Perttu Hyvärinen lähti akillesjänneleikkauksen jälkeen uuteen harjoituskauteen

Hienon debyyttikauden A-maajoukkueessa tehnyt ja myös Falunin MM-kisajoukkueeseen päässyt Kestävyysurheilu.fi:n seurantaurheilija Perttu Hyvärinen päätti käydä huhtikuussa huoltamassa vaivanneen akillesjänteensä kuntoon pienellä putsausoperaatiolla. Näin Hyvärinen uskoo saavansa paremmin irti kesän jalkalenkeistään jalan ollessa kunnossa.

Hienon debyyttikauden A-maajoukkueessa tehnyt ja myös Falunin MM-kisajoukkueeseen päässyt Kestävyysurheilu.fi:n seurantaurheilija Perttu Hyvärinen päätti käydä huhtikuussa huoltamassa vaivanneen akillesjänteensä kuntoon pienellä putsausoperaatiolla. Näin Hyvärinen uskoo saavansa paremmin irti kesän jalkalenkeistään jalan ollessa kunnossa.

Riistaveden Urheilijoiden Perttu Hyvärinen tuumi, että huhtikuun ylimenokausi on sopiva hetki hoidattaa varsinkin kesäisin jalkalenkkejä haitannut akillesjännevamma kuntoon ja operaation tehtiin osaavissa käsissä reilut pari viikkoa sitten Joensuussa. Tikit Hyväriseltä poistettiin pari päivää sitten tiistaina.

– Leikkauspäätös tehtiin lopulta aika nopeasti kauden päätteeksi ja onneksi se saatiin hyvin hoidettua minun yhteistyökumppanin toimesta Joensuussa. Operaatiossa korjattiin pieni repeämä ja kiinnikkeitä putsattiin, Hyvärinen kertoo operaatiostaan.

– Varsinkin viime kesänä akilles haittasi jalkalenkkejä ja hyvä jotta se saatiin nyt kuntoon ja hoidettua, niin pääsisi taas juoksemaan. Juoksulenkit ovat kuitenkin yksi harjoittelun kulmakivistä kesällä ja on tärkeää, että pääsee taas täysipainoisesti juoksemaan.

Hyvärisen mielestä huhtikuu oli hyvä aika hoitaa vamma pois operaatiolla.

– Nyt on ollut ihan lupa laiskotella ja se on tehnyt ihan hyvää raskaan kauden jälkeen. Samalla olen päässyt hieman hoitamaan opintojani, Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa metsätieteitä hiihdon ohella opiskeleva Hyvärinen kertoo.

– Nyt on sitten tarkoitus aloittaa kuntoutus toden teolla, kun tikit ovat poissa. Ja tarkoitus on etsiä huippufysioterapeutti auttamaan kuntoutumisessa.

Jalan ehdoilla

Nuoren hiihtäjän tekee jo kovasti mieli harjoittelemaan ja tekemään myös jalkalenkkejä, mutta Hyvärinen tietää, että nyt on edettävä maltilla ja turhia riskejä ei kannata ottaa.

– Jalan ehdoilla tässä mennään. Nyt voidaan ensiksi mennä melontahommiin ja punttisalille. Alustavasti olisi kolmen kuukauden päästä lupa aloitella taas juoksulenkit, mutta Aikkuhan (Aino-Kaisa Saarinen) teki jonkunlaisen kuntoutuksen maailmanennätyksen, niin josko sitä yrittäisi vielä pikkuisen parantaa, Hyvärinen virnistää.

– Mutta mitään tyhmiä riskejä ei tietenkään kannata ottaa. Muuten olisi harjoittelussa tarkoitus ottaa pieniä riskejä, mutta ei jalan kanssa. Tasatyöntöä on tarkoitus tehdä heti kun pystyy ja samoin pyörälenkkejä. Ja Joensuun urheiluakatemian kautta pääsee hyvin vesijuoksemaan uimahalliin. Ja suolla tulee varmasti sauvojen kanssa käveltyä, sillä se on jalkaystävällisempää kuin kovalla alustalla liikkuminen, Hyvärinen suunnittelee juoksun korvaavia harjoitteita ja pyrkii välttämään riskejä, mutta samalla myös odottelee jo että pääsee kipuamaan Kolin ja Vuokatin vaaroja.

Hyvärisen suunnitelmissa on nyt kevään aikana auttaa myös kotitilan töissä.

– Vielä ei pääse autolla ajamaan eikä traktorilla, mutta sitten kun pääsee, niin tarkoitus on mennä kotiin auttamaan sesongin aikaan eli kevätkylvöissä. Se on kuitenkin sydäntä lähellä ja kiva, kun saat ajatukset välillä pois hiihdosta ja voi tehdä oikeita töitäkin.

Maajoukkueleireillä rohkeampaa harjoittelua

Maajoukkueessa Hyvärisellä on käynnistymässä toinen kausi A-maajoukkueessa

– Nyt on mielenkiintoinen kausi luvassa. itsellä viime kausi oli ensimmäinen vuosi A-maajoukkueessa. Samoin Reijo Jylhä aloitti päävalmentajana ja toi uusia asioita mukaan valmennukseen ja ensimmäinen vuosi sisäistettiin näitä asioita ja totuteltiin uusiin kuvioihin. Nyt päästään oikein tosissaan harjoittelemaan ja täysipainoisesti toteuttamaan, kun kuviot ovat tutut viime kaudelta, Hyvärinen kertoo helpommasta ja tutummasta maajoukkuevuodesta, joka on alkamassa.

– Itse otin debyyttikaudella maajoukkueleirit aika varovasti ja toteutin omaa ohjelmaani ja siinä myös onnistuttiin. Nyt vuoden kokeneempana kestää taas hieman enemmän ja tarkoitus on pikkuisen rohkeammin maajoukkueleireillä harjoitella, Hyvärinen suunnittelee.

A-maajoukkueen ensimmäiselle leirille Kilpisjärvelle toukokuussa Hyvärinen ei vielä pääse mukaan, mikä miestä hieman harmittaa.

– Harmi, etten pääse mukaan kun en ole Kilpisjärvellä aiemmin ollut hiihtämässä. Mutta täytyy sitten vaan kotona mennä kajakilla.

Määrää lisää

Mikko Virtasen valmennuksessa oleva Hyvärinen suunnittelee tulevanakin kesänä viettävänsä paljon aikaa Vuokatissa, jotta valmentaja pääsee läheltä seuraamaan hänen harjoituksiaan. Lisäksi harjoittelussa on tarkoitus ottaa hieman enemmän riskejä, nyt kun ensi talvena ei ole arvokisoja.

– Tehollisesti ei kuitenkaan hirveästi nosteta tehoja lisää, vaan tarkoitus on edetä määrän kautta ja nostaa sitä kautta suorituskykyä paremmaksi. Siitä ei ole mitään hyötyä, jos on kuinka nopea, jos ei jaksa loppuun asti.

– Lisäksi ensi kaudella on maailmancupissa useampi tour-tyyppinen kilpailu, jolloin pitää jaksaa hiihtää kilpaa useampana päivänä peräkkäin, ja tuota puolta minun on tarkoitus nyt parantaa. Ja lisäksi viimeisen 1-2 kilometrin hiihtoa olisi vielä varaa parantaa, vaikka loput ovat minulla hyvin menneetkin, Hyvärinen sanoo loppuun toiveistaan tulla entistä paremmaksi tour-tyyppiseksi yleishiihtäjäksi.

– Tero Viljanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026