairo Quintana (Col) Movistar Team 0:03:54  
8 Mikel Landa (Spa) Movistar Team 0:04:54  
9 Rigoberto Uran (Col) EF Education First 0:05:33  
10 Alejandro Valverde (Spa) Movistar Team 0:05:58  
11 Richie Porte (Aus) Trek-Segafredo 0:06:30  
12 Warren Barguil (Fra) Arkéa Samsic 0:07:47  
13 Guillaume Martin (Fra) Wanty-Gobert 0:15:11  
14 Fabio Aru (Ita) UAE Team Emirates 0:16:21  
15 Roman Kreuziger (Cze) Dimension Data 0:17:00  
16 David Gaudu (Fra) Groupama-FDJ 0:18:37  
17 Xandro Meurisse (Bel) Wanty-Gobert 0:22:43  
18 Romain Bardet (Fra) AG2R La Mondiale 0:23:39  
19 Daniel Martin (Irl) UAE Team Emirates 0:34:23  
20 Sébastien Reichenbach (Swi) Groupama-FDJ 0:35:52  

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026