Petter Northug jatkaa hiihdon kommentointia ensi talven televisiolähetyksissä, mutta häntä ei saa enää kutsua asiantuntijaksi

Uransa lopettanut hiihtotähti Petter Northug jatkanee edellistalven tapaan esiintymistään Norjan TV2 -kanavan maastohiihtolähetyksissä. Hän on toiminut maastohiihtoasiantuntijana kommentoiden urheilijoiden suorituksia ja lajissa tapahtuvia käänteitä. Alkavalla kaudella häntä ei saa kuitenkaan enää kutsua asiantuntijaksi.

Uransa lopettanut hiihtotähti Petter Northug jatkanee edellistalven tapaan esiintymistään Norjan TV2 -kanavan maastohiihtolähetyksissä. Hän on toiminut maastohiihtoasiantuntijana kommentoiden urheilijoiden suorituksia ja lajissa tapahtuvia käänteitä. Alkavalla kaudella häntä ei saa kuitenkaan enää kutsua asiantuntijaksi.

 

Syy ei ole Northugin tietämyksen vähentyminen kuuman kesän aikana. Syy tittelin poistumiseen liittyy Northugin oman yhtiön vastikään lanseeraamaan urheilulasimallistoon. Northugin tuotemerkin omistama yhtiö on sopinut yhteistyökumppanuudesta Norjan hiihtomaajoukkueen kanssa eli hänellä on kaupallinen suhde urheilijoihin ja lajiliittoon, jonka lajia hän kommentoi.

Aiemmin Norjassa on herättänyt keskustelua eri urheilulajien menestysnimien esiintyminen asiantuntijoina samalla kun heillä on ollut merkittäviä kaupallisia sidonnaisuuksia lajiin.

Norjan kakkoskanava haluaa pitää journalistisen sisällön ja kaupallisuuden mahdollisimman avoimesti erillään. Uuden sponsorisopimuksen johdosta Northugilta riisutaan asiantuntijan titteli pois.

– Me haluamme täsmentää, kuka on TV2:n asiantuntija omalla alallaan ja kuka toimii vieraana tietojen ja taitojensa ansiosta, kertoo Norjan kakkoskanavan urheilutoimituksen päällikkö Vegard Jansen Hagen uutistoimisto NTB:lle.

Jansen Hagen kertoo, että Northugia ei enää kutsuta maastohiihtoasiantuntijaksi hänen kommentoidessaan lajia. Maastohiihtoasiantuntijana kanavalla jatkaa ex-maajoukkuehiihtäjä Kristin Störmer Steira.

– Tarkoitus ei ole jättää Petteriä lähetysten ulkopuolelle, mutta täsmentää hänen rooliaan televisiossa ja netissä. Katsojien on oltava varmoja siitä, ettei taustalla ole piilosuhteita tai salaisia kaksoisrooleja. Tämän pitää olla suoraselkäistä, rehellistä ja avointa, Jansen Hagen toteaa.

Televisiokanava julkaisi tällä viikolla listan 25 henkilöstä, jotka esiintyvät TV2:n urheilulähetyksissä. Samalla tuotiin esiin heidän sidonnaisuutensa elinkeinoelämään sekä mahdolliset valmennus- ja parisuhteet kommentoitavaan lajiin.

Northugilla on ensi talveksi sopimus kymmenestä tv-lähetyksestä Norjan TV2:n kanssa. Lisäksi hän on mukana muutamassa muussa kanavan taustaprojektissa. TV2 ei televisioi maailmancupia eikä Norjan kansallisia mestaruuskisoja, vaan näihin lähetysoikeudet ovat vielä toistaiseksi yleisradioyhtiö NRK:lla.

Kanava ilmoittaa, että Kristin Steira on Norjassa harjoittelevien nuorten kiinalaisten Team Chinan urheilupäällikkö. Lisäksi ilmoitetaan, että hänellä on edelleen vahvoja yhteyksiä suksivalmistaja Madshusiin, jonka välineillä hän hiihti aktiiviurallaan.

-Juho-Veikko Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026