Piippo odottaa jo pääsyä vapaan suksille: ”Nyt yritän vain elää tässä hetkessä”
Eveliina Piippo on monen asian osalta kauden alla erittäin hyvässä tilanteessa, mutta lonkka- ja selkävaivojen kuntoutuminen on tehnyt syksyn harjoittelusta poikkeuksellista. Siksi ensimmäinen tavoite onkin päästä tilanteeseen, että hän olisi kilpailukunnossa kotimaan koitoksiin.
Eveliina Piippo on monen asian osalta kauden alla erittäin hyvässä tilanteessa, mutta lonkka- ja selkävaivojen kuntoutuminen on tehnyt syksyn harjoittelusta poikkeuksellista. Siksi ensimmäinen tavoite onkin päästä tilanteeseen, että hän olisi kilpailukunnossa kotimaan koitoksiin.
Vaikka Piipolla on ollut lonkan ja selän kanssa haasteita, on harjoituskauteen kuulunut myös paljon iloisia asioita.
– Koen, että heikkouksiani on saatu oikeasti eteenpäin. Ehkä vähän viivellä, kun oli tosi iso panostus silloin keväällä kestävyyskunnon kustannuksella. Mutta kun lisättiin sitä, että kestävyyspuoli lähti toimimaan, löysin yhä paremman balanssin ja jälkiviiveellä työ alkoi näkyä tasurissa. Uskon, että se on parhaalla tasolla mitä se on ollut. On saatu kehitettyä yläkropan voimakapasiteettia. Ei se varmasti vielä riittävä ole, mutta olen tyytyväinen siihen. Toivon, että ensi kaudella voisi keskittyä vähän muihinkin juttuihin, Piippo naurahtaa.
Onko tasatyöntöä ajatellen ollut jotain tyypillistä harjoitusta?
– Alkukaudesta oli puhtaasti voimaa ennen kuin otettiin hirveästi tasuria mukaan. Sitten siirryttiin enemmän lajitekemiseen. Olemme ottaneet voimatreenin yhteyteenkin loppukesästä nopeampia tasureita, eli heti kun yläkropan voimatreeni oli ohi, siirryin suoraan rullille. Koen, että se toimi ihan hyvin.
Piippo on myös tyytyväinen siihen, että syksykin on sujunut ilman flunssaa tai vastaavia terveysmurheita.
– Olen henkisesti ja fyysisesti hyvässä tilassa vuodenaikaan nähden.
Minkälaista vastapainoa tällä hetkellä etänä sujuvat Denverin yliopisto-opinnot ovat tarjonneet?
– Kun ei päässyt suksille eikä juoksemaan, olisi ollut paljon vaikeampaa pitää mieli kirkkaana ja fokus oleellisessa, jos treenien välissä olisi tyhjää aikaa. Nyt on mennyt tosi hyvin: kun olen harjoittelemassa, keskityn harjoitteluun ja treenien välit teen muita juttuja, keskityn siihen opiskeluun. Uskon, että se on parantanut tekemisen ja elämänlaatua aika paljon.
Kuntoutuksen jälkeen Piippo on päässyt jo lähes kuukauden verran hiihtämään tasatyöntöä, nyt jo vähän vuorohiihtoakin.
– Toivon, että seuraavalla leirillä viimeistään saisin vapaan suksen jalkaan. Olen elämäni vesijuoksu- ja pyöräilykunnossa, mutta saa nähdä miten ne siirtyy sukselle.
Vesijuoksu, uinti ja pyöräily eivät ole Piipolle aiemminkaan täysin vieraita harjoitusmuotoja olleet.
– Ei oikeastaan aiemmin, mutta tänä kesänä niitä otettiin mukaan jo ennen isompia ongelmia. Vesijuoksua on tullut tehtyä enemmän, se on kuitenkin hengitys- ja verenkiertoelimistölle vähän parempaa kuin että oltaisiin vaaka-asennossa. Ehkä niitä (lajeja) olisi syytä pitää vähän mukana jatkossakin-
Piipon ensimmäinen tavoite on päästä ylipäätään kisakuntoon kotimaassa.
– Arvokisat sytyttävät edelleen, ja toivon, että siellä olisi ensi talven paras kunto. Nyt yritän vain elää tässä hetkessä ja saada itseni ensin Suomen kisoihin.
-Heidi Lehikoinen




