Perttu Hyvärisen tavoite päästä Faluniin toteutui

Kestävyysurheilu.fi:n hiihdon seurantaurheilijan Perttu Hyvärisen kauden tavoite päästä Falunin MM-hiihtoihin toteutui viikonloppuna Jämin SM-kisojen hiihtojen ansiosta. Falunissa Hyvärinen lähtee hiihtämään talven parasta hiihtoa vapaan 15 kilometrillä.

Kestävyysurheilu.fi:n hiihdon seurantaurheilijan Perttu Hyvärisen kauden tavoite päästä Falunin MM-hiihtoihin toteutui viikonloppuna Jämin SM-kisojen hiihtojen ansiosta. Falunissa Hyvärinen lähtee hiihtämään talven parasta hiihtoa vapaan 15 kilometrillä.

Riistaveden Urheilijoiden Perttu Hyvärinen saavutti Jämiltä kaksi SM-pronssia, lauantain vapaan 15 kilometriltä ja sunnuntain perinteisen 30 kilometriltä varmistaen samalla paikkansa Suomen MM-joukkueessa Falunissa. Mutta koville viikonlopun kisat nuorelle miehelle ottivat.

– Kaiken sain itsestäni irti kumpanakin päivänä ja nyt on todella väsynyt olo vielä. Sunnuntaina lehdistötilaisuudessa melkein taju lähti, sen verran kovilla olin, Hyvärinen kertoi maanantaina palauttavan hieronnan jälkeen.

Suomen päävalmentaja Reijo Jylhä oli kertonut Hyväriselle, että häneltä odotettiin vielä lisänäyttöjä Jämillä lauantain vapaalta 15 kilometriltä, jotta paikka Falunin joukkueessa olisi varma. Ja Hyvärinen antoi pronssihiihdollaan kelpo näytön ja tuuletus maalissa oli sen näköinen, kun mitali oli varmistunut.

– Harvoin on ollut noin paljon latausta ja panosta ja myös itseltä odotuksia, kuin mitä oli lauantaina. Siinä oli paljon pelissä ja kun Lillehammerin maailmancup ja Tour de Ski olivat vielä olleet pettymyksiä, niin latausta riitti, Hyvärinen kertoi MM-paikan tuoneesta hiihdostaan.

Hyvärinen sairastui Tour de Skillä Val di Fiemmessä ja joutui keskeyttämään toiseksi viimeisellä etapilla. Siitä toipuessa meni oma aikansa.

– Olin kipeä viikon verran ja vajaa viikko meni vielä toipuessa, eli parisen viikkoa siinä meni kaikkiaan. Sen jälkeen matkustin Vuokattiin ja harjoittelin muutaman päivän valmentaja Mikko Virtasen valvonnassa. Sitten hain vielä kisatuntumaa Oulusta, Hyvärinen kertoi Jämille valmistautumisestaan Tourin sairastelun jälkeen.

Jämin mitalihiihdot olivat hyviä hiihtoja, mutta eivät kuitenkaan vielä täydellisiä.

– Kummassakin kilpailussa alku lähti huonosti liikkeelle, mutta molemmissa loppu tuli tosi hyvin varsinkin viimeiset viisi kilometriä. Kyllähän se 30 kilometrin pronssi oli enemmän yllätys ja en osannut sitä odottaa.

– Kone ei vaan oikein käynnistynyt, mutta se viimeinen väliaikahan maalissa ratkaisee ja antaa lopullisen järjestyksen, Hyvärinen myhäilee hyville loppusijoituksille.

Falunissa talven paras hiihto

Hyvärinen on uskonut Falunin mahdollisuuksiinsa koko ajan.

– Kyllä se oli koko ajan realistinen tavoite ja uskoin, että jos hyvin hiihdän, niin pääsen joukkueeseen. Mutta tiukoillahan se lopulta oli ja yhdestä hiihdosta kiinni, Hyvärinen viittaa siihen, että häneltä vaadittiin vielä onnistumista Jämillä ja että viimeinen paikka ratkaistiin lauantain kisassa.

Falunissa Hyvärisen kisamatka tulee olemaan juuri vapaan 15 kilometriä, jolle hän on koko ajan tähdännytkin.

– Nyt näyttää hyvältä ja kunto on nousussa ja suunnitelmat selvät, että voi keskittyä juuri tuohon kilpailuun. Se on itsellekin helpointa, kun voin siihen kilpailuun latautua täysillä. Muilla matkoilla olen sitten lähinnä varahiihtäjänä.

Falunissa Hyvärinen lähtee tekemään ennen kaikkea hyvää suoritusta kuin hakemaan jotain tiettyä sijoitusta.

– Kyllä siinä on enemmän suorituspainotteinen tavoite ja talven parasta hiihtoa lähden tekemään.

Hyvärinen on mielissään, että kauden tavoite päästä MM-kisoihin toteutui, mutta vielä riittää nälkää kaudelle.

– On iso asia, että pääsin kisoihin, mutta nyt on ajatusmallia muutettava kisoihin pääsystä niin, että myös siellä hiihtää hyvin ja katsoo kautta vielä eteenpäinkin. Siellä on vielä monta hyvää kisaa luvassa.

Seefeldistä hyvää hiihtofiilistä

Osa Suomen Falunin joukkueesta lähtee keskiviikkona Itävaltaan Seefeldiin viiden päivän viimeistelyleirille ja Perttu Hyvärinen on tässä porukassa mukana.

– Katsotaan ensin miten on palautunut, mutta tarkoituksena on tehdä mahdollisimman tehokas pätkä ja hakea hiihtämiseen hyvää fiilinkiä. Sellaista kunnon virittelyä ja viimeistelyä ja joku terävämpi harjoitus vapaalla. Toivottavasti olisi hyvät ja vauhdikkaat kelit, Hyvärinen toivoo.

Seefeldin valinnasta Suomen joukkueen viimeistelypaikaksi Hyvärinen kertoo näin.

– Se oli päävalmentaja Reijo Jylhän valinta ja hän on aikaisemminkin pitänyt siellä viimeistelyleirejä. Siellä on hyvät olosuhteet ja mainio latuverkosto ja ladut hyvässä kunnossa. Lisäksi ei olla korkealla, kun kisoissa hiihdetään merenpinnan tasolla.

Ennen Falunin MM-kisoja hiihdetään maailmancupissa vielä 15 kilometriä vapaalla Ruotsin Östersundissa viikkoa ennen kisojen alkua.

– Se on tärkeä veto ja oikeasti kova kisa ennen MM-kisoja. Samalla saa vielä hyvin rutiinia, että miten 15 kilometriä tulee oikein hiihtää tässä kun on ollut kaikenlaisia ja eripituisia kisoja talven aikana. Se on hyvä kenraaliharjoitus ja samalla voisi napata ne uran ensimmäiset maailmancupin pisteet, kun ne jäivät Tour de Skillä hankkimatta, Hyvärinen päättää.

Kestävyysurheilu.fi onnittelee Perttu Hyväristä Falunin MM-kisapaikasta!

– Tero Viljanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026