Monet muistavat Jouko ”Jokkeri” Elevaaran, 71, parhaiten vuoden 1980 Moskovan olympialaisten kaksinkertaisen mitalistin Kaarlo Maaningan pitkäaikaisena valmentajana. Valmentamisen merikarvialaislähtöinen Elevaara aloitti Posiolla, jossa hän toimi paikallisen Pyrinnön valmentajana ja toiminnanjohtajana vuosina 1967-73. Seura nousi tuona aikana maan parhaiden yleisurheiluseurojen joukkoon. Läpimurtovuosi oli 1969, jolloin Pyrintö oli Suomen paras ikäkausiseura. Vuonna 1973 se oli seuraluokittelupisteissä maan toiseksi paras yleisurheiluseura.

– Menestyksen taustalla olivat isot massat. Ne työnsivät alhaalta päin kärkeä ylöspäin. Posion Pyrinnön maastojuoksujoukkueeseen päästäkseen täytyi olla tosi kova juoksija. Sama päti koko Suomen kestävyysjuoksuun 70-luvulla, sanoo omalla aktiiviurallaan kymmenottelua harrastanut Elevaara.

Suomalaisen kestävyysjuoksun taso on tunnetusti hiipunut. Merikarvialla asuvan Elevaaran mukaan uuden nousun aikaansaamiseksi tarvittaisiin intomielisiä vetäjiä, jotka aloittaisivat pitkäjänteisen työn nuorten kanssa.

– Näiden vetäjien kannattaisi viedä sanomaa ei vain joka kylään vaan joka taloon. Näin tein itse Posiossa. Mutta ei tänä päivänä kukaan ole niin hullu, että lähtisi tällaiseen. Aikoinaan meitä hulluja valmentajia oli monta.

Posiolta Elevaara siirtyi Saarijärven Pullistukseen valmentajaksi ja toiminnanjohtajaksi. Posiolla Elevaara oli aloittanut käytännössä tyhjästä. Saarijärvellä oli jo valmiiksi hyviä juoksijoita. Lisäksi moni aikuisikään ehtinyt lahjakas juoksija seurasi Elevaaraa Posiolta Saarijärvelle. Laadukkaan valmennuksen lisäksi heille löytyi työharjoittelu- tai opiskelupaikka. Yksi näistä nuorista oli Kaarlo Maaninka.

– Saarijärvellä kymmenen parhaan kympin juoksijan keskiarvoaika oli noin 29 minuuttia. Tuohon aikaan jotain alle puolentunnin tai 29 minuutin tuloksia ei Suomessa niin noteerattu. Ne olivat tavanomaisia tuloksia.

Suomen kestävyysjuoksun tason hiipumisen taustalla on muun muassa yhteiskunnallisia muutoksia. Nuoriso liikkuu luontaisesti aiempaa vähemmän.

– Myöskään Suomen kansan taholta ei tule enää painetta kestävyysjuoksumenestykseen. Kansa tyytyy siihen, että meillä on hyviä jääkiekkojoukkeita, rallikuskeja, formula-ajajia sekä lento- ja koripallojoukkueita. Mediakaan ei enää uutisoi juuri lainkaan kestävyysjuoksusta.

Juoksuvalmennus jäi työkentän laajetessa

Elevaara valmensi Martti Vainiota vuosina 1980-82. Maaningan ja Vainion lisäksi muita merkittäviä juoksuvalmennettavia ovat olleet esimerkiksi Esa Tikkanen, Seppo Nikkari, Esko Lipsonen, Risto Pentikäinen, Arto Kuusisto ja Pasi Mattila.

Saarijärven Pullistuksessa Elevaara toimi vuosina 1973-77 Jo Posion vuosina Elevaara oli osallistunut kestävyysjuoksun ohella muun muassa muiden yleisurheilulajien valmennukseen. Saarijärvellä työkenttä laajeni niin urheilussa kuin sen ulkopuolella.

– Minun täytyi valmentaa myös lentopalloilijoita, hiihtäjiä ja suunnistajia. Lisäksi työlistalla oli esimerkiksi Saarijärven juhannuskisoja, Kisasuoja-monitoimitalon toimintaa, seuran omaa Saarijärvi-lehteä, Lomakouheroa ja metsätöitä. En kertakaikkiaan pystynyt enää kauhean työkiireen takia paneutumaan valmentamiseen niin paljon kuin olisi pitänyt. Siinä tuli varmaankin menetettyä lahjakkaita juoksijoita.

Posio yleisurheiltiin Suomen kartalle 1970-luvun vaihteessa. Pyrinnön toiminnanjohtaja ja valmentaja Jouko Elevaara antamassa onnenpotkua Italiaan 22-vuotiaiden maaotteluun kesällä 1972 matkaaville kolmiloikkaaja Matti Isopoussulle ja kestävyysjuoksija Kaarlo Maaningalle (oik.). Kuva: Lapin Kansa/Arkisto

Saarijärveltä Elevaara siirtyi Lahden Kiekko-Reippaan toiminnanjohtajaksi. Sittemmin hän palasi Merikarvialle ja keskittyi entistä enemmän tanssilavabisnekseen. Ensimmäiset huvitilaisuutensa Elevaara oli järjestänyt jo 60-luvulla Posiolla hankkiessaan Pyrinnölle varoja. 80- ja 90-lukujen edetessä hän hankki tanssipaikkoja eri puolilta maata. Parhaimmillaan Elevaara pyöritti samaan aikaan yhtätoista tanssipaikkaa.

Viihdekeskus Merikievarin toimintaa Elevaara alkoi pyörittää vuonna 1983. Myöhemmin hän perusti sen yhteyteen Merikievarin Menijät -juoksutallin, johon kuului muun muassa esteissä nuorten arvokisamitaleja voittanut Arto Kuusisto.

– Toiminta lähti hyvin alkuun ja mukana oli lahjakkaita nuoria. He olivat töissä Merikievarissa tai opiskelivat muualla. Yhtälö ei lopulta kuitenkaan toiminut muiden työkiireideni takia. Vielä 80-90 -lukujen taitteessa valmennuksessani oli hyviä turkulaisia nuoria, jotka kävivät Merikarvialla treenaamassa. Heitä olivat muun muassa Tomi Kankare sekä Keron veljekset Jukka ja Jaakko.

Lisää kimmoisuutta

Elevaara kävi ennen Posion vuosiaan Pajulahden liikuntaohjaaja- ja valmennuskurssin.

– Valmennusmenetelmieni voi sanoa olevan omien oivallusten ja kokemusten tulosta. Kun paljon teki, huomasi ja oivalsi monta asiaa. Näin on varmaan muillakin.

Elevaara julkaisi vuonna 1979 Huippukunnon käsikirja -nimisen valmennusoppaan. 1980-luvulla hän kehitti alun perin hiihtäjille tarkoitetun Jokkerin ventti -kuntopiirin, joka on nykyäänkin monien kestävyys- ja kuntourheilijoiden käytössä.

– Aina silloin tällöin joku mainitsee käyttävänsä tätä kuntopiiriä. Se sisältää kovia lihaskunto- ja hyppelyharjoituksia. Nykyäänhän vastaavanlaisia harjoituksia on erilaisissa aerobiceissa ja muissa.

Elevaaran kehittämä treenimuoto sai alkunsa Posiolla.

– Halusin kehittää harjoitteita, joita pystyy tekemään sisällä pienessä tilassa ilman mitään välineitä. Yllättäen ne olivat niin tehokkaita, että tulokset näkyivät myös juoksussa.

Elevaara kertoo seuranneensa viime vuosina suomalaisjuoksijoita lähinnä teeveestä.

– Monille heistä tällaiset lihaskunto- ja hyppelyharjoitukset tekisivät hyvää. Kun harjoittelee paljon hypähtelemällä rytmikkäästi päkiöillä, päkiöillä jaksaa juostakin pitkään ilman reisien puutumista. Askel kimmahtaa ylöspäin. Eikä jysähdä alaspäin niin, että takapuoli putoaa aina kymmenen senttiä alaspäin painopisteestä. Juoksijan täytyy olla niin kimmoisa, että tuntuu kuin tuuli veisi haavanlehteä pitkin tasaista maata, Elevaara kuvailee.

Treeniä metsässä

Elevaara kertoo, että tekisi nyt valmentajana joitain asioita toisin.

– En hyväksynyt ennen lapsilla ollenkaan jalkapallon pelaamista. Muillakin kestävyysjuoksuvalmentajilla oli ennen sama puute. Nyt antaisin kakaroiden kirmata pallon perässä vaikka kuinka paljon. Siinä tulee juoksua tuntitolkulla. Välillä levätään ja taas juostaan.

– Kun kävin aikanaan valmennettavieni kanssa treenaamassa Algeriassa, Marokossa ja Tunisiassa, ihmettelimme kun kakarat juoksivat siellä koko ajan jonkun räsypallon perässä. Pian sieltä alkoi tulla kovia vitosen ja tonnivitosen juoksijoita. Jalkapalloa pelaamalla saadaan juoksuun esimerkiksi rytminmuutoskykyä ja kepeyttä. Jos lapset tekevät vain yksitotista juoksuharjoittelua, he eivät jaksa sitä riittävästi.

Toiseksi Elevaara veisi peruskestävyyttä ja palautusta edistävät harjoitukset metsään tai suolle.

– Metsässä voisi tehdä niin kevyitä juoksulenkkejä kuin pitkiä kävelylenkkejä. Välillä voitaisiin kömpiä suolla. On hölmöä juosta jatkuvasti kovalla alustalla. Kimmoisuus katoaa ja tulee vammoja. Kun juoksija pääsisi metsästä tartanille piikkarit jalassa, hänelle tulisi tunne, että on suorastaan lähdössä lentoon. Juoksussa olisi juhlan tuntua.

Jouko Elevaara Merikievarin pihalla. Kuva: Kristiina Dyer

Maalissa katsotaan vain aikaa

Elevaara toteaa, että joidenkin mielestä jo 16-17 -vuotiaana pitää lähteä juoksemaan etelään.

– Siellä sitten juostaan panta päässä ja tietokone ranteessa. Tällaista ei tarvita. On päinvastoin tehokkaampaa kahlata lumikinoksessa kaksi-kolme kuukautta.

– Itse olen kahlannut nyt Saarijärven metsissä raivaussahan kanssa ja olen 71-vuotiaana kovassa kunnossa. 20-vuotiaalla kunto nousee lumikinoksissa julmetusti ilman raivaissahaakin. Kun tienreunat alkavat sulaa, sinne on hyvä mennä juoksemaan.

Elevaara ei ylipäätään kannata tieteellistä valmennusta.

– Nykyään touhu tuntuu olevan sellaista, että juostaan tunti ja sen jälkeen katsellaan tietokoneelta juoksulenkin sykkeitä ja muita kolme tuntia. Minun oppieni mukaan pitäisi juosta kolme tuntia ja sen jälkeen voisi halutessaan katsella tuloksia tietokoneelta tunnin. En itse tunne nykyisiä hienoja laitteita ja termejä. Mutta tiedän millä keinoilla kymppi voidaan juosta lujaa. Maalissa ei kysytä millä termeillä on harjoiteltu. Siellä katsotaan vain aikaa.

Elevaara on vähitellen karsinut tanssilavabisneksiään. Nykyään hän vastaa enää yhden tanssipaikan toiminnasta. Elevaara on tekemässä kymmenen vuoden tauon jälkeen paluuta valmennustoimintaan. Hän aikoo olla jatkossa mukana lupaavien turkulaisten juoksijoiden valmennuksessa.

– Uskon siihen, että Suomesta voi edelleen tulla menestyviä kestävyysjuoksijoita. Mutta ilman työntekoa se ei onnistu.

-Juhana Unkuri